Murupolku

Readspeaker

Ikääntyneiden pitkäaikainen perhehoito

Ikääntyneiden pitkäaikainen perhehoito

Ikääntyneiden asuminen - pitkäaikainen perhehoito

Pitkäaikainen perhehoito on jatkuvaa perhehoitoa, jolloin asiakas muuttaa perhehoitajan luokse pysyvästi. Pitkäaikainen perhehoito voi olla vaihtoehto muille asumisen palveluille.

Pitkäaikainen perhehoito on ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa. Soveltuminen perhehoitoon arvioidaan yksilöllisesti. Asiakas saa tarvitsemaansa tukea ja apua päivän askareisiin, ateriat sekä mielekästä tekemistä.

Perhehoito on suunnattu henkilöille, jotka selviytyvät kotona asumisesta vielä osittain itsenäisesti eikä tarvitse kahden ihmisen apua henkilökohtaisista arjen toimista selviytyäkseen ja pärjää yön ilman säännöllistä apua. Perhehoito voi sopia myös, jos asiakas kaipaa seuraa tai haluaa elää muiden ihmisten kanssa yhdessä.

Pirha 2.0 PTV Palvelu Widget

Toimi näin

Perhehoitoon hakeudutaan oman työntekijäsi kautta, eli esimerkiksi omaishoidon tuen asiakasohjaajan tai kotona asumista tukevien palveluiden asiakasohjaajan kautta. Jos olet uusi asiakas, ota yhteyttä ensin Kotitoriin.

Ikääntyneiden palvelut - Kotitori - numero+ linkki - nosto

Kotitori

Kotitori on kanava ikäihmisten palveluihin: puhelin 040 733 3949, ma - pe klo 8 - 16.30.

Neuvontapiste auttaa kaikenlaisissa ikäihmisten arkielämän kysymyksissä.

Pirha 2.0 PTV Kuntavalinta Widget

Hae paikkakunnan mukaan

Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget

Löydä lisätietoa verkosta

Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.

Lähitori tarjoaa neuvontapalveluja ja auttaa kangasalalaisia ikäihmisiä, vammaisia tai omaistaan hoitavia. Neuvontaa on tarjolla esimerkiksi eri viranomaistahojen kanssa asiointiin sekä hakemusten täyttämiseen. Neuvonnassa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia.

Jalmarin kodon lähitori, Kangasala

Lisätietoa Keinupuiston lähitorin toiminnasta saat oheisilta verkkosivuilta.

Keinupuiston lähitori, Tampere

Lisätietoa Kuuselan lähitorista saat oheisilta verkkosivuilta.

Kuuselan lähitori, Tampere

Lisätietoa Kyttälän lähitorista löydät oheisilta verkkosivuilta.

Kyttälän lähitori, Tampere

Lähitori MoniTorista saat lisätietoa vierailemalla Jyllin Kodit- verkkosivustolla.

Lähitori Monitori, Ikaalinen

Lisätietoa Oriveden lähitorista saat oheisilta verkkosivuilta.

Oriveden lähitori, Orivesi

Lisätietoa Peurankallion lähitorista saat oheisilta verkkosivuilta.

Peurankallion lähitori, Tampere

Voit ottaa yhteyttä Kotitorille täyttämällä sähköisen yhteydenottolomakkeen.

Pirkanmaan Kotitorin yhteydenottolomake

Lisätietoa Pirkanmaan Kotitorista löydät oheisilta verkkosivuilta.

Saat yhteyden Pirkanmaan Kotitorin palveluneuvojaan chat-palvelun kautta. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan vihreästä puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.

Pirkanmaan kotitori -verkkosivut

Lisätietoa Taatalan lähitorista saat oheisilta verkkosivuilta.

Taatalan lähitori, Tampere

Lisätietoa Tammelan lähitorin toiminnasta saat oheisilta verkkosivuilta.

Tammelan lähitori, Tampere

Lisätietoa Violan lähitorista saat oheisilta verkkosivuilta.

