Readspeaker

Ympärivuorokautinen palveluasuminen

Ympärivuorokautinen palveluasuminen

Ympärivuorokautinen palveluasuminen

Ympärivuorokautisella palveluasumisella tarkoitetaan asumista yhteisöllistä toimintaa tarjoavassa esteettömässä ja turvallisessa asumispalveluyksikössä, jossa asiakkaalla on oma asunto. Hoitoa ja huolenpitoa saa henkilöstöltä vuorokaudenajasta riippumatta, myös äkilliseen tarpeeseen. 

Ympärivuorokautisen palveluasuminen myöntämisen edellytyksenä on, että asiakas tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa tai valvontaa säännöllisesti, ympäri vuorokauden. Palvelun myöntäminen edellyttää, että hän ei kykene toimintakyvyn heikentymisen vuoksi selviytymään nykyisessä asumismuodossaan kotiin vietävien monipuolisten palvelujen, teknologisten ratkaisujen ja apuvälineiden turvin.

Pirha 2.0 PTV Palvelu Widget

Toimi näin

Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa ikäihmisten palveluihin liittyen, ota ensisijaisesti yhteyttä palveluneuvontaan puhelimitse, sähköpostitse tai chat-palvelussa.

Palveluneuvonta on yleinen ohjaus- ja neuvontapiste ikääntyneille, vammaisille henkilöille sekä mielenterveys- ja päihdeasioissa tukea tarvitseville ja heidän läheisilleen. Mikäli tilanteesi tarvitsee tarkempaa palvelutarpeen arviointia, sinut ohjataan asiakasohjaukseen.

Ensivaiheen neuvontaa saat myös kaikilta Pirkanmaan lähitoreilta.

Asiakasohjaaja selvittää yhdessä sinun ja tarvittaessa läheistesi kanssa tilannettasi ja tuen tarvetta sekä neuvoo ja ohjaa sinut oikean palvelun piiriin. Sinulle kerrotaan palveluiden saannin kriteereistä ja hinnoista. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Jos olet jo palveluiden piirissä, voit olla yhteydessä suoraan oman alueesi asiakasohjaukseen tai omaan kotihoitoyksikköösi.

Ikääntyneiden palvelut - Kotitori - numero+ linkki - nosto

Palveluneuvonta

Palveluneuvonta on kanava ikäihmisten palveluihin: puhelin 040 733 3949, ma - pe klo 8 - 16.30.

Palveluneuvonnan ammattilaiset auttavat kaikenlaisissa ikäihmisten arkielämän kysymyksissä.

Pirha 2.0 PTV Kuntavalinta Widget

Hae paikkakunnan mukaan

Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget

Asioi digitaalisesti

Kun valitset paikkakunnan, tiedät kuinka asioida digitaalisesti.

Kaukaharjun lähitori, Tampere

Kaukaharjun lähitorin toiminnasta saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.

Soita

Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.

Voit olla yhteydessä asumisyksiköihin puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 764 0671 Juupakoti, ryhmäkoti Liljasiipi
050 364 5112 Juupakoti, ryhmäkoti Sinisiipi
044 764 0670 Juupakoti, ryhmäkoti Kirjosiipi
03 314 07722 Juupakoti, ryhmäkoti Kultasiipi

Voit olla yhteydessä asumispalveluihin puhelimitse.

Puhelinnumerot 050 563 9584 Vastaava ohjaaja
040 612 8840 Tiimivastaava
040 501 5290 Ohjaajat

Voit olla puhelimitse yhteydessä Juupakodin eri yksikköihin.

Puhelinnumerot 044 764 0671 Ryhmäkoti Liljasiipi
050 364 5112 Ryhmäkoti Sinisiipi
044 764 0670 Ryhmäkoti Kirjosiipi
03 314 07722 Ryhmäkoti Kultasiipi

Voit olla puhelimitse yhteydessä Punatulkun palvelukeskuksen eri yksiköihin.

Puhelinnumerot 044 782 9784 Ryhmäkoti Koskisieppo
044 784 4852 Ryhmäkoti Kangaspääsky
044 783 0243 Kuntoutusosasto Harjupeippo
044 420 1527 Fysioterapeutti, Harjupeipon kuntoutusosastofysioterapia

Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 786 5346 Vastaava hoitaja
044 786 5329 Palveluvastaava

Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 786 5332 Ahomansikan geronomi (puhelinaika arkisin klo 12-13)
044 786 5333 Ahomansikan ja päivätoiminnan sairaanhoitaja
044 786 5339 Metsätähden, Suopursun ja Niittyvillan sairaanhoitaja
044 786 5344 Rauhalakodin kuntohoitaja
044 786 5335 Ahomansikka, hoitajat
044 786 5330 Ahomansikka, kuntohoitaja/jalkahoitaja
044 786 5336 Niittyvilla, hoitajat
044 786 5337 Suopursu, hoitajat
044 786 5338 Metsätähti, hoitajat
044 786 5487 Päivätoiminta
044 786 5488 Päivätoiminta

Voit olla puhelimitse yhteydessä Sarahelmen eri yksikköihin.

