Readspeaker

Kevään puutyöt lisäävät vakavien käsivammojen hoitoa Taysissa

Sirkkelit ja klapikoneet nostetaan esille kevään puutöiden koittaessa. Tampereen yliopistollisen sairaalan käsikirurgeille kevään polttopuutalkoot tarkoittavat kiirettä leikkaussaleissa. Lähes kaikki sirkkeli- ja klapikonevammat olisivat ehkäistävissä.

Uutinen

– Käsivammojen hoito Taysissa lisääntyy huhti- ja toukokuussa, kertoo käsikirurgian ylilääkäri Olli Leppänen.

Syynä vuodenaikavaihtelulle on se, että suomalaisilla yleisin syy vakavan käsivamman taustalla on klapikoneen tai sirkkelin huolimaton käyttö. Polttopuiden tekeminen on ajankohtaista juuri nyt, mikä näkyy lisääntyneenä kiireenä Taysin käsikirurgisessa toiminnassa. Taysissa hoidetaan noin puolet koko valtakunnan vakavista käsivammoista.

– Vakavilla käsivammoilla tarkoitetaan vammoja, joihin liittyy sormien tai suuremman raajanosan irtoaminen tai avomurtuma, joka estää verenkierron vaurioituneeseen raajan osaan, Leppänen kertoo.

Näissä tilanteissa raajan pelastamisella on kiire, ja usein leikkauksia tehdään kevään sesonkiaikana öiseen aikaan. Vaikka Taysissa on vuosikymmenten kokemus hankalien käsivammojen hoidosta ja raaja saataisiin pelastettua, eivät liike ja tunto palaa aikuisella ihmisellä koskaan ennalleen.

Klapikoneen käyttö porukalla lisää onnettomuuden riskiä

– Lähes kaikki sirkkeli- ja klapikonevammat olisivat ehkäistävissä, jos noudatettaisiin laitteiden turvallisuusohjeita, Leppänen huomauttaa.

Yleisin laiminlyönti liittyy klapikoneen käyttöön useamman käyttäjän porukalla. Laitteet on tarkoitettu käytettäväksi yhden käyttäjän toimesta, jolloin käyttäjän kädet ovat kahvoilla, eivätkä voi ajautua terän väliin. Kaverin kanssa keskittyminen herpaantuu helposti, mikä johtaa ikäviin seurauksiin. Erityisen harmillisia ovat lasten saamat vakavat käsivammat. Leppänen muistuttaa, että lasten paikka ei ole samassa pihapiirissä käytössä olevan klapikoneen kanssa.

– Taysissa on odotettu tätä kevättä huolestuneena, koska oletettavaa on, että viime talvena polttopuita poltettiin energian hinnan vuoksi aiempaa enemmän ja varastot ovat varmasti monella tyhjillään. Toistaiseksi emme kuitenkaan ole nähneet selkeää muutosta hankalien käsivammojen määrässä edellisvuosiin verrattuna, Leppänen kertoo.

– Toivomme, että jokainen polttopuiden tekijä on tarkkaavainen, jotta polttopuu-urakka ei pääty leikkaussaliimme, hän lisää.