Violan lähitori, Tampere

Soita

Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.

Kun sinä tai läheisesi tarvitset tietoa ja neuvontaa vammaispalveluihin, ikäihmisten palveluihin tai mielenterveys- ja päihdeasioihin liittyen, ota ensisijaisesti yhteyttä Pirkanmaan Kotitoriin puhelimitse, sähköpostitse tai chat-palvelussa. Pirkanmaan Kotitori on yleinen ohjaus- ja neuvontapiste ikääntyneille, vammaisille henkilöille sekä mielenterveys- ja päihdeasioissa tukea tarvitseville ja heidän läheisilleen.

Kotitorilta saat ohjausta ja neuvontaa

  • kotiin saatavista palveluista
  • asumisesta
  • apuvälineistä ja digitaalisista palveluista
  • liikkumisesta
  • taloudellisista etuuksista
  • harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
  • järjestöjen toiminnasta ja palveluista

Puhelinnumerot
0407333949 Pirkanmaan Kotitori

Puhelinneuvonta
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30
Pirkanmaan Kotitori-chat
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30

Pirkanmaan omais- ja perhehoidon sekä henkilökohtaisen avun keskuksen puhelinasioinnin yhteystiedot

Puhelinnumerot
0417302108 Henkilökohtaisen avun yksikkö
0405045134 Omaishoidon tuen yksikkö

Ma
klo 9–12
Ti
klo 14–17
Ke
klo 9–12
To
klo 9–12
Pe
klo 9–12

Perhehoidon yksikkö vastaa ikäihmisille, kehitysvammaisille sekä erityistä tukea tarvitseville lapsille, nuorille ja aikuisille tarkoitetusta perhehoidosta.

Sekä asiakkaat että työntekijät voivat ottaa keskukseen puhelimitse yhteyttä kysyäkseen ohjausta ja neuvontaa palveluihin liittyvissä asioissa.

Yhteyttä voit ottaa puhelimitse tai sähköpostitse osoitteeseen perhehoidonyksikko@pirha.fi.

Puhelinnumerot
0408063158 Koordinaattori
0408063159 Ohjaaja
0408019957 Ohjaaja

Katso toimipisteet

Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.

Lielahden lähitori, Tampere

Käyntiosoite:
Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE

Lielahden lähitori on kaikenikäisten kohtaamispaikka ja matalan kynnyksen palvelupiste. Se tarjoaa monipuolista tietoa, tukea ja toimintaa arkeen. Lielahden lähitorilta saat neuvoja ja palveluohjausta arjen ongelmiin, siellä voit osallistua ryhmätoimintaan, erilaisiin tapahtumiin tai vain tulla tapaamaan tuttuja.

Lielahden lähitorin palveluja ovat:

  • ruokailu ja kahvio
  • ohjausta ja neuvontaa
  • fysioterapeutin ohjausta ja neuvontaa
  • Kelan etäpalvelu
  • monipuolinen kädentaitojen ohjaus
  • harrastus- ja virkistystoiminta

Puhelinnumerot

0417300138

Lähitorin palveluvastaava

Lähitori on avoinna
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15
Ravintola on avoinna
Ma
klo 10–15
Ti
klo 10–15
Ke
klo 10–15
To
klo 10–15
Pe
klo 10–15

Lähitori Akaa, Toijala

Käyntiosoite:
Kirkkotori 10, 37800 AKAA - 2. kerros

Lähitori on kohtaamispaikka ikäihmisille. Lähitorilla järjestetään viikoittain pienimuotoista ohjelmaa painottuen ajankohtaisiin aiheisiin, joista keskustelemista voidaan jatkaa yhdessä ohjelmaosuuden jälkeen. Lähitorille ei tarvitse ilmoittautua.