Puhelinnumerot 044 728 8335 Ryhmäkoti Sara
044 728 8390 Ryhmäkoti Sara
044 097 9260 Ryhmäkoti Sofia
044 728 8237 Ryhmäkoti Sofia
044 097 9216 Ryhmäkoti Niittyvilla
044 097 9220 Ryhmäkoti Niittyvilla
044 728 8734 Ryhmäkoti Kanerva
044 728 8779 Ryhmäkoti Kanerva

Voit olla puhelimitse yhteydessä Sarapihan palvelukeskuksen eri yksikköihin.

Puhelinnumerot 044 420 1508 Ryhmäkoti Suopursu
044 420 1511 Ryhmäkoti Karpalo
050 526 9243 Ryhmäkoti Tupasvilla

Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 786 5445 Tupasvilla, sairaanhoitaja
044 754 1205 Tupasvilla, hoitajat
044 754 1431 Kanerva, sairaanhoitaja
044 754 1425 Kanerva, hoitajat
044 754 1406 Palveluvastaava

Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse

Puhelinnumerot 044 786 5708 Emman-koti
044 786 5709 Joosun koti
044 786 5707 Palveluvastaava

Havulinnan puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 4687 Kerttula
040 335 4690 Marttila
040 335 4688 Erkkilä
040 335 4685 Erkkilä
040 335 4686 Palveluesimies

Himminkodon puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 133 7361 Metsola
040 133 7362 Tapiola
040 133 7360 Palveluvastaava (Metsola ja Tapiola)
050 383 8729 Sariola
040 133 7363 Tähtelä
050 383 0584 Palveluvastaava (Sariola ja Tähtelä)

Hoivakoti Kanteleen puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 7180 Ryhmäkoti Kyllikki
040 335 7440 Palveluvastaava

Hoivakoti Wäinämöisen puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 7293 Ilmarinen
040 335 7481 Louhi 1
040 335 7482 Louhi 2
050 406 1928 Marjatta-Säätiö, Aino
050 449 1133 Marjatta-Säätiö
050 597 6923 Marjatta-Säätiö, Ilmatar
050 569 6594 Marjatta-Säätiö, Kokko
040 335 7485 Sampsa 1
040 335 7486 Sampsa 2
040 335 7483 Tapio 1
040 335 7484 Tapio 2
040 335 7487 Vellamo 1
040 335 7488 Vellamo 2
040 335 7604 Palvelupäällikkö
040 335 7437 Palveluvastaava
040 335 7434 Sosiaaliohjaaja
040 335 7647 Ohjaaja

Hopun palvelukeskuksen puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 517 3367 Jussinkoti, Iso-Jussi
040 730 1500 Jussinkoti, Pikku-Jussi (ympäri vuorokauden)
050 402 8681 Anninpirtti
040 138 2550 Anninpirtti
040 736 4142 Anninpirtti, sairaanhoitaja
040 513 4324 Taimintupa (ympäri vuorokauden)
050 535 0916 Taimintupa, sairaanhoitaja
040 683 0171 Iltarusko, sairaanhoitaja
050 323 2814 Iltarusko

Voit olla yhteydessä Iltaruskoon Ruovedelle puhelimitse.

Puhelinnumerot 050 567 1795 Hoitajat
044 715 1157 Esihenkilö
050 472 5873 Vastaava sairaanhoitaja

Voit olla yhteydessä Keiturinhelmeen Virroille puhelimitse.

