Readspeaker

Sosiaalityö ja -ohjaus

Sosiaalityö ja -ohjaus

Pirha 2.0 PTV Palvelu Widget

Silloin kun haasteet toimintakyvyssä, asumisessa tai toimeentulossa hankaloittavat arjessa selviytymistäsi, kun ongelmasi ovat pitkittyneet tai sinun on vaikea saada tarvitsemiasi palveluita, voit tarvita aikuissosiaalityön apua. Aikuissosiaalityössä autamme sinua etsimään ratkaisuvaihtoehtoja erilaisissa sosiaalisissa ja taloudellisissa ongelmissa, elämäntilanteiden haasteissa ja kriiseissä.

Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelut ovat sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita, jotka pohjautuvat yhdessä kanssasi tehtyyn palvelutarpeen arviointiin. Asiakkuutesi jatkuessa yhteistyötä ohjaa yhdessä kanssasi laadittava asiakassuunnitelma. Sosiaalihuollon ammattilaiset tekevät monialaista yhteistyötä eri ammattilaisten kanssa, jotta löydetään soveltuvimmat tavat tukea sinua hankalassa elämäntilanteessasi. Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelut alkavat palvelutarpeen arvioinnista ja päättyvät, kun niille ei ole enää tarvetta tai yhdessä asetetut tavoitteet on saavutettu.

Toimi näin

Ota rohkeasti puhelimitse yhteyttä työikäisten sosiaalipalvelujen neuvontaan niin keskustellaan tilanteestasi. Tarvittaessa sinulle varataan aika kotikuntasi mukaiselle toimipisteelle.

Jos sinulla on voimassa oleva asiakkuus, ole suoraan yhteydessä omatyöntekijääsi.

Mikäli sinulla on jälkihuolto-oikeus ja olet täysi-ikäinen (18-24 -vuotias) ota yhteyttä täysi-ikäisten jälkihuoltoon.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Sosiaalityön- ja sosiaaliohjauksen palvelu on tarkoitettu 18-64-vuotiaille henkilöille. Sosiaalipalveluita on mahdollista saada sen aikaa, kuin tilanteesi sitä edellyttää.

Huostaanotetulla ja yli kuusi kuukautta avohuollon sijoituksessa olleella lapsella on oikeus jälkihuoltoon. Oikeus jälkihuoltoon kestää viisi vuotta sijaishuollon päättymisestä tai siihen asti, että nuori täyttää 25 vuotta. Jälkihuollon palvelu aloitetaan aina sosiaalityöntekijän päätöksellä. Jälkihuollon tukitoimia voidaan tilannekohtaisesti järjestää myös muulle lastensuojelun asiakkaana olleelle nuorelle. Palvelu on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Sosiaalipalveluita on mahdollista saada niin pitkään kuin on tarpeen.

Maksaako palvelu?

Palvelu on maksuton.

Pirha 2.0 PTV Kuntavalinta Widget

Hae paikkakunnan mukaan

Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget

Soita

Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.

Nuorten paja (Starttipaja) on matalan kynnyksen ryhmämuotoista pajatoimintaa 17 - 28 -vuotiaille työttömille nokialaisnuorille. Toiminta vahvistaa arjen ja elämänhallinnan taitoja sekä tukee suunnitelmallisesti nuorta löytämään oman jatkopolun esimerkiksi opintoihin tai työelämään.

Voit päästä mukaan työpajatoimintaan, jos olet alle 29-vuotias.

Puhelinnumerot
0401334167 Ohjaaja

Saat tietoa sosiaalipalveluista, niiden saamisen ehdoista sekä tukea palveluiden ja etuuksien hakemiseen ja käyttöön.

Voit saada apua esimerkiksi täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen hakemiseen. Tarvittaessa varaamme sinulle ajan sosiaalihuollon ammattilaiselle.

Ota rohkeasti yhteyttä! Sosiaalipalvelujen neuvonnassa sinua palvelevat sosiaalialan ammattilaiset.

