Tutka-verkosto
Tutkivat terveyskeskukset (Tutka) on vuonna 2015 perustettu Sisä-Suomen yhteistyöalueen terveyskeskusten verkosto, jonka tavoitteena on edistää perusterveydenhuollon tieteellistä tutkimusta. Yhteistyöalueeseen kuuluvat Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet.
Tutka-seminaarit
Seuraavat Tutka-seminaarit järjestetään keväällä 2026. Ajankohdat päivittyvät myöhemmin.
Tutka-verkoston ideana on koota Tampereen yliopiston perusterveydenhuollon tutkijat ja Sisä-Suomen sote-keskuksissa toimivat ammattilaiset yhteen, tuoda käytännön työstä tutkimusideoita, pohtia yhdessä niiden toteuttamiskelpoisuutta ja jalostaa soveliaimmista tutkimussuunnitelmia. Tutka tarjoaa sote-keskusten ammattilaisille mahdollisuuden matalalla kynnyksellä osallistua tutkimuksen tekemiseen sekä lisätä ymmärrystä tieteellisen tiedon merkityksestä omassa työssään.
Tutkassa
- opimme yhdessä tutkimuksen tekemistä
- keräämme yhteisiä tutkimusaineistoja ja teemme tutkimusta yhdessä
- hyödynnämme verkostoa ulkopuolelta tarjottaviin tutkimuksiin.
Sote-keskuksissa toimivat Tutka-yhteyshenkilöt toimivat toimipaikoillaan ja alueellaan Tutkan tiedon välittäjinä, tutkimuksen rohkaisijoina ja aineiston keruun vastuuhenkilöinä. Tutka järjestää neljästi vuodessa iltapäiväseminaarin, jossa käsitellään ajankohtaisia perusterveydenhuollon tutkimusasioita.
Tutkan ydinryhmän yhteystiedot
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pirha.fi, ellei toisin mainita.
- Tuomas Koskela, tuomas.koskela@tuni.fi, p. 03 311 66962
- Elina Tolvanen, p. 050 313 3681
- Emmi Lautamatti
- Mika Palvanen
- Markku Sumanen, markku.sumanen@tuni.fi
Tutkimuskoordinaattorit
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pirha.fi.
- Elina Ellilä, p. 044 473 9798
- Aino Pitkänen, p. 044 472 9971
Tutka-verkoston paikalliset yhteyshenkilöt
Pirkanmaan hyvinvointialue
sähköpostimuoto: etunimi.sukunimi@pirha.fi, ellei toisin mainita
Vastaanottopalvelut
- Tuomas Jukkola, ylilääkäri, Nokia (tuomas.jukkola2@pirha.fi)
- Riikka Luoto, ylilääkäri, Vastaanottopalvelut
- Kati Myllymäki, ylilääkäri, Vastaanottopalvelut
- Tiina Viitaniemi, ylilääkäri, Tammelakeskus (tiina.m.viitaniemi@pirha.fi)
- Mikko Airo, ylilääkäri, Hämeenkyrö ja Ikaalinen
- Taina Hellsten, ylilääkäri, Lempäälä
- Liisa Joutsiniemi, ylilääkäri, Kangasala, Kuhmoinen, Pälkäne ja Luopioinen
- Hilma Järvenpää, terveyskeskuslääkäri, Lempäälä
Lasten ja nuorten palvelut
- Merja Hietanen, ylilääkäri (merja.l.hietanen@pirha.fi)
- Tuire Sannisto, ylilääkäri
- Heli Perttunen, apulaisylilääkäri
Lähisairaalat
- Liisa Länsipuro, ylilääkäri, lähipalvelusairaalat
- Tuija Väänänen, ylilääkäri, kampussairaalat
Ikääntyneiden palvelut
- Sanni Hellgren, ylilääkäri, polikliiniset ja asumisen lääkäripalvelut
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@hyvaep.fi, ellei toisin mainita
- Pauliina Pippola, palvelualuejohtaja
- Lars Lindholm, kehittäjä- ja koulutusylilääkäri
- Mika Perttu, ylilääkäri
- Leena Uusitalo, terveyskeskuslääkäri, Vimpeli
- Jussi Palomäki terveyskeskuslääkäri, Seinäjoki
- Jaana Takala, terveyskeskuslääkäri, Seinäjoki
Kanta-Hämeen hyvinvointialue
sähköpostimuoto: etunimi.sukunimi@omahame.fi, ellei toisin mainita
- Suvi Hämäläinen, palvelualueylilääkäri
- Saija Pesonen, palvelualueylilääkäri
Muut alueet
Jyrki Järvinen, terveyskeskuslääkäri, Jämsä (jyrki.jarvinen@pihlajalinna.fi)
Perusterveydenhuollon tutkijakurssi 2026
Pohditko tutkimuskysymystä, tutkimusasetelmia ja -menetelmiä tai ja miten tulkitset tuloksia?
Osallistu kaikille ammattiryhmille avoimelle kurssille, maksuttomalle Perusterveydenhuollon tutkijakurssille. Kurssi alkaa maaliskuussa, ja se sisältää kuusi lähikoulutusta ja loppuseminaarin. Hakuaika päättyy 24.11. klo 23.59.
Perusterveydenhuollon tutkimukseen liittyvät kongressitapahtumat
Tulevat tapahtumat päivitetään tähän.
Päivitetty 13.1.2026