Lähitorilla saat neuvontaa ja ohjausta arjen pulmatilanteisiin sekä apua esimerkiksi palveluntuottajan valitsemisessa. Lähitorilla Akaan Toijalassa ja Urjalassa tapaat kasvokkain asiakasohjaajan tai kotisairaanhoitajan erillisen ohjelman mukaisesti. Lähitorilla on kuulohoitaja joka perjantai tavattavissa.

Lähitori -toiminta on avoinna kaikille toiminnasta kiinnostuneille.

Puhelinnumerot
Pe
klo 9–12

Lähitori Setori, Nokia

Käyntiosoite:
Maununkatu 10, 37100 NOKIA

Lähitori on ikääntyneiden nokialaisten kohtaamispaikka, jossa ikäihmiset pääsevät osallistumaan omien mieltymysten mukaisiin tapahtumiin ja ryhmätoimintaan. Lähitorilta ikäihminen ja hänen läheisensä saa myös neuvontaa ja ohjausta arjen pulmatilanteissa sekä arkea helpottavien palvelujen ja palvelun tuottajien valinnassa.

Setori

Setori sijaitsee Maununkatu 10, alakerrassa. Setorilla järjestetään erilaista ohjelmaa ja lisäksi siellä käy monia vierailijoita. Setorilla järjestetään myös tietoiskuja ja koulutusta. Setorin tarkempi kuukausiohjelma löytyy tämän sivun oikeasta reunasta.

Puhelinnumerot

0401334652

Lähitorikoordinaattori

Ma
klo 9–13
Ti
klo 9–13
Ke
klo 9–13
To
klo 9–13
Pe
klo 9–13

Lähitori, Pirkkala

Käyntiosoite:
Perkiöntie 55, 33960 PIRKKALA - Senioritalo Pihlajamäki

Lähitorilla kohtaat ikätovereita erilaisten tapahtumien ja ryhmätoiminnan merkeissä. Paikalla on myös asiakasohjaaja, jolta saat neuvoja ja ohjausta arjen haasteissa ja palveluiden valinnassa.

Puhelinnumerot

0503745075

Asiakasohjaaja

Ma
klo 14–15.30

Lähitori, Urjala

Käyntiosoite:
Sairaalantie 9 C, 31760 URJALA

Lähitori on kohtaamispaikka ikäihmisille. Lähitorilla järjestetään viikoittain pienimuotoista ohjelmaa painottuen ajankohtaisiin aiheisiin, joista keskustelemista voidaan jatkaa yhdessä ohjelmaosuuden jälkeen. Lähitorille ei tarvitse ilmoittautua.

Lähitorilla saat neuvontaa ja ohjausta arjen pulmatilanteisiin sekä apua esimerkiksi palveluntuottajan valitsemisessa. Lähitorilla Akaan Toijalassa ja Urjalassa tapaat kasvokkain asiakasohjaajan tai kotisairaanhoitajan erillisen ohjelman mukaisesti. Lähitorilla on kuulohoitaja joka perjantai tavattavissa.

Lähitori -toiminta on avoinna kaikille toiminnasta kiinnostuneille.

Puhelinnumerot
Pe
klo 9–12

Lähitori, Valkeakoski

Käyntiosoite:
Kirkkotie 6, 37600 VALKEAKOSKI - Wäinämöinen, 1. kerros

Lähitori tarjoaa kasvotusten annettavaa ikäihmisten kotona asumista tukevaa neuvontaa ja ohjausta sekä elämäntilanteen ja palvelutarpeen arviointia.

Lähitorilta

  • saat neuvontaa ja ohjausta arjen pulmatilanteissa sekä arkea helpottavien palvelujen ja palvelun tuottajien valinnassa
  • kohtaat muita ikäihmisiä
  • voit löytää mielekästä tekemistä vapaaehtoistyöntekijänä
  • pääset osallistumaan omien mieltymysten mukaisiin tapahtumiin ja ryhmätoimintaan
  • saat tarvittaessa ohjausta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta

Lähitoria kehitetään yhdessä alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa.

Päiväkohtaisen ohjelman voit lukea ikäihmisten uutisista ja tapahtumista.