Puhelinnumerot
033845700 Sosiaalipalvelujen neuvonta

Ma
klo 9–15
Ti
klo 9–15
Ke
klo 12–17.30
To
klo 9–15
Pe
klo 9–15

Työikäisten sosiaalipalvelujen neuvonta- ja ohjauspuhelin Pirkanmaan hyvinvointialueella

Puhelinnumerot
033845700 Sosiaalipalvelujen neuvonta

Ma
klo 9–15
Ti
klo 9–15
Ke
klo 12–17.30
To
klo 9–15
Pe
klo 9–15

Katso toimipisteet

Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.

Aikuissosiaalityön palvelut, Kangasala

Käyntiosoite:
Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA

Työikäisten sosiaalityön palvelupiste Kangasalla.

Akaan sosiaali- ja terveysasema

Käyntiosoite:
Torkontie 2, 37800 AKAA
Ryödintie 16, 37800 AKAA

Sosiaali- ja terveysasemalla on Akaan alueen asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut: lääkärien ja hoitajien vastaanotto, neuvolat, laboratorio, röntgen, fysioterapia ja apuvälinepalvelut sekä suun terveydenhuolto. Lisäksi siellä toimii alueen lasten, nuorten ja perheiden palvelut lukuun ottamatta kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon palveluita. Myös kotihoito ja ikäihmisten asiakasohjaus toimivat sosiaali- ja terveyasemalla.

Aikuissosiaalityö ja Kela palvelevat ajanvarauksella hyvinvointikeskuksessa.

Kaikille työikäisille avoin palveluneuvonta palvelee arkisin hyvinvointikeskuksen toisessa kerroksessa. Postilaatikko löytyy hyvinvointikeskuksen pääovien vierestä ulkoa.

Puhelinnumerot

0403352702

hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15

0403352704

kiireellinen hoito, ma–pe klo 8–16

0403354696

Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten. Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilöllisyystunnusta viestiin.

Työikäisten sosiaalityö ja Kelan palvelut
Työikäisten sosiaalityön palveluneuvonta, hyvinvointikeskuksen 2. krs, huone 41
Ma
klo 9–12
Ti
klo 9–12
Ke
klo 9–12
To
klo 9–12
Pe
klo 9–12

Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema

Käyntiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Postiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ

Sosiaali- ja terveysasemalla toimivat Hämeenkyrön sosiaalityön palvelut, perheneuvonta, suun terveydenhuolto ja terveyskeskus.

Käynti sosiaalityön palveluihin tapahtuu vuodeosasto II:n alakerrasta, Härkikujan puolelta. Perheneuvontaan kuljetaan terveysaseman pääoven vierestä, ovi vasemmalla.

Kiirevastaanotto toimii Hämeenkyrössä arki-iltaisin, arkipyhisin ja viikonloppuisin parillisilla viikoilla ma–pe klo 16–18, arkipyhisin klo 9–18 ja la–su klo 9–18.

Puhelinnumerot

033845010

Kiireetön ajanvaraus

033845011

Kiirevastaanoton ajanvaraus arkisin virka-aikaan

0331159500

Kiirevastaanoton ajanvaraus arki-iltaisin sekä viikonloppu- ja arkipyhisin

033845012

Terveyskeskus, potilastoimisto ma–to klo 8–15, pe klo 8–14

Ma
klo 9–15
Ti
klo 9–15
Ke
klo 9–15
To
klo 9–15
Pe
klo 9–15

Kangasalan kaupungin työllisyyspalveluiden asiointipiste

Käyntiosoite:
Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA - Kangasalan työllisyyspalvelut sijaitsee Kangasalan keskustassa OP-talon 2. kerroksessa, ei hissiä.
Postiosoite:
PL 50, 36201 KANGASALA

Kangasalan työllisyyspalvelut Kangasalan työllisyyspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilujen tavoitteena on aikaisempaa tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista sekä tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen.

Kangasalan työllisyyspalvelut tekee yhteistyötä kaupungin ja alueentyönantajien kanssa. Yhdessä etsimme sopivia työntekijöitä vaihteleviin tarpeisiin ja mietimme kuhunkin tilanteeseen sopivaa työllistämistapaa. Autamme mielellämme paikallisia yrityksiä löytämään sopivaa työvoimaa.

