Strategia
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategia 2026 - 2029
Arvot
Ihmisläheisyys on toimintamme lähtökohta. Kohtaamme asiakkaamme ja toisemme inhimillisesti, empaattisesti ja läsnäolevasti. Huolehdimme toimintamme selkeydestä ja asiakaslähtöisyydestä. Haluamme olla helposti lähestyttävä, lämmin ja mutkaton.
Luottamus näkyy palveluissamme, johtamisessamme ja viestinnässämme joka päivä. Me luotamme ja meihin luotetaan. Olemme avoimia, kuuntelemme ja otamme huomioon. Haluamme vahvistaa luottamusta kaikella toiminnallamme.
Vastuullisuus on periaate, jonka mukaan toimimme ja teemme päätöksiä. Toimintamme on tutkittuun tietoon perustuvaa ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Olemme sosiaalisesti ja taloudellisesti vastuullinen toimija. Edistämme toiminnassamme kestävän kehityksen tavoitteita, huomioimme ilmastonmuutoksen vaikutukset, ja pyrimme vähentämään hyvinvointialueen ympäristövaikutuksia.
Yhdenvertaisuus ohjaa toimintaamme. Kohtelemme jokaista ihmistä tasavertaisesti ja kunnioittavasti. Yhdenvertaisuus näkyy palveluiden saavutettavuudessa ja esteettömyydessä sekä moninaisuuden huomioimisessa. Olemme turvallinen ja oikeudenmukainen.
Missio
- Sinun hyvinvointisi on yhteinen tehtävämme, olemme sinua varten
Missiomme toimii päivittäisen toiminnan ja päätöksenteon perustana. Se kertoo, mikä toiminnassamme on olennaista. Toimimme päivittäin jokaisen pirkanmaalaisen hyvinvoinnin eteen.
Visio
- Pirkanmaalaiset saavat oikeat palvelut oikeaan aikaan
Visiomme kuvaa, mitä me Pirkanmaan hyvinvointialueena haluamme saavuttaa vuoteen 2029 mennessä. Vision tavoitetilan mukaan vuonna 2029 jokainen pirkanmaalainen saa tarvitsemansa palvelut silloin kun niitä tarvitsee.
Strategiset kärkiteemat
-
Tärkeintä on ihminen
- Meihin luotetaan.
- Toimimme asiakaslähtöisesti ja arvostavasti.
- Kehitämme palveluita yhdessä asukkaiden ja henkilöstön kanssa.
- Toimintamme luo turvallisuutta. Ennakoimme ja varaudumme toimintaympäristön muutoksiin.
-
Vaikuttavat palvelut
- Vahvistamme asukkaidemme kokonaisvaltaista hyvinvointia edistämällä terveyttä, turvallisuutta ja toimintakykyä.
- Vahvistamme ennaltaehkäiseviä palveluitamme ja peruspalveluitamme
- Palvelumme ovat laadukkaita, oikea-aikaisia, saavutettavia ja esteettömiä.
- Palvelumme perustuvat viimeisimpään tieteelliseen tietoon.
- Palvelumme mahdollistavat arvokkaan ja turvallisen ikääntymisen.
- Lapset ja nuoret saavat tukea oikeaan aikaan ja perheiden hyvinvointi vahvistuu.
- Mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuutta, oikea-aikaisuutta ja vaikuttavuutta vahvistetaan.
-
Hyvinvoivat työntekijät
- Ylläpidämme asiantuntemustamme ja osaamistamme.
- Työhyvinvointimme, työyhteisötaitomme ja yhteishenkemme vahvistuvat.
- Ennakoimme henkilöstötarpeet ja otamme huomioon toimintaympäristön muutokset.
- Johdamme selkeästi ja vuorovaikutteisesti.
- Tuemme avointa ilmapiiriä oikea-aikaisella sisäisellä ja ulkoisella viestinnällä.
-
Toimiva työyhteisö
- Olemme rohkea ja vastuullinen yhteiskunnallinen edelläkävijä ja toimija.
- Edistämme yhdessä Pirkanmaan kuntien, seurakuntien, järjestöjen ja yhteisöjen kanssa asukkaiden hyvinvointia.
- Tuotamme yhdessä yritysten ja muiden kumppaniemme kanssa vaikuttavia ja taloudellisesti kestäviä palveluja asukkaille.
- Vahvistamme yhteistyötä yhteistyöalueen ja muiden yliopistosairaaloiden kanssa.
- Vahvistamme tutkimusta ja koulutusta sekä edistämme innovaatioita yhdessä korkeakoulujen, oppilaitosten sekä eri yhteisöjen kanssa.
Strategia ja strategiset ohjelmat liitteinä
- Hankintaohjelma (pdf)
- Viestintäohjelma (pdf)
- Tietohallinnon muutosohjelma (päivitetty 31.3.2025, pdf)
- Tietojohtamisen ohjelma, tiivistelmä (pdf)
- Asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelma (pdf)
- Henkilöstöohjelma, tiivistelmä (pdf)
Päivitetty 20.2.2026