Puhelinnumerot

0403357431

Lähitori

0403357431

Ohjaaja, Hoivakoti Wäinämöinen

Lähitorin aukioloajat
Ma
klo 9.30–12
Ke
klo 9.30–12

Lähitori, Vesilahti

Käyntiosoite:
Tuulikalliontie 74, 37370 VESILAHTI

Lähitorilla

  • kohtaat muita ikäihmisiä
  • pääset osallistumaan tapahtumiin ja ryhmätoimintaan
  • saat kasvokkain neuvontaa ja ohjausta arjen pulmatilanteissa sekä arkea helpottavien palvelujen ja palveluntuottajien valinnassa

Puhelinnumerot

Lähitori, Ylöjärvi

Käyntiosoite:
Rantajätkäntie 2 b 30, 33470 YLÖJÄRVI - Sisäänkäynti sisäpihan B -rapusta (Emminkammari, Soppeensydän)

Lähitori on kaikille avoin kohtaamispaikka, josta saa myös neuvoja arjen ongelmiin. Palvelu on maksutonta.

Lähitorilla:

• kohtaat muita,

• voit löytää mielekästä tekemistä vapaaehtoistyöntekijänä,

• pääset osallistumaan tapahtumiin ja ryhmätoimintaan sekä saat tietoa muista harrastusmahdollisuuksista,

• saat kasvokkaista neuvontaa ja ohjausta arjen pulmatilanteissa sekä arkea helpottavien palvelujen ja palveluntuottajien valinnassa, mm. Kela.

• tarpeen mukaan ohjaamme sinut terveyden, toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointiin asiakasohjaajan luokse.

Puhelinnumerot

0401331446

Palveluohjaaja

Nekalan lähitori, Tampere

Käyntiosoite:
Kuoppamäentie 24, 33800 TAMPERE

Nekalan lähitori on kaikenikäisten kohtaamispaikka ja matalan kynnyksen palvelupiste. Se tarjoaa monipuolista tietoa, tukea ja toimintaa arkeen. Nekalan lähitorilta saat neuvoja ja palveluohjausta arjen ongelmiin, siellä voit osallistua ryhmätoimintaan, erilaisiin tapahtumiin tai vain tulla tapaamaan tuttuja.

Nekalan lähitorin palveluja ovat:

  • ruokailu ja kahvio
  • sosiaaliohjausta
  • fysioterapeutin ohjausta ja neuvontaa
  • sairaanhoitajan vastaanotto
  • harrastus- ja virkistystoiminta

Puhelinnumerot

0408652525

Palveluvastaava

Lähitori on avoinna
Ma
klo 9–16
Ti
klo 9–16
Ke
klo 9–16
To
klo 9–16
Pe
klo 9–15

Pappilanpuiston lähitori, Tampere

Käyntiosoite:
Kourutaltankatu 2, 33560 TAMPERE - Kädentaidon tilat sijaitsevat osoitteessa Kourutaltankatu 3 A.

Pappilanpuiston lähitori on kaikenikäisten kohtaamispaikka ja matalan kynnyksen palvelupiste. Se tarjoaa monipuolista tietoa, tukea ja toimintaa arkeen. Pappilanpuiston lähitorilta saat neuvoja ja palveluohjausta arjen ongelmiin, siellä voit osallistua ryhmätoimintaan, erilaisiin tapahtumiin tai vain tulla tapaamaan tuttuja.