Puhelinnumerot 050 472 3040 Aunela
050 532 8400 Toivola
050 471 0411 Osastonhoitaja

Voit olla yhteydessä Keiturinpuistoon Virroille puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 715 1378 Kielopuisto
044 715 1379 Ruusupuisto
044 715 1386 Helmipuisto
044 715 1366 Kuparipuisto
044 715 1389 Osastonhoitaja
044 715 1377 Toimistosihteeri
044 715 1382 Kuntohoitaja
044 715 1383 Virikeohjaaja

Voit olla yhteydessä Kotirantaan Ruovedelle puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 715 1010 Koivukoti
044 715 1011 Mäntykoti
044 715 1012 Kuusikoti
044 787 1241 Osastonhoitaja
050 911 2618 Apulaisosastonhoitaja
050 348 0850 Virikeohjaaja, Ikäihmisten asumispalvelut Ruovesi

Kukkiakodon puhelinnumero

Puhelinnumerot 040 587 4551

Kurjenmäkikodin puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 572 8811 Palveluvastaava
050 378 6567 Hoitajat, Koivutie, 1. kerros
050 378 6345 Hoitajat, Tuomikuja, 2. kerros
044 486 0521 Hoitajat, Vaahterarinne, 0. kerros
050 378 6546 Hoitajat, Pihlajapolku, 1. kerros
050 378 6783 Hoitajat, Honkaharju, 2. kerros

Nikulan puhelinnumero

Puhelinnumerot 044 730 6283 Palveluohjaaja

Orvokkikodin puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 569 7774 Osastonhoitaja
040 806 4931 Vastaava sairaanhoitaja

Palvelukeskus Tiuravuoren puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 133 1520 Tarupirtti
040 133 1527 Tiurala
050 536 4119 Perttelintupa
040 133 1523 Lyhytaikaisyksikkö

Palvelukoti Impivaaran puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 806 4239 Ryhmäkoti Venla (pohja-kerros)
040 806 4240 Ryhmäkoti Eero (1. kerros)
040 806 4241 Ryhmäkoti Tuomas (2. kerros)
040 806 4247 Ryhmäkoti Aapo (3. kerros)
040 806 4242 Ryhmäkoti Timo (4. kerros)

Palvelukoti Jukolan puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 457 1378 Ryhmäkoti Anna (pohjakerros)
040 457 1377 Ryhmäkoti Aleksis (1. kerros)
040 806 4354 Ryhmäkoti Lauri (2. kerros)
040 806 4353 Ryhmäkoti Simeoni (3. kerros)
040 806 4348 Ryhmäkoti Juhani (4. kerros)
040 806 4242 Ryhmäkoti Timo (Impivaara, 4. kerros)

Palvelukoti Männistön puhelinnumerot

Puhelinnumerot 041 730 8828 Ryhmäkoti Honkala
041 730 8830 Ryhmäkoti Honkala
041 730 9034 Ryhmäkoti Kantola
041 730 9035 Ryhmäkoti Kantola
041 730 8824 Ryhmäkoti Latvala
041 730 8822 Ryhmäkoti Latvala
041 730 9037 Ryhmäkoti Oksala
041 730 9038 Ryhmäkoti Oksala
040 806 3741 Palveluesimies

Palvelukoti Onninkodin puhelinnumero

Puhelinnumerot 040 637 7957

Palvelukoti Pappilanpuiston puhelinnumerot

Puhelinnumerot 044 423 5292 Ryhmäkoti Ankkuri
044 423 5296 Ryhmäkoti Masto
044 423 5298 Ryhmäkoti Ruori
040 806 2891 Palveluesimies

Palvelukoti Pispan puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 639 7041 A-talo, Ryhmäkoti 1
040 639 7042 A-talo, Ryhmäkoti 1
040 639 7043 A-talo, ryhmäkoti 2
040 639 7044 A-talo, ryhmäkoti 2
040 639 7045 A-talo, Ryhmäkoti 3
040 639 7046 A-talo, Ryhmäkoti 3
040 639 7055 A-talo, palveluesimies
040 639 7047 B-talo, Ryhmäkoti B1
040 639 7048 B-talo, Ryhmäkoti B1
040 639 7049 B-talo, Ryhmäkoti B2
040 639 7050 B-talo, Ryhmäkoti B2
040 639 7051 B-talo, Ryhmäkoti B3
040 639 7052 B-talo, Ryhmäkoti B3
040 639 7053 B-talo, Ryhmäkoti B4
040 639 7054 B-talo, Ryhmäkoti B4
040 639 7029 B-talo, palveluesimies

Palvelukoti Pohjolan puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 621 0418 Ryhmäkoti Otava (1A)
040 357 5503 Ryhmäkoti Sirius (1B)
044 486 3702 Palveluesimies (ryhmäkodit 1A ja 1B)
040 358 0493 Ryhmäkoti Pohjantähti (2A)
040 621 0875 Ryhmäkoti Aurinko (2B)
040 357 5796 Ryhmäkoti Orion (3A)
040 358 2831 Ryhmäkoti Lyyra (3B)
040 358 8626 Palveluesimies (ryhmäkodit 2A-3B)