Puhelinnumerot
Ma
klo klo 9–11, 12–15
Ti
klo klo 9–11, 12–15
Ke
klo klo 9–11, 12–15
To
klo klo 9–11, 12–15
Pe
klo klo 9–11, 12–15
Poikkeusaukioloajat
juhannusaatto 21.06.2024 Suljettu

Kelan etäasiointipiste, Narikka Valkeakoski

Käyntiosoite:
Apiankatu 4, 37600 VALKEAKOSKI

Narikassa sinua opastetaan Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvotaan yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, Narikan henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan yhteisökeskuksen aukioloaikoina, kuitenkin enintään ma-pe klo 9-15.

Kelan etäasiointipiste, Sarvis Tampere

Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE

Sarviksen sosiaalipalveluiden neuvonta opastaa Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, yhteisökeskuksen henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan yhteisökeskuksen aukioloaikoina, kuitenkin enintään ma-pe klo 9-15.

Ma
klo 9–14
Ti
klo 9–14
To
klo 9–14
Pe
klo 9–14

Kelan etäpalvelupiste ja Ohjaamo, Akaa

Käyntiosoite:
Sampolantie 5, 37800 AKAA - Ohjaamo Akaa sijaitsee Tietotalossa.

Ohjaamo on alle 30-vuotiaille suunnattu palvelupiste, josta saa maksuttomasti neuvoja ja ohjausta useilta asiantuntijoilta. Ohjaamossa voi asioida mm. työhön, koulutukseen, asumiseen, talouteen, terveyteen ja vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Ohjaamossa voit asioida avointen ovien aikaan ilman ajanvarausta, sekä ajanvarauksella. Ohjaamossa tehdään yksilö- ja työparityötä, sekä monialaista työskentelyä palvelutarpeista riippuen.

Jos et tiedä mistä aloittaa...

Mietitkö opintojen aloittamista, mutta et ole varma mitä opiskelisi ja missä?

Eikö töitä tunnu löytyvän? Kaipaatko vinkkejä tai apua työnhakuun?

Haluaisitko pohtia jonkun kanssa rauhassa mihin oma polku voisi johtaa?

Tuntuuko etuuksien hakeminen kiemuraiselta?

Kaipaatko arkeesi tekemistä tai vinkkejä?

Onko muita asioita mitkä askarruttaa: asuminen, rahat, hyvinvointi, liikkuminen?

…aloita Ohjaamosta!

Ohjaamo opastaa Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, lähitorin henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan Ohjaamon aukioloaikoina.

To
klo 13–16

Kelan etäpalvelupiste ja Ohjaamo, Tampere

Käyntiosoite:
Hammareninkatu 5 B, 33100 TAMPERE

Ohjaamo on alle 30-vuotiaille suunnattu palvelupiste, josta saa maksuttomasti neuvoja ja ohjausta useilta asiantuntijoilta. Ohjaamossa voi asioida mm. työhön, koulutukseen, asumiseen, talouteen, terveyteen ja vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Ohjaamossa voit asioida avointen ovien aikaan ilman ajanvarausta, sekä ajanvarauksella. Ohjaamossa tehdään yksilö- ja työparityötä, sekä monialaista työskentelyä palvelutarpeista riippuen.

Jos et tiedä mistä aloittaa...

Mietitkö opintojen aloittamista, mutta et ole varma mitä opiskelisi ja missä?

Eikö töitä tunnu löytyvän? Kaipaatko vinkkejä tai apua työnhakuun?

Haluaisitko pohtia jonkun kanssa rauhassa mihin oma polku voisi johtaa?

Tuntuuko etuuksien hakeminen kiemuraiselta?

Kaipaatko arkeesi tekemistä tai vinkkejä?

Onko muita asioita mitkä askarruttaa: asuminen, rahat, hyvinvointi, liikkuminen?

…aloita Ohjaamosta!

Ohjaamo opastaa Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan Ohjaamon aukioloaikoina.