Pappilanpuiston lähitorin palveluja ovat:

• ruokailu ja kahvio

• maksuton sosiaaliohjaus, myös ajanvarauksella p. 040 801 6653

• kelan etäpalvelu

• maksuton fysioterapeutin vastaanotto

• maksuton sairaanhoitajan vastaanotto

• maksuton teknologiatuki- ja ohjaus

• harrastus- ja virkistystoiminta

• kirjaston kokoelma

• nettipiste

• Itsehoitopiste: asiakas voi itse mitata verenpaineensa

• Monipuolinen kädentaitojen ohjaus

Puhelinnumerot

0408016653

Palveluvastaava

Lähitori on avoinna
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Pirkanmaan Kotitori

Käyntiosoite:
Frenckellinaukio 2B, 33101 TAMPERE

Pirkanmaan Kotitorin verkkosivut Pirkanmaan Kotitorin verkkosivut

Kotitori on ohjaus- ja neuvontapiste ikääntyneille, vammaisille henkilöille sekä mielenterveys- ja päihdeasioissa tukea tarvitseville ja heidän läheisilleen.

Annamme ohjausta ja neuvontaa muun muassa: kotiin saatavista palveluista, asumisesta, apuvälineistä, digitaalisista palveluista, liikkumisesta, taloudellisista etuuksista, harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista ja järjestöjen toiminnasta. Neuvonta on maksutonta.

Pirkanmaan Kotitorin Laitetori-pisteessä pääset tutustumaan kotona asumista, turvallisuutta ja toimintakykyä parantaviin apuvälineisiin ja laitteisiin kodinomaisessa ympäristössä.

Voit soittaa tai tulla käymään - ajanvarausta ei tarvita. Neuvonta on maksutonta.

Puhelinnumerot

0407333949

Pirkanmaan Kotitori

Neuvontapiste palvelee
Ma
klo 9–16
Ti
klo 9–16
Ke
klo 9–16
To
klo 9–16
Pe
klo 9–16
La
klo 9–16
Neuvonta puhelimitse
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30
La
klo 8–16.30
Pirkanmaan Kotitori-chat
Ma
klo 8–16.30
Ti
klo 8–16.30
Ke
klo 8–16.30
To
klo 8–16.30
Pe
klo 8–16.30
Poikkeusaukioloajat
itsenäisyyspäivä 06.12.2023 Suljettu
tapaninpäivä 26.12.2023 Suljettu
juhannuspäivä 22.06.2024 Suljettu
pyhäinpäivä 02.11.2024 Suljettu
helluntai 19.05.2024 Suljettu
helatorstai 09.05.2024 Suljettu
jouluaatto 24.12.2023 Suljettu
loppiainen 06.01.2024 Suljettu
vappu 01.05.2024 Suljettu
uudenvuoden aatto 31.12.2023 Suljettu
joulupäivä 25.12.2023 Suljettu
2. pääsiäispäivä 01.04.2024 Suljettu
1.pääsiäispäivä 31.03.2024 Suljettu
pitkäperjantai 29.03.2024 Suljettu
kiirastorstai 28.03.2024 Suljettu
vappuaatto 30.04.2024 Suljettu
juhannusaatto 21.06.2024 Suljettu
uudenvuodenpäivä 01.01.2024 Suljettu

Pirkanmaan omais- ja perhehoidon sekä henkilökohtaisen avun keskus

Käyntiosoite:
Romsinkuja 4, 33180 TAMPERE - Koukkuniemi, Koivula 30

Pirkanmaan omais- ja perhehoidon sekä henkilökohtaisen avun keskus toimii kumppanina henkilökohtaisen avun, perhehoidon ja omaishoidon tuen järjestämisessä. Henkilökohtaista apua, perhehoitoa ja omaishoidon tukea haetaan Pirkanmaan hyvinvointialueelta. Sekä asiakkaat että työntekijät voivat ottaa keskukseen yhteyttä kysyäkseen ohjausta ja neuvontaa palveluihin liittyvissä asioissa.

Henkilökohtaisen avun yksikkö opastaa työnantajamalliin liittyvissä asioissa niin asiakkaita kuin työntekijöitä. Yksikkö toimii palkan sijaismaksajana. Lisäksi henkilökohtaisen avun yksikkö koordinoi henkilökohtaisen avun palveluseteliä ja ostopalvelua Pirkanmaan alueella.

