Readspeaker

Ultraäänitutkimukset

Ultraäänitutkimukset

Pirha 2.0 PTV Palvelu Widget

Ultraäänitutkimus eli kaikukuvaus on yleisesti käytetty kuvausmenetelmä etenkin pehmytkudosrakenteiden tutkimiseen. Tutkimuksessa ei käytetä säteilyä. Ultraääniohjausta voidaan myös käyttää avuksi erilaisissa toimenpiteissä, esimerkiksi kudos- ja solunäytteiden otossa.

Sinut ohjataan ultraäänitutkimukseen lääkärin tekemän lähetteen perusteella. Tarvittaessa saat tutkimuskohtaiset valmistautumisohjeet.

Toimitamme kuvat ja lausunnon lähettäneelle tai hoidosta vastaavalle lääkärille, joka kertoo sinulle tuloksista ja hoitosuunnitelmasta.

Toimi näin

Sinut ohjataan ultraäänitutkimukseen lääkärin tekemän lähetteen perusteella.

Toimitamme kuvat ja lausunnon lähettäneelle tai hoidosta vastaavalle lääkärille, joka kertoo sinulle tuloksista ja hoitosuunnitelmasta.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Tarvitset ultraäänitutkimukseen lääkärin tekemän lähetteen.

Maksaako palvelu?

Palvelu on maksuton.

Peruuttamattomasta vastaanottoajasta peritään maksu. Peruutus pitää tehdä vähintään 24 tuntia ennen varattua aikaa.

Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget

Löydä lisätietoa verkosta

Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.

Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi

Soita

Hämeenkyrön kuvantamisessa kuvataan luusto-, hammas- ja keuhkotutkimuksia terveyskeskuslääkärin ja alueen yksityisten lääkäriasemien lähetteellä.

Kuvantaminen on avoinna arkisin. Palvelu toimii ajanvarauksella, päivystykselliseen kuvantamiseen pääsee jonottamalla. Ultraäänitutkimukset tehdään vain ajanvaruksella maanantaisin ja torstaisin.

Röntgentutkimusten tulokset tiedustellaan hoitavalta lääkäriltä.

Puhelinnumerot
0504420370 Röntgenpalvelut, ajanvaraus ja neuvonta

Röntgenpalvelut
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Tays Sastamalan kuvantamisen puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle virka-aikana takaisin.

Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Tays Sastamalan kuvantamisyksikössä tutkimme kaikenikäisiä, keuhkojen ja luuston alueen röntgentutkimuksiin ja ultraäänitutkimuksiin lähetettyjä potilaita.

Puhelinnumerot
0331164300 Takaisinsoittonumero
04573959004 Tekstiviestinumero
0311645183 Kuvien kopio- ja siirtopyynnöt

Virtain kuvantamisessa kuvaamme luusto-, hammas- ja keuhkotutkimuksia terveyskeskuslääkärin ja alueen yksityisten lääkäri- ja hammaslääkäriasemien lähetteillä.

Toimimme ajanvarauksella, päivystykselliseen kuvantamiseen pääset jonottamalla. Ultraäänitutkimuksia teemme kahdesti kuukaudessa ja magneettitutkimuksia kerran kuukaudessa. Tutkimusten tuloksia voit tiedustella hoitavalta lääkäriltä.

Puhelinnumerot
0447152215 Ajanvaraus ja neuvonta

Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–16

Hatanpään kuvantamisen puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle virka-aikana takaisin.

Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita yhteen viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Teemme Hatanpään kantasairaalan kuvantamisosastolla röntgen-, ultraääni- sekä tietokone- ja magneettitutkimuksia.

Puhelinnumerot
0331164300 Takaisinsoittopalvelu
04573965654 Tekstiviestinumero
0331164518 Kuvien kopio- ja siirtopyynnöt

Tays Valkeakosken kuvantamisen puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto.) Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Tays Valkeakosken kuvantamisyksikössä tutkimme kaikenikäisiä keuhkojen ja luuston alueen röntgentutkimuksiin sekä ultraääni- ja tietokonetomografiatutkimuksiin lähetettyjä potilaita ja yli 15-vuotiaita magneettitutkimuksiin lähetettyjä potilaita.

Puhelinnumerot
0331164300 Takaisinsoittonumero
04573965759 Tekstiviestinumero

Ajanvarauksiin liittyviä asioita voi tiedustella arkisin puhelimitse. Kaikkiin röntgen- ja ultraäänitutkimuksiin tarvitaan lääkärin lähete.