Ma
klo 13–16
Ti
klo 13–16

Kelan etäpalvelupiste ja Ohjaamo, Urjala

Käyntiosoite:
Tampereentie 4, 31760 URJALA

Ohjaamo on alle 30-vuotiaille suunnattu palvelupiste, josta saa maksuttomasti neuvoja ja ohjausta useilta asiantuntijoilta. Ohjaamossa voi asioida mm. työhön, koulutukseen, asumiseen, talouteen, terveyteen ja vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Ohjaamossa voit asioida avointen ovien aikaan ilman ajanvarausta, sekä ajanvarauksella. Ohjaamossa tehdään yksilö- ja työparityötä, sekä monialaista työskentelyä palvelutarpeista riippuen.

Jos et tiedä mistä aloittaa...

Mietitkö opintojen aloittamista, mutta et ole varma mitä opiskelisi ja missä?

Eikö töitä tunnu löytyvän? Kaipaatko vinkkejä tai apua työnhakuun?

Haluaisitko pohtia jonkun kanssa rauhassa mihin oma polku voisi johtaa?

Tuntuuko etuuksien hakeminen kiemuraiselta?

Kaipaatko arkeesi tekemistä tai vinkkejä?

Onko muita asioita mitkä askarruttaa: asuminen, rahat, hyvinvointi, liikkuminen?

…aloita Ohjaamosta!

Ohjaamo opastaa Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan Ohjaamon aukioloaikoina.

Ke
klo 13–16

Kelan etäpalvelupiste ja Ohjaamo, Valkeakoski

Käyntiosoite:
Sääksmäentie 2 B, 37600 VALKEAKOSKI

Ohjaamo on alle 30-vuotiaille suunnattu palvelupiste, josta saa maksuttomasti neuvoja ja ohjausta useilta asiantuntijoilta. Ohjaamossa voi asioida mm. työhön, koulutukseen, asumiseen, talouteen, terveyteen ja vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Ohjaamossa voit asioida avointen ovien aikaan ilman ajanvarausta, sekä ajanvarauksella. Ohjaamossa tehdään yksilö- ja työparityötä, sekä monialaista työskentelyä palvelutarpeista riippuen.

Jos et tiedä mistä aloittaa...

  • Mietitkö opintojen aloittamista, mutta et ole varma mitä opiskelisi ja missä?
  • Eikö töitä tunnu löytyvän? Kaipaatko vinkkejä tai apua työnhakuun?
  • Haluaisitko pohtia jonkun kanssa rauhassa mihin oma polku voisi johtaa?
  • Tuntuuko etuuksien hakeminen kiemuraiselta?
  • Kaipaatko arkeesi tekemistä tai vinkkejä?
  • Onko muita asioita mitkä askarruttaa: asuminen, rahat, hyvinvointi, liikkuminen?

…aloita Ohjaamosta!

Ohjaamo opastaa Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan Ohjaamon aukioloaikoina, kuitenkin enintään ma-pe klo 9-15.

Kelan etäpalvelupiste, Hervannan yhteisökeskus L8 Tampere

Käyntiosoite:
Lindforsinkatu 8, 33720 TAMPERE

Yhteisökeskus opastaa Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, yhteisökeskuksen henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan yhteisökeskuksen aukioloaikoina, kuitenkin enintään ma-pe klo 9-15.

Remote service from Kela can be provided through a video connection. The remote service is available 9.00 to 15.00. The remote service is not available when the yhteisökeskus is closed.

Kelan etäpalvelupiste, Kangasalan kirjasto

Käyntiosoite:
Keskusaukio 2, 36200 KANGASALA

Pääkirjastossa toimii Kelan etäpalvelupiste.

Voit saada opastusta Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoja yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitset Kelan asiantuntijapalvelua, henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan aukioloaikoina, kuitenkin enintään ma-pe klo 9-15.

Kelan etäpalvelupiste, Tammelan lähitori Tampere

Käyntiosoite:
Itsenäisyydenkatu 21 B, 33500 TAMPERE

Lähitori opastaa Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, lähitorin henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan lähitorin aukioloaikoina, kuitenkin enintään ma-pe klo 9-15.

