Murupolku

Readspeaker

Sukusolujen lahjoittamisesta laissa

Sukusolujen lahjoittamisesta laissa

Sukusolujen lahjoittamisesta laissa

Sukusolujen luovuttamista säätelee vuonna 2007 voimaan tullut hedelmöityshoitolaki. Lain mukaan lahjoittajat täytyy rekisteröidä, joten lahjoittamista ei voi Suomessa tehdä anonyymisti.

Vastaanottajille kerrotaan ainoastaan lahjoittajan ulkoiset ominaisuudet kuten pituus, silmien ja hiusten väri sekä etninen tausta. Lahjoittava koetetaan valita niin, että syntyvä lapsi muistuttaisi mahdollisuuksien mukaan ominaisuuksiltaan perhettä, johon hän syntyy.

Hoidosta mahdollisesti syntyvä lapsi voi 18 vuotta täytettyään saada sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (Valvira) tiedon lahjoittajan henkilöllisyydestä. Vanhempia kannustetaan kertomaan lapselle alkuperästään, jotta hän voi aikuisena itse tehdä päätöksen lahjoittajan henkilöllisyyden selvittämisestä. Vanhemmilla ei ole oikeutta selvittää sukusolujen luovuttajien henkilöllisyyttä.

Lahjoittajalla ei kuitenkaan ole mitään velvollisuuksia tai oikeuksia syntyvän lapsen suhteen. Lahjoittajalla ei myöskään ole oikeutta selvittää mahdollisesti syntyneen lapsen henkilöllisyyttä.

Kaikki sukusolujen lahjoittajat käyvät lahjasukusoluneuvonnassa, jossa käydään läpi lahjoittamiseen liittyvät oikeudelliset, eettiset ja psykologiset seikat.

Jos olet kiinnostunut mahdollisuudesta lahjoittaa sukusolujasi, lahjasukusoluista vastaava hoitaja ja lääkäri vastaavat mielellään mahdollisiin kysymyksiisi. Soita meille arkisin klo 8-15 numeroon 03 3116 3470.

Sukusolujen luovutus - yhteystiedot nosto

Luovuta sukusolu - lahjoita ihme!

Jos haluat tietää sukusolujesi lahjoittamisesta, voit täyttää yhteydenottolomakkeen. Lahjasoluhoitaja soittaa sinulle toivomaasi aikaan arkisin päivällä.

Tai vaihtoehtoisesti soita suoraan lahjasoluhoitajalle numeroon 03 3116 3470, arkisin klo 8 – 14.

Luovutetuille munasoluille ja siittiöille on aina odottajia. Ole rohkeasti yhteydessä.