Puhelinnumerot
0331164300 Ajanvaraus kuvantamiseen, takaisinsoittonumero

Ajanvarausnumero palvelee
Ma
klo 10–14
Ti
klo 10–14
Ke
klo 10–14
To
klo 10–14
Pe
klo 10–14
Tays Sastamala kuvantaminen avoinna
Ma
klo 8–15.30
Ti
klo 8–15.30
Ke
klo 8–15.30
To
klo 8–15.30
Pe
klo 8–14.45

Ajanvaraus kaikkiin röntgentutkimuksiin ja röntgenkuvien tilaukset puhelimitse ajanvarausajalla tai vastaanottokäynnin yhteydessä.

Puhelinnumerot
0444861910

Ajanvaraus palvelee
Ti
klo 14.15–15.30
To
klo 14.15–15.30

Ajanvaraukset puhelimella. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä.

Kaikkiin tutkimuksiin tarvitaan lääkärin tekemä lähete.

Puhelinnumerot
0331159513 Ajanvaraus

Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Varaa aika puhelimitse kuvantamistutkimuksiin.

Puhelinnumerot
0401337332

Ajanvarauksen soittoaika
Ma
klo 8–10
Ti
klo 8–10
To
klo 8–10

Tays Keskussairaalan R-kuvantamisen puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto.). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Teemme keuhkojen, vatsan ja luuston röntgentutkimuksia sekä mammografia-, ultraääni-, magneetti- ja tietokonekuvauksia.

Puhelinnumerot
0331164300 Takaisinsoittopalvelu
04573965759 Tekstiviestinumero
0331164518 Kuvien kopio- ja siirtopyynnöt

Kuvantamisessa tehdään sekä perusröntgentutkimuksia että ultraäänitutkimuksia.

Tutkimuksiin tarvitaan aina lääkärin lähete.

Röntgenyksikkö toimii ajanvarauksella. Varaa aika kuvauksiin/tutkimuksiin OmaAseman ajanvarausnumerosta.

Tutkimuksiin tultaessa ei tarvita erillistä ilmoittautumista, kun aika on varattuna.

Puhelinnumerot
033845032 OmaAsema, keskusta

Ajanvaraus avoinna
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–16

Kliinisen fysiologian puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti. Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Puhelinnumerot
0331165146 Takaisinsoittonumero
04573959018 Tekstiviestinumero

Kuvantamisen puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle virka-aikana takaisin.

Puhelinnumerot
0331164300 Ajanvaraus röntgenkuvaukseen ja ultraääneen

Ajanvaraus röntgenkuvaukseen ja ultraääneen, takaisinsoittonumero
Ma
klo 10–14
Ti
klo 10–14
Ke
klo 10–14
To
klo 10–14
Pe
klo 10–14

Tays Keskussairaalan S-kuvantamisen puhelinasiointi.

S-kuvantamisessa suoritamme mm. kasvojen alueen röntgentutkimuksia sekä leukanivelten tutkimuksia.

Puhelinnumerot
0331166392 Ajanvaraus
0331164518 Kuvien kopio- ja siirtopyynnöt

Ruoveden kuvantamisessa kuvaamme luusto- ja keuhkotutkimuksia terveyskeskuslääkärin ja alueen yksityisten lääkäriasemien lähetteillä.

Toimimme ajanvarauksella, päivystykselliseen kuvantamiseen pääsee jonottamalla. Röntgentutkimusten tulokset tiedustellaan hoitavalta lääkäriltä.

Puhelinnumerot
0447152215 Ajanvaraus ja neuvonta

Palveluaika
Ke
klo 8–16

Ylöjärven terveyskeskuksen ajanvaraus röntgeniin. Päivystyskuvauksissa sovi aika soittamalla röntgeniin.

Puhelinnumerot
033845251

Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto.) Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Tays Keskussairaalan K-kuvantamisessa tutkimme kaikenikäisiä kuvantamistutkimuksiin lähetettyjä potilaita. Tteemme keuhkojen, vatsan ja luuston röntgentutkimuksia sekä ultraääni-, magneetti- ja tietokonekuvauksia ja erilaisia toimenpiteitä.