Kelan etäpalvelupiste, Tesoman hyvinvointikeskus Tampere

Käyntiosoite:
Tesomankatu 4 A, 33310 TAMPERE

Hyvinvointikeskus opastaa Kelan verkkoasioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli asiakas tarvitsee Kelan asiantuntijapalvelua, palvelupisteen henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäpalvelua tarjotaan hyvinvointikeskuksen aukioloaikoina, kuitenkin enintään ma-pe klo 9-15.

To
klo 9–14
Pe
klo 9–14

Kuntoutus- ja sosiaalipalvelut, Ikaalinen

Käyntiosoite:
Silkintie 3, 39500 IKAALINEN

Kuntoutuspalveluiden toimipisteessä toimivat sosiaalipalvelut, vammaispalvelut, apuvälinepalvelut, hoitatarvikejakelu ja erilaiset terapiapalvelut.

Lempäälän sosiaali- ja terveysasema

Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ

Lempäälän sosiaali- ja terveysaseman lääkäreiden ja sairaanhoitajienhoitajien vastaanotot toimivat ajanvarauksella. Hoidon tarve arvioidaan puhelimessa. Hoidon tarpeen arvioinnin mukaisesti sinulle voidaan varata aika lääkärille tai sairaanhoitajalle. Palvelunumerosta saat ohjausta ja neuvontaa jo puhelimessa.

Sosiaali- ja terveysasemalta saat myös hoitoa kiireellisissä terveysongelmissa, joihin tarvitset hoitoa 1-3 vuorokauden kuluessa. Kiireellistä hoitoa voit saada terveysasemalla sen aukioloaikoina. Yöaikaan Lempäälän alueen asukkaiden kiireellinen hoito annetaan Tays Valkeakoskella päivystyksessä.

Lempäälän sosiaali- ja terveysasemalla sijaitsee myös äitiys- ja lastenneuvola, ehkäisyneuvola, hammashoitola, apuvälinepalvelu, fysioterapia, toimintaterapia ja puheterapia.

Lisäksi sosiaali- ja terveysaseman yhteydessä on psykiatrian poliklinikka, missä toteutetaan erikoissairaanhoidon tasoisia psykiatrisia arvioita ja hoitojaksoja.

Puhelinnumerot

033845017

Tiimi: Lempäälä länsi, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15

033845016

Tiimi: Lempäälä itä, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15

033845018

Tiimi: Kulju, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15

033845250

Kiirevastaanotto, ma-to klo 8-18, pe (ja arkipyhien aatot) klo 8 - 16, la-su (ja arkipyhät) klo 10-16

Ma
klo 8–18
Ti
klo 8–18
Ke
klo 8–18
To
klo 8–18
Pe
klo 8–16
La
klo 10–16
Su
klo 10–16
Infon aukioloajat
Ma
klo 8–13
Ti
klo 8–13
Ke
klo 8–13
To
klo 8–13
Pe
klo 8–13

Mänttä-Vilppulan sosiaalitoimisto

Käyntiosoite:
Keskuskatu 2, 35700 VILPPULA

Mänttä-Vilppulan sosiaalihuollon asiointipiste.

Nokian sosiaalitoimisto

Käyntiosoite:
Harjukatu 21, 37100 NOKIA - Virastotalon 1. kerroksessa sijaitseva perusturvakeskuksen asiakaspalvelupiste.

Nokian sosiaalihuollon palvelujen asiointipiste.

Puhelinnumerot
Asiakaspalvelun aukioloajat (Virastotalon ovet avoinna klo 9-15)
Ma
klo 9.30–11.30
Ti
klo 9–11.30
Ke
klo 9–11.30
To
klo 9–11.30
Pe
klo 9–11.30

Oriveden kaupungintalo

Käyntiosoite:
Keskustie 23, 35300 ORIVESI

Kaupungintalolla toimii myös kirjasto ja Pirkanmaan hyvinvointialueen tuottamat aikuissosiaalityön palvelut sekä psykiatrian poliklinikka.

Oriveden sosiaalitoimisto sijaitsee kaupungintalolla.

Asiointi Oriveden aikuissosiaalityön toimipisteessä (Keskustie 23, kaupungintalo) vain ajanvarauksella.

Parkanon sosiaalitoimisto

Käyntiosoite:
Parkanontie 37, 39700 PARKANO

Parkanon sosiaalihuollon palvelujen asiointipiste.

