Laitoshoito
Laitoshoidolla tarkoitetaan ympärivuorokautista asumista, johon sisältyy tarpeellinen hoito, kuntoutus, ateriat, lääkkeet, lääkäripalvelut, välttämätön hammashoito sekä pyykkihuolto. Laitoshoidossa tarjotaan myös sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa.
Asiakkaalla on käytössään riittävän yksityisyyden tarjoava oma tila sekä yhteisessä käytössä olevia WC-ja pesutiloja. Huoneet on kalustettu valmiiksi, mutta asiakkaalla on mahdollisuus tuoda huoneeseen myös omia pieniä, itselleen tärkeitä tavaroita. Laitoshoitoa järjestetään vanhainkodeissa ja hoivaosastoilla.
Päätös laitoshoidossa asumisesta tehdään asiakkaan terveyteen ja turvallisuuteen perustuen. Laitoshoidon myöntämisen edellytyksenä on, että asiakas tarvitsee jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa säännöllisesti, myös yöaikaan. Palvelun myöntäminen edellyttää, että asiakas ei toimintakyvyn heikentymisen vuoksi selviydy nykyisessä asumismuodossaan kotiin vietävien monipuolisten palvelujen, teknologisten ratkaisujen ja apuvälineiden turvin. Tilanne selvitetään monipuolisesti ja palvelun myöntäminen edellyttää, että muut mahdolliset keinot on kartoitettu ja poissuljettu.
Toimi näin
Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa ikäihmisten palveluihin liittyen, ota ensisijaisesti yhteyttä palveluneuvontaan puhelimitse, sähköpostitse tai chat-palvelussa.
Palveluneuvonta on yleinen ohjaus- ja neuvontapiste ikääntyneille, vammaisille henkilöille sekä mielenterveys- ja päihdeasioissa tukea tarvitseville ja heidän läheisilleen. Jos tilanteesi tarvitsee tarkempaa palvelutarpeen arviointia, sinut ohjataan asiakasohjaukseen.
Ensivaiheen neuvontaa saat myös kaikilta Pirkanmaan lähitoreilta.
Asiakasohjaaja selvittää yhdessä sinun ja tarvittaessa läheistesi kanssa tilannettasi ja tuen tarvetta sekä neuvoo ja ohjaa sinut oikean palvelun piiriin. Sinulle kerrotaan palveluiden saannin kriteereistä ja hinnoista. Neuvonta on maksutonta.
Jos olet jo palveluiden piirissä, voit olla yhteydessä suoraan oman alueesi asiakasohjaukseen tai omaan kotihoitoyksikköösi.
Palveluneuvonta
Palveluneuvonta on kanava ikäihmisten palveluihin: puhelin 040 733 3949, ma - pe klo 8 - 16.30.
Palveluneuvonnan ammattilaiset auttavat kaikenlaisissa ikäihmisten arkielämän kysymyksissä.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Koukkuniemen Havulan asumisyksikön puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 639 7421
, Osasto 5, hoitajat
040 639 7422
, Osasto 6, hoitajat
040 639 7423
, Osasto 7, hoitajat
040 639 7010
, Osasto 8, hoitajat
040 486 2404
, Vastaava sairaanhoitaja (osastot 5 ja 6)
041 730 9075
, Vastaava sairaanhoitaja (osastot 7 ja 8)
040 806 3743
, Esihenkilö
Koukkuniemen Urpulan asumisyksikön puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 639 7408
, Osasto 16, hoitajat
040 639 7409
, Osasto 17, hoitajat
040 639 7410
, Osasto 18, hoitajat
040 639 7411
, Osasto 19 (lyhytaikainen asuminen), hoitajat
041 730 9059
, Vastaava sairaanhoitaja (osastot 16 ja 17)
041 730 8832
, Vastaava sairaanhoitaja (osastot 18 ja 19)
040 806 3737
, Esihenkilö (osastot 16 ja 17)
040 806 3738
, Esihenkilö (osastot 18 ja 19)
Koukkuniemen Vaativan hoidon asumisyksikön puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 682 0127