Palvelukoti Särkänkodin puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 183 9657 Ryhmäkoti Keto
040 182 9476 Ryhmäkoti Koivikko
040 536 5448 Palveluesihenkilö

Palvelukoti Toukolan puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 648 7062 Ryhmäkoti 1A
040 584 6329 Ryhmäkoti 1B
040 547 3455 Ryhmäkoti 2A
040 641 6816 Ryhmäkoti 2B
040 634 2546 Ryhmäkoti 2B
040 634 2546 Palveluesimies

Palveluneuvonnasta (entinen Kotitori) saat yleistä neuvontaa ja opastusta hyvinvointialueen palvelujen käyttöön. Palveluneuvontaan voivat olla yhteydessä kaikki pirkanmaalaiset, jotka etsivät tietoa hyvinvointialueen palveluista ja niihin hakeutumisesta.

Palveluneuvonnassa opastetaan erityisesti ikääntyneitä ja vammaisia sekä päihde- ja mielenterveysasiakkaita ja heidän läheisiään. Neuvontaa ja ohjausta tarjotaan myös lasten, nuorten, perheiden ja työikäisten palveluista. Palveluneuvonnassa ei voi hoitaa terveysasioita tai esimerkiksi ajanvarauksia terveyspalveluihin.

Saat ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi

  • kotona asumista tukevista yksityisistä, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin palveluista sekä järjestöjen toiminnasta
  • asumisen vaihtoehdoista
  • Kelan etuuksista
  • apuvälineistä, digitaalisista palveluista
  • liikkumisesta
  • taloudellisista etuuksista
  • harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
  • neuvontaa hyvinvointiteknologiasta

Puhelinnumerot 040 733 3949 Palveluneuvonta

Puhelinneuvonta
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30
Palveluneuvonnan chat
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30

Palvelutalo Höllinkodon puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 664 3127 Ilola, hoitajat
040 673 1294 Ilola, hoitajat
040 673 4017 Ilola, hoitajat
050 911 1445 Osastonhoitaja

Palvelutalo Jalmarin kodon puhelinnumerot

Puhelinnumerot 044 413 4231 Soitto aamulla, päivällä ja illalla kello 07-21
044 413 4288 Soitto illalla ja yöllä kello 21-07

Päijännekodin puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 732 9802 Kaislikko, hoitajat
040 139 3440 Rentukka, hoitajat
040 732 9797 Ulpukka, hoitajat
040 726 7253 Palveluvastaava

Rauhankodin puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 138 2529
040 138 2530

Rikun ryhmäkotien puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 550 2338 Karpalokoti, hoitajat
050 469 9719 Orvokintupa, hoitajat
050 547 5803 Sammalpirtti, hoitajat
040 133 6586 Esihenkilö, osastonhoitaja
050 469 9718 Sairaanhoitaja, Orvokintupa
040 133 6584 Sairaanhoitaja, Sammalpirtti ja Karpalokoti

Ryhmäkoti Mäntymäen puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 3470 Palveluesimies
040 335 3472 Hoitajat
040 335 3475 Hoitajat

Ryhmäkoti Pehtoorin puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 437 1263 Ryhmäkoti Pehtoori
050 339 2579 Osastonhoitaja

Senioritalo Pihlajamäen puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 133 5745 Lehmuskoti
040 133 5734 Pihlajakoti
040 133 5736 Hoivatyön esimies
050 436 0885 Ruokasali ja keittiö

Siljankodin puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 572 8811 Palveluvastaava
040 133 1340 Vastaava sairaanhoitaja
050 374 7085 Hoitajat

Tallikadun ryhmäkodin puhelinnumerot.

Puhelinnumerot 040 335 7290 Hertta
040 335 7291 Arvo (1. kerros)
040 335 7403 Arvo (2. kerros)
040 335 7286 Lyhytaikaisen asumisen ryhmäkoti Sisu
040 335 7275 Palveluvastaava

Tarpiakodin puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 4650 Kurkela
040 335 4652 Metsola
040 335 4661 Palveluesimies
040 335 4651 Keittiö

Toivolansaarikodin puhelinnumerot.

