Kehitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen muutoksia

Uutinen
Kaksi reppuselkäistä tyttöä istuu selin kameraan.


Kehitysvammaisten lasten ja nuorten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen on tulossa muutoksia. Vastedes palvelua tarjotaan ensisijaisesti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintana. Perusopetuslain mukaisesta palvelusta voidaan periä asiakasmaksu, jonka määrästä päättää kunta. Myös mahdollisesti tarvittavat kuljetukset haetaan kunnalta.

Muutokset johtuvat vuoden 2025 alussa uudistuneesta vammaispalvelulaista. Uusi lainsäädäntö korostaa, että yleiset palvelut ovat ensisijaisia palveluita myös vammaisille henkilöille.

Maksutonta palvelua erityishuollon päätöksellä

Maksutonta aamu- ja iltapäivätoimintaa voivat jatkossa saada ne lapset ja nuoret, joilla on voimassa oleva kehitysvammalain mukainen päätös palvelusta, eli erityishuollon päätös, johon on kirjattu aamu- ja iltapäivätoiminta.

Kehitysvammalain perusteella myönnettyyn maksuttomaan palveluun sisältyvät myös kuljetukset aamu- ja iltapäivätoimintaan. Maksuttomat kuljetukset jatkuvat palvelupäätöstä vastaavan ajan.

Näiden päätösten voimassaolo päättyy viimeistään 31.12.2027, jolloin vammaispalvelulakien siirtymäaika päättyy. Uusia kehitysvammalain mukaisia päätöksiä ei ole enää mahdollista tehdä eikä vanhojen päätösten voimassaoloaikaa voida pidentää. 

Jos kehitysvammalain mukainen päätös aamu- ja iltapäivähoidosta päättyy ennen ensi lukukautta, lapsen tarvitsemaa palvelua haetaan kotikunnan sivistystoimelta.

Niissä erityisissä tilanteissa, joissa kunta ei pysty järjestämään toimintaa, palvelua voi hakea vammaispalveluna. Tässä tapauksessa tulee jättää hakemus vammaispalveluihin.

Lyhytaikaisen huolenpidon palvelua vammaispalveluista

Jos lapsi tai nuori ei vammaansa tai sairauteensa liittyvien erityisten tarpeiden vuoksi tai koulun järjestämien kohtuullisten mukautustenkaan turvin pysty osallistumaan koulussa järjestettävään toimintaan, voi hänelle hakea vammaispalvelulain mukaista lyhytaikaisen huolenpidon palvelua.

Lyhytaikaisen huolenpidon tarve ja järjestämistapa arvioidaan yksilöllisesti vammaissosiaalityössä. Arviointia varten tarvitaan selvitys niistä lapsen tai nuoren erityistarpeista, joiden vuoksi hän ei voi osallistua koulussa järjestettävään toimintaan.

Koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan maksullisuus ei vaikuta arviointiin. Tarvittaessa lyhytaikaisen huolenpidon matkoihin voi hakea vammaispalvelulain mukaista liikkumisen tukea. Liikkumisen tukena myönnetyistä kuljetuksista peritään asiakasmaksu.

Mistä saan lisätietoa?

Lisätietoja voit kysyä tarvittaessa oman kunnan sivistystoimelta tai oman alueen vammaissosiaalityön lasten ja nuorten tiimiltä. Yhteystiedot löydät osoitteesta pirha.fi/vammaispalvelut.

Tuoreimmat ajankohtaiset