Osallistu ja vaikuta
Valikkonäyttö
Murupolku
Valikkonäyttö
Osallistu ja vaikuta
Osallistu ja vaikuta
Pirkanmaan hyvinvointialueen tavoitteena on saada hyvinvointialueen asukkaiden ja palvelujen käyttäjien ääni kuuluville päätöksenteossa ja palvelujen suunnittelussa. Pirkanmaalaistan osallistuminen on tärkeää, jotta kuulemme, miten voimme kehittää palveluistamme parempia, saavutettavampia ja varmistaa niiden yhdenvertaisuuden. Osallistumalla ja vaikuttamalla se on mahdollista!
Päätöksenteossa pirkanmaalaisten näkökulmia tuovat esille esimerkiksi vaikuttamistoimielimet eli nuorisovaltuusto, vammaisneuvostoja vanhusneuvosto. Asukkaat voivat myös tehdä hyvinvointialueelle aloitteen tai osallistua verkkokeskusteluun tai asukaspaneeliin. Palveluja kehitetään saamamme palatteen perusteella, ja pirkanmaalaisia on mukana asiakasraadeissa ja potilasfoorumeissa sekä kokemusasiantuntijoina. Lisäksi järjestämme kyselyitä ja otamme mukaan pirkanmaalaisia erilaisiin kehittämisprojekteihin.
Osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia laajennetaan vuoden 2023 aikana, kun asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelma on käsitelty päätöksenteossa. Osallistumisen mahdollisuuksia tarjotaan sekä kasvokkain että sähköisten kanavien kautta, jotta osallistuminen on mahdollisimman helppoa ja sujuvaa kaikille asukasryhmille.
Vastaa tästä asiakkaiden kyselyyn
Vastaa tästä omaisten kyselyyn
Vaikuttamistoimielimet tuovat päätöksentekoon oman asukasryhmänsä näkemyksiä
Vaikuttamistoimielimet ovat aloittaneet toimintansa Pirkanmaan hyvinvointialueella helmikuussa 2023. Vaikuttamistoimielimet ovat nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto, jotka edustavat oman asukasryhmänsä asioita hyvinvointialueella. Kokouksissa käsitellään sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen ajankohtaisia asioita. Vaikuttamistoimielimet osallistuvat päätöksentekoon aloitteilla ja lausunnoilla. Nuorisovaltuusto tekee yhteistyötä myös Pirkanmaan liiton kanssa alueelliissa asioissa.
Asukkaailla ja palveluiden käyttäjillä on aloiteoikeus
Hyvinvointialueen asukas voi tehdä aloitteen hyvinvointialueen toimintaan liittyvissä asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä hyvinvointialueen palvelua koskevassa asiassa. Aloitteen voi lähettää Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon sähköpostitse tai postilla osoitteeseen Pirkanmaan hyvinvointialue, PL 272, 33101 Tampere. Sähköinen aloitelomake on tekeillä.
Kerro kokemuksesi tai kehittämisideasi palautteella
Palautetta voi antaa alueen palveluista oman kokemuksen tai kehittämisen näkökulmasta. Palautteet käsitellään luottamuksellisesti. Palautteen voi antaa suoraan henkilökunnalle siinä yksikössä, jossa on itse tai läheinen on asioinut. Palautteen voi antaa myös sähköisesti palautelomakkeella. Kun olet käyttänyt hyvinvointialueen palveluita, saatat saada palautekyselyn tekstiviestillä, jos olet antanut luvan sähköiseen asiointiin. Palautekyselyyn vastaaminen on aina vapaaehtoista.