Puhelinnumerot
0331164300 Takaisinsoittonumero
04573965759 Tekstiviestinumero
0331164518 Kuvien kopio- ja siirtopyynnöt

Katso toimipisteet

Virtain terveyskeskus

Käyntiosoite:
Sairaalantie 1, 34800 VIRRAT

Terveyskeskuksesta saat perusterveydenhuollon palvelut. Virtain terveyskeskuksessa toimii mm. poliklinikka (lääkärin ja hoitajan vastaanotto), laboratorio Fimlab, röntgen, hammashoitola, dialyysi, aikuisneuvola, diabeteshoitaja, äitiys- ja lastenneuvola, fysio- ja toimintaterapia, kuulokojeyhdyshenkilö, jalkaterapia ja akuuttiosasto.

Jos epäilet koronavirustartuntaa (COVID-19), ota ensin yhteys puhelimitse kiireettömän ajanvarauksen numeroon 03 3341 1300, niin saat tarkemmat ohjeet hoitoon hakeutumisesta.

Om du är orolig för att fått coronavirus, ring telefonnummer 03 3341 1300. Där får du mera information.

Röntgenin aukioloajat

Puhelinnumerot

0333411500

Suun terveydenhuollon keskitetty ajanvaraus

Ma
klo 7.30–15.30
Ti
klo 7.30–15.30
Ke
klo 7.30–15.30
To
klo 7.30–15.30
Pe
klo 7.30–15.30

Kuvantaminen, Ikaalinen

Käyntiosoite:
Vanha Tampereentie 21, 39500 IKAALINEN

Ikaalisten kuvantamisessa teemme röntgentutkimuksia ja ultraäänitutkimuksia lääkärin lähetteellä.

Kuvantaminen toimii ajanvarauksella sote-keskuksessa.

Puhelinnumerot
Avoinna ajanvarauksella
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Kuvantaminen, Jokilaakson terveys

Käyntiosoite:
Sairaalantie 11, 42100 JÄMSÄ

Kuvantaminen, Jokilaakson terveys Kuvantaminen, Jokilaakson terveys

Kuhmoisten kuvantamis- ja röntgenpalveluista vastaa Jokilaakson Terveys Oy.

Puhelinnumerot

0504359372

Ajanvaraus ma-pe klo 9-15

Avoinna ajanvarauksella
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 9–15

Parkanon terveyskeskus

Käyntiosoite:
Parkanontie 48, 39700 PARKANO

Hoitajien ja lääkäreiden kiireettömät vastaanotot palvelevat sinua ajanvarauksella. Jos sinulle tulee jonkinlainen terveyshuoli, oire tai vaiva, täytä ensin sähköisesti Omaolon oirearvio. Omaolosta saat joko itsehoito-ohjeet tai sinut ohjataan vaivasi vaatiman kiireellisyyden perusteella oikean hoidon piiriin.

Voit myös olla yhteydessä terveyskeskukseen joko Terveyssovelluksen kautta tai puhelimitse. Mahdollisen hoitosi tarpeen arvioivat sairaanhoitajat/terveydenhoitajat.

Voit saada terveyskeskuksessa myös eri asiantuntijoiden (esim. diabeteshoitaja) palveluita.

Parkanon terveyskeskuksen tiloissa toimii myös seuraavat palvelut:

  • kiirevastaanotto
  • laboratorio
  • suun terveydenhuolto
  • kuntoutuspalvelut ja apuvälineyksikkö
  • kuvantaminen
  • terveyskeskussairaala
  • hoitotarvikejakelu
  • psykiatrian poliklinikka
  • neuvolapalvelut

Avoinna
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–16
Poikkeusaukioloajat
itsenäisyyspäivä 06.12.2023 Suljettu
tapaninpäivä 26.12.2023 Suljettu
juhannuspäivä 22.06.2024 Suljettu
pyhäinpäivä 02.11.2024 Suljettu
helluntai 19.05.2024 Suljettu
helatorstai 09.05.2024 Suljettu
jouluaatto 24.12.2023 Suljettu
loppiainen 06.01.2024 Suljettu
vappu 01.05.2024 Suljettu
uudenvuoden aatto 31.12.2023 Suljettu
joulupäivä 25.12.2023 Suljettu
2. pääsiäispäivä 01.04.2024 Suljettu
1.pääsiäispäivä 31.03.2024 Suljettu
pitkäperjantai 29.03.2024 Suljettu
juhannusaatto 21.06.2024 Suljettu
uudenvuodenpäivä 01.01.2024 Suljettu

Kuvantaminen, Pirkkala

Käyntiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA

Pirkkalan kuvantamisessa teemme röntgen- ja ultraäänitutkimuksia ajanvarauksella. Kulje röntgeniin terveyskeskuksen D-oven kautta (ajanvarausvastaanoton ovi). Paikalla ei tarvitse ilmoittautua, jää röntgenin aulaan odottamaan kutsua.

