Readspeaker

Valikkonäyttö

Lasten ja nuorten toiminta Taysissa - otsikko

Lasten ja nuorten toiminta Taysissa

Lasten ja nuorten toiminta Taysissa - web-sisältö

Taysissa Lasten ja nuorten sairaalan lastentautien vastuualueen osastoilla on mahdollisuus osallistua lapsille ja nuorille suunnattuun toimintaan sairaalajaksojen aikana. Sitä on tarjolla monipuolisesti osallistujien ikätason, tavoitteiden, toiveiden, edellytysten, kiinnostuksen kohteiden sekä voinnin mukaan. Tarkoituksena on tuoda lapsille ja nuorille pysyvyyttä, jatkuvuutta ja tuttuja toimintoja sairaala-arjen keskelle.

Lasten ja nuorten toiminnan kasvatustiimissä työskentelee arkipäivisin varhaiskasvatuksen erityisopettaja Pirha/ Tays, Lastentautien vastuualueelta, neljä lastenohjaajaa Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta ja kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa Tampereen kaupungilta.

Toiminnalla tuetaan leikkiä, kannustetaan tutkimiseen, liikkumiseen ja ilmaisuun sekä rohkaistaan lasta ja nuorta kyselyyn ja ihmettelyyn. Samalla opetellaan yhdessä tunnetaitoja ja arjessa selviytymistä eri keinoin. Toiminnan suunnittelu lähtee lapsen toiveista ja tarpeista ja sitä toteutetaan pedagogisin keinoin.

Vastuu kouluikäisten lasten ja nuorten oppimisesta on sairaalaopetuksella. Lasten ja nuorten toiminnan tehtävänä on tuoda motivoivaa toimintaa koulutyön rinnalle.

Me kaikki kasvatustiimissä olemme Taysin Lastentautien vastuualueen erityistyöntekijöitä ja osa moniammatillista työyhteisöä. Työssämme on ensisijaista huomioida lapsen etu ja oikeudet. Toimimme sairaalassa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen asiantuntijoina ja varhaiskasvatuksen ammattilaisina yhteistyössä hoitohenkilöstön ja muiden erityistyöntekijöiden kanssa. Tuemme työllämme lasta/ nuorta, perhettä ja kaikkia lapsen hoitoon osallistuvia.

2.0 Hiusviivaerotin


Lasten ja nuorten toiminta Taysissa - vastuuhenkilö - nosto

Vastuuhenkilö

Tiimivastaava, varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Marja Rantanen 044 473 9640