Urjalan lähitorin ohjelma

Urjalan lähitori

Urjalan lähitori

Käyntiosoite

Sairaalantie 9, 31760 URJALA

lahitori.urjala@pirha.fi

Tuloksia ei löytynyt.

Tuloksia ei löytynyt.

Lähitorilta saat yleistä neuvontaa hyvinvointialueen palveluista ja alueen muista palveluista. Neuvonta on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat sitä kasvokkain tai kaipaavat tukea digipalveluiden käytössä. Lähitoreilla työntekijät ovat apunasi esimerkiksi erilaisten hyvinvointialueen hakemusten ja lomakkeiden täyttämisessä. Ammattilaisen antama palveluohjaus on tarkoitettu ikääntyneille ja vammaisille henkilöille oman hyvinvoinnin, kotona asumisen ja arjen tueksi. Lähitorilta on mahdollista saada palvelua myös tulkin välityksellä.

Lähitorilla käytettävissä asiakaskone, jossa myös Kelan etäyhteys. Voit käyttää asiakaskonetta lähitorin aukioloaikoina tai varata ajan, jotta voit asioida rauhassa. Mahdollisuus myös avustettuun Suomi.fi-valtuutukseen.

Lähitoreilla voit osallistua ryhmätoimintaan ja tapahtumiin sekä toimia vapaaehtoisena. Kohtaamispaikkatoimintaa ja tapahtumia järjestetään yhteistyössä kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Voit olla mukana ideoimassa toimintaa ja osallistua toteuttamiseen. Pirkanmaan lähitorit ovat toiminnaltaan erilaisia. Tule tutustumaan alueesi lähitoriin.

Lähitorin yleinen neuvonta ja palveluohjaus on maksutonta. Joissakin ryhmätoiminnoissa saattaa olla pieni osallistumismaksu. 

Yhteystiedot

Sairaalantie 9, 31760 Urjala. 

Maanantaisin ja torstaisin käynti sosiaalipalveluiden ovesta, perjantaisin käynti lähi-torin/päivätoiminnan ovesta. Rakennuksen edessä rajoitetusti pysäköintitilaa, tarvittaessa auton saa pysäköityä oven välittömään läheisyyteen. Rakennus pääosin esteetön, lähitorin toimistoon tullessa pieni kynnys. Lähitorin kohtaamispaikkaan tullessa automaattiset ovet, avautuvat painikkeella. Palveluohjaaja voi tarvittaessa avustaa turvallisessa liikkumisessa.

Voit tiedustella kuukausiohjelman sisältöjä tai varata tarvittaessa ajan ohjaukseen numerosta 040 186 0571. Ohjaus voidaan toteuttaa lähitorilla tai videotapaamisena etäyhteydellä, esimerkiksi yhdessä läheisen kanssa. Lähitorilta on mahdollista saada ohjausta monikielisesti. 

Tavoitat meidät myös sähköpostilla osoitteessa lahitori.urjala@pirha.fi 
Seuraa meitä Facebookissa Urjalan lähitori ja Instagramissa urjalanlahitori.

Aukioloajat 

Neuvontaa ja palveluohjausta maanantaisin klo 12–15 sekä torstaisin klo 9–12 ja 13–15, käynti sosiaalipalveluiden ovesta.
Neuvontaa ja palveluohjausta perjantaisin klo 8–12, käynti lähitorin ovesta.
Muina aikoina neuvontaa ja palveluohjausta saatavilla ajanvarauksella.
Ohjelmaosuus perjantaisin klo 10–11. 
 

Lokakuu

Tapahtumat, joissa tapaat meidät

2.10. torstai
klo 13–15 Neuvontaa ja palveluohjausta saatavilla Urjalankylän Koulumaalla osoitteessa Kantalantie 19, 31720 Urjala. 

Ohjelma lähitorilla

Huomioithan poikkeusaukioloajat:
2.10. ja 23.10. neuvontaa ja palveluohjausta vain klo 9–12
3.10. lähitori suljettu
16.10. neuvontaa ja palveluohjausta vain klo 9–11 ja 13–15.

2.10. torstai
klo 9–12 Neuvontaa ja palveluohjausta
klo 13–15 Neuvontaa ja palveluohjausta Urjalankylän Koulumaalla osoitteessa Kantalantie 19, 31720 Urjala

3.10. perjantai
Suljettu

6.10. maanantai
klo 12–15 Neuvontaa ja palveluohjausta

9.10. torstai
klo 9–12 Neuvontaa ja palveluohjausta
klo 13–15 Neuvontaa ja palveluohjausta

10.10. perjantai
klo 8–12 Neuvontaa ja palveluohjausta
klo 9–9.45 Virkeiden Ikämiesten etäjumppa
klo 10–11 Terveydenhoitaja: Asiaa piilevästä diabeteksesta ja sen ennaltaehkäisystä

13.10. maanantai
klo 12–15 Neuvontaa ja palveluohjausta

16.10. torstai
klo 9–11 Neuvontaa ja palveluohjausta
klo 13–15 Neuvontaa ja palveluohjausta

17.10. perjantai
klo 8–12 Neuvontaa ja palveluohjausta
klo 9–9.45 Virkeiden Ikämiesten etäjumppa
klo 10–11 Maksa- ja munuaisliiton esittely -etäluento
klo 12.30–14.30 FinFami ry:n keskustelutuki

20.10. maanantai
klo 12–15 Neuvontaa ja palveluohjausta

23.10. torstai
klo 9–12 Neuvontaa ja palveluohjausta

24.10. perjantai
klo 8–12 Neuvontaa ja palveluohjausta
klo 9–9.45 Virkeiden Ikämiesten etäjumppa
klo 10–11 Kokemustoimija Kiti Keski-Petäjä kertoo oman tarinansa ja selviytymiskeinonsa elämästä kipujen kanssa

27.10. maanantai
klo 12–15 Neuvontaa ja palveluohjausta

30.10. torstai
klo 9–12 Neuvontaa ja palveluohjausta
klo 13–15 Neuvontaa ja palveluohjausta

31.10. perjantai
klo 8–12 Neuvontaa ja palveluohjausta
klo 9–9.45 Virkeiden Ikämiesten etäjumppa
klo 10–11 Apteekkarin ajankohtaiset uutiset


 

Päivitetty 3.10.2025