Perhehoidon yksikkö vastaa ikäihmisille, vammaisille sekä erityistä tukea tarvitseville lapsille, nuorille ja aikuisille tarkoitetusta perhehoidosta.

Omaishoidon tuen yksikkö tarjoaa ohjausta ja neuvontaa omaishoidon tuen asiakkaille ja tukee omaishoitajia.

Pispan lähitori, Tampere

Käyntiosoite:
Simolankatu 4, 33270 TAMPERE

Pispan lähitori on kaikenikäisten kohtaamispaikka ja matalan kynnyksen palvelupiste. Se tarjoaa monipuolista tietoa, tukea ja toimintaa arkeen. Pispan lähitorilta saat neuvoja ja palveluohjausta arjen ongelmiin, siellä voit osallistua ryhmätoimintaan, erilaisiin tapahtumiin tai vain tulla tapaamaan tuttuja.

Pispan lähitorin palveluja ovat:

  • ruokailu ja kahvio
  • sosiaaliohjausta
  • fysioterapeutin ohjausta ja neuvontaa
  • sairaanhoitajan vastaanotto
  • Kelan etäpalvelu
  • harrastus- ja virkistystoiminta
  • kuntosali
  • kirjaston kokoelma
  • nettipiste
  • Itsehoitopiste: asiakas voi itse mitata verenpaineensa

Puhelinnumerot

0417303484

Palveluvastaava

Lähitori on avoinna
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Pohjolan lähitori, Tampere

Käyntiosoite:
Pohjolankatu 25 F, 33500 TAMPERE

Pohjolan lähitori on kaikenikäisten kohtaamispaikka ja matalan kynnyksen palvelupiste. Se tarjoaa monipuolista tietoa, tukea ja toimintaa arkeen. Pohjolan lähitorilta saat neuvoja ja palveluohjausta arjen ongelmiin, siellä voit osallistua ryhmätoimintaan, erilaisiin tapahtumiin tai vain tulla tapaamaan tuttuja.

Pohjolan lähitorin palveluja ovat

  • ruokailu ja kahvio
  • sosiaaliohjausta
  • fysioterapeutin ohjausta ja neuvontaa
  • sairaanhoitajan vastaanotto
  • Kelan etäpalvelu
  • monipuolinen kädentaitojen ohjaus
  • harrastus- ja virkistystoiminta
  • kirjaston kokoelma
  • nettipiste
  • Itsehoitopiste: asiakas voi itse mitata verenpaineensa
  • jalkojenhoitajan palvelut

Puhelinnumerot

0404828399

Palveluvastaava

Lähitori on avoinna
Ma
klo 7.30–16
Ti
klo 7.30–16
Ke
klo 7.30–16
To
klo 7.30–16
Pe
klo 7.30–15

Päiväkeskus ja lähitori Aurinkorinne, Hämeenkyrö

Käyntiosoite:
Tunnelikuja 1, 39100 HÄMEENKYRÖ

Lähitori tarjoaa kasvotusten annettavaa ikäihmisten kotona asumista tukevaa neuvontaa ja ohjausta sekä elämäntilanteen ja palvelutarpeen arviointia.

Lähitorilla kohtaat muita ikääntyneitä, voit löytää mielekästä tekemistä vapaaehtoistyöntekijänä, pääset osallistumaan omien mieltymystesi mukaisiin

tapahtumiin ja ryhmätoimintaan, voit osallistua kuntosaliharjoitteluun ja saat tarvittaessa ohjausta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiselta.

Puhelinnumerot
Aurinkorinteen kahvila
Ma
klo 10–14
Ti
klo 10–14
Ke
klo 10–14
To
klo 10–14
Pe
klo 10–14
Palveluohjaaja tavattavissa
Ma
klo 9–12
Ke
klo 9–12
Digiohjaus
Ke
klo 12–15
Kuntosali/Antinsali
Ma
klo 12–16
Ti
klo 12–16
Ke
klo 12–16
La
klo 12–16

Tuloksia ei löytynyt.