Tuttu palvelu, joka tukee terveyttä ja hyvinvointia – palautekyselyn mukaan lähitorien asiakkaat ovat tyytyväisiä

Asiakkaat ovat tyytyväisiä lähitorien palveluihin sekä lähitoreilta saamaansa apuun ja tukeen. Tämä käy ilmi asiakaspalautekyselyn tuloksista.

Uutinen
Ikääntynyt rouva ja nuorempi nainen katsovat ilmoitustaulua, jossa erilaisia ilmoituksia. Takana ovi, jossa lukee lähitori.


Helmikuussa toteutettiin ensimmäinen koko Pirkanmaan kattava lähitorien asiakaspalautekysely. Kyselyyn vastasi yhteensä 762 asiakasta, ja vastauksia saatiin lähes kaikista Pirkanmaan kunnista.

Kyselyssä asiakkaille esitettiin erilaisia väittämiä, joihin vastaaja valitsi soveltuvimman vastausvaihtoehdon. Vastausten perusteella palvelut ovat lähitorien asiakkaille jo varsin tuttuja: 87 prosenttia vastaajista tiesi, millaisiin asioihin lähitoreilta saa neuvoja ja ohjeita.

Lähitorit on koettu myös hyödyllisiksi. Valtaosa eli 84 prosenttia vastaajista koki, että lähitori on tukenut hänen terveyttään ja hyvinvointiaan. 82 prosenttia sai apua, kun tarvitsi sitä, ja 81 prosentin mielestä palvelusta oli hyötyä.

79 prosentin mielestä asian hoitaminen oli sujuvaa. 74 prosenttia vastaajista arvioi, että lähitori tunnetaan alueella.

73 prosenttia suosittelee

Vastaajalta kysyttiin myös suositteluhalukkuutta (NPS) asteikolla 0–10. Kyselyyn vastanneista 73 prosenttia suosittelisi lähitorien palveluita läheiselleen, joka on vastaavassa tilanteessa.

NPS-mittarin eli suositteluindeksin asteikko ulottuu -100:sta ja 100:aan. Lähitorien NPS-luvuksi muodostui 66, jota voidaan pitää varsin hyvänä.

Kyselyyn oli mahdollista jättää myös avointa sanallista palautetta. Vastaajat jakoivatkin arvokkaita ajatuksiaan siitä, missä voisimme vielä kehittyä. Erityisesti toivottiin lisää vaikutusmahdollisuuksia lähitorien ohjelmasisältöihin.

Kyselystä kävi myös ilmi, että lähitorien yhteistyökumppania Palveluneuvontaa ei koeta yhtä tutuksi palveluksi kuin lähitoreja. Myös digitaalinen Digilähitori on jäänyt asiakkaille vieraammaksi.

Asiakkaat ovat tervetulleita kuulemaan asiakaspalautekyselyn tuloksista sekä keskustelemaan toiminnan kehittämisestä lähitorien Toriraati-tapahtumiin loppukevään ja alkukesän aikana. Lähimmän lähitorin kuukausiohjelmaan pääset tutustumaan pirha.fi/lahitorit-sivuston kautta.

Lähitorien asiakaskysely oli avoinna koko helmikuun ajan. Kyselyyn oli mahdollista vastata paperilomakkeella, lähitorin asiakaskäyttötietokoneella tai omalla laitteella verkossa. Kyselystä viestittiin laajasti lähitoreilla, Pirhan verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Tuoreimmat ajankohtaiset