Tays Keskussairaalan B-rakennuksen sisäänkäynti suljetaan 2. maaliskuuta

Laajeneva työmaa tuo muutoksia kulkureitteihin. B-rakennukseen pääsee jatkossa kulkemaan esimerkiksi sairaalan pääsisäänkäynnin kautta. Saattoliikenne ja potilaskuljetukset ohjataan jatkossa pysäköintihalliin.

Uutinen

Karttakuva Tays Keskussairaalan alueen eteläreunasta. Uusi työmaa sijoittuu B-, F-, Q- ja L-rakennusten väliselle alueelle.
 

B-rakennuksen edustalla sijaitseva piha-alue rajataan työmaa-aidoilla helmi-maaliskuun vaihteessa. Laajenevalla työmaalla siirretään rakennusten tekniikkaa, puretaan P- ja C-rakennukset sekä vahvistetaan aluetta tulevia rakentamisen vaiheita varten. Tulevan M-rakennuksen ensimmäisten lohkojen rakentaminen on tarkoitus aloittaa syksyllä. 

B-rakennuksen 0. kerroksen sisäänkäynti suljetaan 2. maaliskuuta. Sisäänkäynnin sulkeutumisen myötä myös B-rakennuksen ilmoittautumisautomaatti poistuu käytöstä. B-rakennukseen pääsee jatkossakin kulkemaan D-rakennuksessa sijaitsevan pääsisäänkäynnin tai R-rakennuksen kautta. Molempien rakennusten auloissa on myös ilmoittautumisautomaatteja.  

Saattoliikenne ja potilaskuljetukset ohjataan jatkossa pysäköintihalliin (Kuntokatu 2). Alle 30 minuutin pysäköinti on pysäköintihallissa maksutonta. Pysäköintihallista noustaan D-rakennuksen pääaulaan, josta on hyvät kulkuyhteydet ja selkeät opasteet sairaalan muihin rakennuksiin. 

Ajantasaisen tilanteen työmaista näet myös digitaalisesta aluekartastamme: pirha.fi/tayskartta

Tuoreimmat ajankohtaiset