Pirkkalan sosiaalitoimisto

Käyntiosoite:
Suupantie 2, 33960 PIRKKALA

Pirkkalan sosiaalipalvelujen asiointipiste. Sosiaalitoimiston työntekijät ovat tavattavissa ajanvarauksella.

Pälkäneen sosiaalitoimisto

Käyntiosoite:
Keskustie 1, 36600 PÄLKÄNE

Pälkäneen sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijät ovat tavattavissa ajanvarauksella.

Puhelinnumerot

0503152833

Pälkäneen sosiaalipalvelujen neuvonta ma-pe 9.00-11.00

Ruoveden sosiaalitoimisto

Käyntiosoite:
Ruovedentie 56, 34600 RUOVESI

Ruoveden sosiaalihuollon palvelujen asiointipiste.

Puhelinnumerot

0447151020

Toimistosihteeri

0447871321

Sosiaaliohjaaja (työikäisten palvelut)

Toimistosihteerin puhelinaika
Ma
klo 9–11
Ti
klo 9–11
Ke
klo 9–11
To
klo 9–11
Pe
klo 9–11
Sosiaaliohjaajan puhelinaika
Ma
klo 13–14
Ti
klo 13–14
Pe
klo 13–14

Sarvis, Tampere

Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE

Sarviksen alueella Hatanpäällä toimii useita erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja.

Sosiaalipalvelujen neuvonta- ja palvelupiste sijaitsee Sarviksen sosiaaliasemalla Hatanpäällä.

Vastaanottopäivät ovat maanantai, tiistai, torstai ja perjantai.

Voit asioida sosiaalipalvelujen neuvonta- ja palvelupisteessä Sarviksella ilman ajanvarausta aukioloaikoina.

Käyntiosoite on Hatanpäänkatu 3, F-rakennus.

Avoin vastaanotto
Ma
klo 9–14
Ti
klo 9–14
To
klo 9–14
Pe
klo 9–14

Sosiaalikeskus, Sastamala

Käyntiosoite:
Puistokatu 10, 38200 SASTAMALA - 3. kerros
Postiosoite:
Puistokatu 10, 38200 SASTAMALA - Sastamalan sosiaalikeskus

Sastamalan sosiaalikeskuksessa toimivat aikuissosiaalityö, perheoikeudelliset palvelut, lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelu, sosiaaliohjaus sekä perhe- ja sosiaalipalveluiden hallinto.

Käynti sosiaalikeskukseen tapahtuu Kauppalantalon pääovista. Parkkipaikat löytyvät rakennuksen takaa, johon kulku Onkiniemenkadun tai Vapaudenkadun kautta.

Postia lapsiperheiden sosiaalityöhön voi jättää 3. kerroksessa sosiaalikeskuksen aulassa sijaitsevaan postilaatikkoon Kauppalantalon aukioloaikoina arkisin klo 7-18.

Puhelinnumerot

033845818

Lastenvalvoja, puhelinaika ma-ti ja to-pe klo 9.00-10.00

0406898130

Sosiaaliohjaaja, lapsiperheiden sosiaalityö

0407128256

Sosiaalityöntekijä, lapsiperheiden sosiaalityö

0505779959

Sosiaalityöntekijä, lapsiperheiden sosiaalityö

0505020419

Lapsiperheiden sosiaalityön päällikkö

0407023117

Sosiaaliohjaaja, lapsiperheiden sosiaalityö

0406311890

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu

0505423294

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu

0505500677

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu

0500330469

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu

0406823950

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelun perhehoito / sijaisperheet

0401382009

Palvelusihteeri

Tesoman hyvinvointikeskus

Käyntiosoite:
Tesomankatu 4, 33310 TAMPERE

Tesoman hyvinvointikeskus on tesomalaisten kohtauspaikka, jossa on saman katon alla, kolmessa eri kerroksessa kaupungin palveluja kirjastosta terveysasemaan. Hyvinvointikeskus sijaitsee Westerin liikekeskuksen yhteydessä.

Hyvinvointikeskuksen katutasosta löytyvät mm. yhteisökahvila sekä neuvonta- ja ohjauspiste.