Puhelinnumerot

044486191

Kuvantamispalvelut, ajanvaraus ja neuvonta

Kuvantaminen, Ylöjärvi

Käyntiosoite:
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI

Ylöjärven kuvantamisessa teemme röntgen- ja ultraäänitutkimuksia ajanvarauksella. Tutkimuksiin tarvitaan lääkärin lähete.

Puhelinnumerot

033845251

Kuvantamispalvelut, ajanvaraus

Avoinna ajanvarauksella
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Kuvantaminen, Tays Valkeakoski

Käyntiosoite:
Salonkatu 24, 37600 VALKEAKOSKI - Tays Valkeakoski, B-osa, 2. kerros

Tays Valkeakosken kuvantamisyksikössä tutkimme kaikenikäisiä keuhkojen ja luuston alueen röntgentutkimuksiin sekä ultraääni- ja tietokonetomografiatutkimuksiin lähetettyjä potilaita ja yli 15-vuotiaita magneettitutkimuksiin lähetettyjä potilaita.

Puhelinnumerot

0331164300

Takaisinsoittonumero

Ma
klo 8–15.30
Ti
klo 8–15.30
Ke
klo 8–15.30
To
klo 8–15.30
Pe
klo 8–15

Kuvantaminen, Tays Sastamala

Käyntiosoite:
Itsenäisyydentie 2, 38200 SASTAMALA - Tays Sastamala, Siipi B2, 2. kerros
Postiosoite:
PL 64, 38201 SASTAMALA - Kuvantaminen

Tays Sastamalan kuvantamisyksikössä tutkimme kaikenikäisiä, keuhkojen ja luuston alueen röntgentutkimuksiin ja ultraäänitutkimuksiin lähetettyjä potilaita.

Ilmoittaudu kuvantamisen toimistoon toisessa kerroksessa, mistä sinut ohjataan odottamaan vuoroasi. Röntgenhoitaja kutsuu sinut tutkimukseen.

Puhelinnumerot

0331164300

Takaisinsoittonumero

Ma
klo 8–15.30
Ti
klo 8–15.30
Ke
klo 8–15.30
To
klo 8–15.30
Pe
klo 8–14.45

Kuvantaminen, Lempäälä

Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ

Teemme Lempäälän kuvantamisessa röntgen- ja ultraäänitutkimuksia terveyskeskuslääkärin lähetteellä. Tutkimukseen pitää varata aika. Röntgentutkimuksia tehdään maanantaista perjantaihin ajanvarauksella. Ultraäänitutkimuksia tehdään ajanvarauksella keskiviikkoiltaisin.

Puhelinnumerot

0401337332

Ajanvaraus, maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 8-10

Röntgentutkimuksia tehdään ajanvarauksella
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–13
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15
Ultraäänitutkimuksia tehdään keskiviikkoiltaisin ajanvarauksella

Kuvantaminen, Nokia

Käyntiosoite:
Maununkatu 12, 37100 NOKIA

Nokian kuvantamisessa teemme röntgentutkimuksia lääkärin lähetteellä. Kuvantaminen palvelee asiakkaita ajanvarauksella. Sisääntuloaulassa on itseilmoittautumispiste, johon voi ilmoittautua kela-kortilla, ajokortilla tai näppäilemällä henkilötunnuksesi.

Puhelinnumerot

033845053

Röntgenpalvelut, ajanvaraus ja neuvonta

Avoinna ajanvarauksella
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Kuvantaminen, Akaa

Käyntiosoite:
Torkontie 2, 37800 AKAA
Ryödintie 16, 37800 AKAA

Akaan kuvantamisessa tutkimme kaikenikäisiä, keuhkojen ja luuston alueen röntgentutkimuksiin ja ultraäänitutkimuksiin lähetettyjä potilaita.

Kuvantaminen sijaitsee Akaan hyvinvointikeskuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Puhelinnumerot

0331164600

Ajanvaraus

Kuvantaminen avoinna
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–14
Pe
klo 8–15

Rintaklinikka, Tays Hatanpää

Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 22, 33900 TAMPERE

Teemme Hatanpään rintaklinikalla mammografiatutkimuksia lääkärin lähetteellä.

Puhelinnumerot
Rintaklinikka
Ma
klo 7.45–15
Ti
klo 7.45–15
Ke
klo 7.45–15
To
klo 7.45–15
Pe