Puhelinnumerot 044 730 1393 Kaisla
044 730 1395 Kanerva
044 730 1394 Kataja
044 730 1574 Lehmus
044 730 1392 Vaahtera

Torkonkartanon puhelinnumerot

Puhelinnumerot 040 335 3431 Kurjenkello
040 335 3032 Rantaorvokki
040 335 3430 Visakoivu
040 335 3432 Palveluesimies

Vanhustyön keskus Pirkankoivun puhelinnumerot

Puhelinnumerot 050 570 4285 Apila
050 372 2048 Kanervakoti
050 567 1966 Niittyvilla
050 567 8596 Tähkä
050 437 9588 Hoivaosasto
050 439 7530 Hoivatyön esimies
050 364 5289 Hoivatyön esimies
050 374 5063 Pirkankoivu, ruokasali ja keittiö

Vihnuskodin puhelinnumerot.

Puhelinnumerot 040 133 4150 Marian pirtti
050 395 8921 Oskarin tupa
050 395 8920 Annin aitta
050 395 8915 Tapion torppa
050 395 8914 Järvikoto
044 486 1318 Kaakkurin koti
040 133 4424 Elsan soppi (lyhytaikaishoito)
044 486 1302 Leenan kamari (lyhytaikaishoito)

Voit olla yhteydessä Vihriäläkotiin Virroille puhelimitse.

Puhelinnumerot 044 715 1336 Taunontupa 1
044 715 1338 Ansantupa 1
044 715 1337 Ansantupa 2
044 715 1381 Muistiyksikön esihenkilö
050 572 4809 Vastaava sairaanhoitaja

Katso toimipisteet

Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.

Asumispalvelut: Juupakoti, Juupajoki

Käyntiosoite:

Rivikaarre 3, 35500 KORKEAKOSKI

Puhelinnumerot

Asumispalvelut: Punatulkun palvelukeskus, Vilppula

Käyntiosoite:

Vilpunkatu 6 B, 35700 VILPPULA

Asumispalvelut: Rantakodon palvelukeskus, Parkano

Käyntiosoite:

Niementie 2, 39700 PARKANO

Asumispalvelut: Rauhalan palvelukeskus, Parkano

Käyntiosoite:

Pentintie 8, 39700 PARKANO

Asumispalvelut: Sarahelmi, Mänttä

Käyntiosoite:

Pakkaajankatu 16 B, 35800 MÄNTTÄ

Asumispalvelut: Sarapihan palvelukeskus, Mänttä

Käyntiosoite:

Pakkaajankatu 18 A, 35800 MÄNTTÄ

Asumispalvelut: Suutarin Pihlaja, Kihniö

Käyntiosoite:

Suutarinkatu 2, 39820 KIHNIÖ

Asumispalvelut: Väistön ryhmäkodit, Parkano

Käyntiosoite:

Kanankatu 3, 39700 PARKANO

Havulinna, Akaa

Käyntiosoite:

Ajulantie 29, 37800 AKAA

Himminkoto, Lempäälä

Käyntiosoite:

Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ

Hoivakoti Kantele, Valkeakoski

Käyntiosoite:

Kirkkotie 6 B, 37600 VALKEAKOSKI

Hoivakoti Wäinämöinen, Valkeakoski

Käyntiosoite:

Kirkkotie 6, 37600 VALKEAKOSKI

Hopun palvelukeskus, Sastamala

Käyntiosoite:

Lemmenpolku 8, 38200 SASTAMALA

Keiturinhelmi, Virrat

Käyntiosoite:

Sairaalantie 16, 34800 VIRRAT

Puhelinnumerot

050 471 0411

Osastonhoitaja

Keiturinpuisto, Virrat

Käyntiosoite:

Heikkilänkuja 1, 34800 VIRRAT

Keiturinpuisto, Virrat

Puhelinnumerot

044 715 1378

Kielopuisto

044 715 1379

Ruusupuisto

044 715 1386

Helmipuisto

044 715 1366

Kuparipuisto

044 715 1389

Osastonhoitaja

044 715 1377

Toimistosihteeri

044 715 1382

Kuntohoitaja

044 715 1383

Virikeohjaaja

Kihniön lähitori, Kihniö

Käyntiosoite:

Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ

Päivätoiminnan tila

Kihniön lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja yhteystiedot

Kotiranta, Ruovesi

Käyntiosoite:

Pöytäniementie 175, 34600 RUOVESI

Kotiranta, Ruovesi

Puhelinnumerot

044 715 1010

Koivukoti

044 715 1011

Mäntykoti

044 715 1012

Kuusikoti

044 787 1241

Osastonhoitaja

050 911 2618

Apulaisosastonhoitaja

Kukkiakoto, Pälkäne

Käyntiosoite:

Vohlisaarentie 1, 36760 LUOPIOINEN

Kurjenmäkikoti, Hämeenkyrö

Käyntiosoite:

Härkikuja 12 A, 39100 HÄMEENKYRÖ