Valikkonäyttö
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit
Pirha 2.0 PTV Palvelu Widget
Tutkimme ja hoidamme aikuis- ja lapsipotilaita, joilla on erikoissairaanhoitoa vaativia korva-, nenä- ja kurkkutauteja, kuuloon liittyviä vaivoja sekä ihomuutoksia pään ja kaulan alueella. Lääkärin vastaanotolle voit tulla Taysin eri sairaaloihin Tampereelle, Valkeakoskelle ja Sastamalaan.
Tulet lääkärin vastaanotolle poliklinikalle, jossa teemme oireesi selvittämiseksi tarvittavat tutkimukset. Tutkimuksiisi voi kuulua esimerkiksi verikokeita, kuvantamistutkimuksia, kuulotutkimuksia tai ylähengitysteiden mittauksia. Tutkimusten jälkeen teemme hoitopäätöksen kanssasi ja annamme hoitoon liittyvää ohjausta. Voit ottaa läheisen vastaanotolle, jos niin haluat.
Jos tarvitset leikkaushoitoa, saat ajan toimenpiteeseen. Suurin osa toimenpiteistämme on päiväkirurgisia, jolloin pääset kotiin jo samana iltana. Päiväkirurginen leikkaustoiminta on keskitetty Tays Valkeakoskelle. Tays Keskussairaalassa leikkausosastolla teemme vaativampia kirurgisia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi vaativaa pään ja kaulan alueen kasvainkirurgiaa sekä kuurojen potilaiden sisäkorvaistuteleikkauksia. Jos tarvitset vuodeosastohoitoa leikkauksen jälkeen, sinut siirretään Tays Keskussairaalan korva- ja suusairauksien vuodeosastolle. Alle 16-vuotiaiden jatkohoito on Tays Keskussairaalan lasten kirurgisella osastolla.
Toimi näin
Tarvitset lähetteen meille hoitoon pääsemiseksi. Hakeudu omalle terveysasemalle, työterveyshuoltoosi tai yksityiselle lääkärille, jossa arvioidaan erikoissairaanhoitoon lähettämisen tarpeesi. Lääkärin tekemä lähete saapuu meille sähköisesti käsiteltäväksi.
Sinut kutsutaan erikoissairaanhoidon tutkimuksiin kutsukirjeellä tai puhelimitse. Saat tarkemmat ohjeet kutsun yhteydessä. Täyttäkää etukäteen sähköisen asioinnin OmaTays-palvelussa omat yhteystietonne, jotta hoitoon pääsy ei viivästyisi.
Päivystyksellisissä tilanteissa ota yhteys Pirkanmaan päivystysapuun, josta saat ohjausta ja neuvontaa kiireellisissä terveysongelmissa, jotka eivät ole hätätilanteita. Päivystysapuun saa yhteyden 24/7 soittamalla numeroon 116117. Päivystysapuun otetaan yhteyttä ennen Tays Päivystys Acutaan hakeutumista. Hätätilanteissa tulee aina soittaa hätänumeroon 112.
Maksaako palvelu?
Palvelu on maksullinen.
Alle 18-vuotiaille käynnit poliklinikalla tai poliklinikan etävastaanotolla ovat maksuttomia. Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta peritään maksu. Peruutus pitää tehdä vähintään 24 tuntia ennen varsinaista vastaanottoaikaa.
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit yhteydenotto
Yhteydenotto
Kutsun saaneet tai jo hoitosuhteessa olevat voivat olla meihin yhteydessä verkko- tai puhelinasioinnin kautta.
Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget
OmaTays on Taysin sähköisen asioinnin palvelu.
OmaTays auttaa sinua, jos olet saanut kutsun Taysiin tai sinulla on parhaillaan hoitosuhde meille. Sähköiseen OmaTaysiin kirjaudutaan joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Sähköisen asiointipalvelun kautta voit esimerkiksi
- Nähdä ajanvarauksia ja laboratoriopyyntöjä. Monissa yksiköissä myös ajanvarauksen siirto on mahdollista.
