Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola, Tampere
Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvolassa toimivat sekä äitiys- että lastenneuvolapalvelut. Neuvola sijaitsee Vuoreksen koulukeskuksen tiloissa.
Äitiysneuvolasta saat tukea raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan aikana. Synnytyksen jälkeen synnyttänyt äiti pysyy neuvolan asiakkaana kolme kuukautta ja vastasyntyneen lapsen seuranta siirtyy kahden viikon iässä lastenneuvolaan.
Lastenneuvolan palvelut on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Lastenneuvolassa pyrimme turvaamaan jokaiselle lapselle mahdollisimman hyvän terveyden ja edistämme koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja. Lapsen terveen kehityksen esteet pyritään tunnistamaan ja poistamaan mahdollisuuksien mukaan. Neuvolassa rohkaisemme vanhempia luottamaan omiin kykyihinsä ja voimavaroihinsa.
Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola palvelee Vuoreksen alueen asukkaita.
Käyntiosoite
Rautiolanrinne 2, 33870 TAMPERE
Asioi digitaalisesti
Lastenneuvolan digitaalinen ajanvaraus, Tampere
Kun kirjaudut OmaPirha-palveluun, voit varata ajan lastenneuvolan 1-, 1,5-, 2-, 3-, 4- ja 5,5-vuotistarkastukseen (vuoden 2025 aikana myös 6-vuotistarkastukseen).
Neuvolachat palvelee neuvola-asiakkaita odotus- ja vauva-ajan sekä lapsiperhearjen kysymyksissä. Chatissa voit keskustella neuvolan terveydenhoitajan kanssa arkisin klo 10–12.
Chatissa voit kysyä esimerkiksi raskausaikaan liittyvistä asioista tai vauvan imetyksestä ja unesta. Tai voit keskustella leikki-ikäisen arjen asioista ja saada tukea vanhemmuuteen.
Chatin löydät oikean alalaidan pinkistä chat-kuvakkeesta.
Jos tarvitset työnantajalle selvityksen lapsen sairaudesta, saat sen digiklinikalta. Chatissa avataan tarvittaessa videoyhteys, jonka perusteella hoitotodistus tehdään.
Asioi digiklinikalla joko kirjautumalla OmaPirhaan tai lataamalla OmaPirha Digiklinikka -sovellus.
Liitteet ja lisätiedot
Lisätietoa ja ohjeita digiklinikan käyttöön
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Soita
Voit olla yhteydessä Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvolaan puhelimitse. Vuoreksen äitiys- ja lastenneuvola palvelee Vuoreksen asukkaita.
Ajan peruutus: Muista perua neuvola-aika, jos et pääse vastaanotolle. Voit muuttaa ja perua digitaalisesti varatun ajan 24h ennen vastaanottoa OmaPirhassa. Muuten ajan voi perua soittamalla omaan neuvolaan. Mikäli soitat puhelinajan ulkopuolella, voit jättää viestin, missä kerrot minkä ajan perut.
Puhelinnumerot
044 749 7903
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Toimipisteen palvelut
Valitse palvelu, josta haluat lisätietoa. Linkistä pääset siirtymään palvelusta kertovalle sivulle.
Käyntiosoite
Rautiolanrinne 2, 33870 TAMPERE
Päivitetty 10.9.2025