Tesoman hyvinvointikeskuksessa sijaitsee sosiaalipalvelujen neuvontapiste.

Sosiaalipalvelujen neuvonta- ja palvelupisteissä voit asioida ilman ajanvarausta aukioloaikoina.

Vastaanottopäivät ovat torstai ja perjantai.

Puhelinnumerot
Avoin vastaanotto
To
klo 9–14
Pe
klo 9–14

Urjalan kunnanvirasto

Käyntiosoite:
Tampereentie 6, 31760 URJALA - Aukioloajat ma-pe 9 - 15.

Urjalan kunnan www-sivut Urjalan kunnan www-sivut

Urjalan kunnanvirastolla toimii hallintokeskus, teknisen toimen hallinto ja sivistystoimen hallinto. Kunnanvirastolla toimii myös Pirkanmaan hyvinvointialueen hallinnoimaa sosiaalitointa.

Aikuissosiaalityön palvelut toimivat Urjalan kunnanviraston tiloissa. Aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden huoneet löytyvät seuraamalla opasteita Perusturvakeskus.

Puhelinnumerot
Ma
klo 8–15
Ti
klo 8–15
Ke
klo 8–15
To
klo 8–15
Pe
klo 8–15

Valkeakosken terveyskeskus

Käyntiosoite:
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Salonkatu 24, 37600 VALKEAKOSKI - Terveyskeskuspäivystys
Postiosoite:
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI

Valkeakosken lääkäri-hoitajatyöparien yhteystiedot Valkeakosken lääkäri-hoitajatyöparien yhteystiedot

Terveyskeskuksen tiloissa Särpimäenkadulla toimivat neuvolapalvelut, lääkäreiden ja hoitajien vastaanotot, hammashoitola, fysioterapia, A-klinikka ja erityistyöntekijöiden vastaanotot. Näiden lisäksi terveyskeskuksen tiloissa on mielenterveyspalvelujen vastaanottoja sekä sosiaalipalvelujen toimintaa.

Mielenterveyspalveluiden vastaanottohuoneet sijaitsevat 1 kerroksessa, odotustila B1. Ei erillistä ilmoittautumista itsepalveluautomaatilla.

Työikäisten sosiaalityön palvelut sijaitsevat 1A-kerroksessa. Yhteispalvelukeskuksen toiminnot kuten sosiaalipalvelujen neuvonnan sekä lastensuojelun löydät 2A-kerroksesta.

Hoiva- ja kuntoutusyksikköön (mm. kuntoutuspalvelujen terapia-allas, toimintaterapeutti, ryhmäkuntoutustilat, "Hoikun" kokoustila, psykiatrinen päiväosasto, geriatrinen osasto ja muistipoliklinikka) kulku tapahtuu Kirkkotien kautta. Katuosoite on Kirkkotie 8.

Vammaispalvelujen toimistoja ja kehitysvammaisten päivätoimintayksikkö SÄDE sijaitsevat "Mutteri-rakennuksessa" kampusalueen pohjoisreunassa ja sen kakkoskerrokseen esteetön kulku on Kerhomajantien kautta. Katuosoite on Kerhomajankatu 2.

Hammashoitola toimii terveyskeskuksen tiloissa, sisäänkäynti ovesta S5.

Puhelinnumerot

033845015

Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15

Terveyskeskus on avoinna
Ma
klo 8–16
Ti
klo 8–16
Ke
klo 8–16
To
klo 8–16
Pe
klo 8–16

Virtain sosiaalitoimisto

Käyntiosoite:
Virtaintie 26, 34800 VIRRAT

Virtain sosiaalihuollon palvelujen asiointipiste.

Puhelinnumerot

0447151248

Toimistosihteeri

0447151246

Sosiaaliohjaaja (työikäisten palvelut)

Toimistosihteerin puhelinaika
Ma
klo 9–11
Ti
klo 9–11
Ke
klo 9–11
To
klo 9–11
Pe
klo 9–11
Sosiaaliohjaajan puhelinaika
Ma
klo 13–14
Ti
klo 13–14
Pe
klo 13–14