- Asioida alle 13-vuotiaan lapsen ja täysi-ikäisen (tarvitset Suomi.fi-valtuuden 'Terveydenhuollon asioiden hoito') puolesta.
- Täyttää hoitoon liittyviä kyselyitä.
- Lähettää viestejä hoitoyksikköön, eli käydä hoitokeskusteluita. Hoitokeskustelu ei ole käytössä toistaiseksi kaikissa yksiköissä.
- Osallistua etävastaanotolle.
- Päivittää yhteyshenkilön tietoja.
- OmaTaysissa ei näy potilaskertomustekstejä, mutta OmaTaysista pääsee kätevästi katsomaan niitä Omakantaan.
Hoitokeskustelun käyttöön tarvitset PIN-koodin.
Tays Keskussairaala:
Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka: 6217
Opetuspoliklinikka: 5193
Syöpäsairaanhoitaja: 6429
Tays Valkeakoski:
Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka: 9572
Kuulokeskus:
Huoltopalvelut/korvakappaleasiat: 6940
Audionomit/kuulokojeasiat: 6654
Kuntoutusohjaaja: 7512
Istutekuntoutus: 2569
Yhteydenotto hoitokeskusteluiden kautta toimii kiireettömissä asioissa. Vastaamme viestiisi kahden arkipäivän kuluessa.
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget
Soita
Tays Keskussairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikan puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Varatun ajan voit peruuttaa lähettämällä tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi ja peruutettavaa aikaa koskevat tiedot.
Puhelinnumerot
0331165997
Ajanvaihto ja neuvonta
04573976992
Varatun ajan peruutus, tekstiviestinumero
0331164387
Faksi
Tays Valkeakosken korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikan puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen siirto). Kun olet lähettänyt SMS-viestin, saat paluuviestin, jossa kerrotaan ”Kiitos viestistäsi. Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.”
Puhelinnumerot
0331167320
Ajanvarausasiat
0331167324
Hoitoa koskevat asiat
04573976669
Tekstiviestinumero
0331167439
Faksi
Tays Valkeakosken kirurgian poliklinikalla on käytössä takaisinsoittopalvelu. Kuuntele ohjeet ja noudata niitä, hoitaja tai sihteeri soittaa sinulle takaisin mahdollisimman nopeasti.
Voit ottaa yhteyttä myös tekstiviestitse tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen siirto). Kun olet lähettänyt SMS-viestin, saat paluuviestin, jossa kerrotaan ”Kiitos viestistäsi. Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.”
Puhelinnumerot
0331167246
Ajanvaraus
0331167494
Hoitoa koskevat asiat
04573976667
Tekstiviestinumero
0331167434
Faksi
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget
Yhteydenotot leikkausosastolle ja vuodeosastolle
Korva- ja suusairauksien vuodeosasto 6B:n puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.
Puhelinnumerot
0331166346
Vuodeosasto
0444729123
LEIKO (leikkaukseen kotoa) neuvonta
0331164232
Korva- ja suusairauksien leikkaushoidonvaraukseen liittyvä neuvonta (ma-pe klo 8-14)
0331164377
Faksi
Tays Valkeakosken päiväkirurgian leikkausosaston puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.
Puhelinnumerot
0331167322
Hoitoa koskevat asiat
0331167238
Päiväkirurgian leikkausosaston sairaanhoitaja, soittoaika klo 7-19, takaisinsoittopalvelu
0331167959
Toimenpiteen ajankohtaa koskevat kysymykset: korva-, nenä- ja kurkkutaudit sekä suu- ja leukakirurgia, soittoaika klo 9-14, takaisinsoittopalvelu
0331167322
Toimenpiteen ajankohtaa koskevat kysymykset: lastenkirurgia ja gastrokirurgia, soittoaika 8-15, takaisinsoittopalvelu
0331167440
Faksi
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit erityistyöntekijä
Erityistyöntekijät
Jokaiselle osastolle ja poliklinikalle on nimetty erityistyöntekijä, joka on tavoitettavissa arkipäivisin virka-aikana. Erityistyöntekijään voit ottaa yhteyttä itse, läheisesi tai sinua hoitava henkilökunta. Lähetettä ei tarvita.
Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget
Kutsun saaneet tai jo hoitosuhteessa olevat voivat olla yhteydessä korva- ja suusairauksien hoidon kuntoutusohjaajiin verkko- tai puhelinasioinnin kautta.
Kuntoutusohjaajien toimistot sijaitsevat Tays Keskussairaalassa kuulokeskuksessa ja foniatrian poliklinikalla. Alla näet tarkemmat sijainnit.
Alle 18-vuotiaat kuulovammaiset lapset
Toimisto:
Tays Keskussairaala, kuulokeskus
Finn-Medi 5, 3. kerros
Alle 16-vuotiaat kielihäiriöiset
Toimisto:
Tays Keskussairaala, foniatrian poliklinikka
Finn-Medi 6-7, 3. kerros
Yli 18 -vuotiaat huonokuuloiset ja kuuroutuneet
Toimisto:
Tays Keskussairaala, kuulokeskus
Finn-Medi 5, 3. kerros
Verkkoasioinnin ohjeet löydät: Asioi verkossa - OmaTays yhteydenottokanavasta.
Hoitokeskustelun käyttöä varten vaaditaan PIN-koodi.
Kuulokeskus, kuntoutusohjaaja: 7512
Foniatrian poliklinikka, kuntoutusohjaaja: 6564
Puhelinnumerot
0469226242
Alle 18-vuotiaat kuulovammaiset lapset
0505934292
Alle 16-vuotiaat kielihäiriöiset
0505766251
Yli 18 -vuotiaat huonokuuloiset ja kuuroutuneet
Jokaiselle osastolle ja poliklinikalle on nimetty sosiaalityöntekijä, joka on tavoitettavissa arkipäivisin virka-aikana. Sosiaalityöntekijään voit ottaa yhteyttä itse, läheisesi tai sinua hoitava henkilökunta.
Puhelinnumerot
0444728039
Kuulokeskus, foniatria, korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä suu- ja leukasairauksien poliklinikka, korva- ja suusairauksien osasto 6B
0444728847
korva- ja suusairauksien vuodeosastolta kotiutuvat potilaat
Voit olla yhteydessä Taysin korva- ja suusairauksien hoitoon nimettyyn ravitsemusterapeuttiin puhelimitse. Tarkista sinua hoitavan työntekijän vastaanoton sijainti ja puhelinnumero kutsukirjeestä.
Puhelinnumerot
0331164217
Syöpäpotilaat
0331163258
Syöpäpotilaat
0331169518
Kuulokeskus, foniatria, korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä suu- ja leukasairauksien poliklinikka, korva- ja suusairauksien osasto 6B
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit - hoitoyksiköt
Hoitoyksiköt
Kirurgian poliklinikka, Tays Sastamala
Korva- ja suusairauksien leikkausosasto, Tays Keskussairaala
Korva- ja suusairauksien vuodeosasto 6B, Tays Keskussairaala
Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka, Tays Keskussairaala
Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka, Tays Valkeakoski
2.0 Hiusviivaerotin
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit - sinua saattaisivat kiinnostaa
Sinua saattaisivat kiinnostaa
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit - muualla verkossa
Muualla verkossa
- Korvakipu ja vuoto korvakäytävästä aikuisilla
- Korvatulehdus lapsella
- Korvavammat, korvalehden, korvakäytävän ja tärykalvon vammat
- Kasvovammat ja kasvomurtumat
- Nenämurtuma
- Nenäverenvuoto
- Sivuontelotulehdus (poskiontelotulehdus ja otsaontelotulehdus)
- Kurkunpään sairaudet
- Nielutulehdus