, Osasto 1, hoitajat
044 486 3704
, Osasto 2, hoitajat
041 730 9073
, Vastaava sairaanhoitaja
044 486 3702
, Esihenkilö
Koukkuniemen Varpulan asumisyksikön puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 639 7430
, Osasto 20, hoitajat
040 639 7431
, Osasto 21, hoitajat
040 639 7432
, Osasto 22, hoitajat
040 639 7433
, Osasto 23, hoitajat
041 730 9121
, Vastaava sairaanhoitaja (osastot 20 ja 21)
041 730 9122
, Vastaava sairaanhoitaja (osastot 22 ja 23)
040 806 3172
, Esihenkilö (osastot 20 ja 21)
040 806 3736
, Esihenkilö (osastot 22 ja 23)
Palveluneuvonnasta (entinen Kotitori) saat yleistä neuvontaa ja opastusta hyvinvointialueen palvelujen käyttöön. Palveluneuvontaan voivat olla yhteydessä kaikki pirkanmaalaiset, jotka etsivät tietoa hyvinvointialueen palveluista ja niihin hakeutumisesta.
Palveluneuvonnassa opastetaan erityisesti ikääntyneitä ja vammaisia sekä päihde- ja mielenterveysasiakkaita ja heidän läheisiään. Neuvontaa ja ohjausta tarjotaan myös lasten, nuorten, perheiden ja työikäisten palveluista. Palveluneuvonnassa ei voi hoitaa terveysasioita tai esimerkiksi ajanvarauksia terveyspalveluihin.
Saat ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi
- kotona asumista tukevista yksityisistä, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin palveluista sekä järjestöjen toiminnasta
- asumisen vaihtoehdoista
- Kelan etuuksista
- apuvälineistä, digitaalisista palveluista
- liikkumisesta
- taloudellisista etuuksista
- harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
- neuvontaa hyvinvointiteknologiasta
Puhelinnumerot
040 733 3949
, Palveluneuvonta
Pirkankoivun asumisyksiköiden puhelinnumerot
Puhelinnumerot
050 493 7533
, Kanervakoti, hoitajat
050 567 1966
, Niittyvilla, hoitajat
044 486 1562
, Tähkä, hoitajat
050 570 4285
, Apila, hoitajat
050 437 9588
, Hoivaosasto, hoitajat
040 637 7066
, Vastaava sairaanhoitaja (Kanervakoti, Niittyvilla, Tähkä, Apila ja Hoivaosasto)
050 439 7530
, Esihenkilö (Kanervakoti, Niittyvilla ja Apila)
050 364 5289
, Esihenkilö (Tähkä ja Hoivaosasto)
Tiuravuoren palvelukeskuksen asumisyksiköiden puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 133 1520
, Tarupirtti, hoitajat
040 133 1527
, Tiurala, hoitajat
050 536 4119
, Perttelintupa, hoitajat
040 133 1523
, Lyhytaikainen asuminen, hoitajat
050 390 4794
, Esihenkilö (Tarupirtti, Tiurala ja Perttelintupa)
050 339 2579
, Esihenkilö (lyhytaikainen asuminen)
040 806 2328
, Asiakasvastaava
Vesilahden asumisyksiköiden puhelinnumerot
Puhelinnumerot
050 389 5266
, Anttilanhovi, hoitajat
040 133 5230
, Kurjenpolvi, hoitajat
040 133 5232
, Hoivaosasto, hoitajat
044 486 1119
, Vastaava sairaanhoitaja
050 401 7117
, Esihenkilö
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Käyntiosoite
Hatanpäänkatu 3 J, 33900 TAMPERE
J-rappu, 1. kerros.
Käyntiosoite
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Vesilahden terveysaseman kiinteistö
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
Lisätietoa palveluneuvonnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Saat yhteyden palveluneuvontaan chat-palvelun kautta. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan punaisesta puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.
Palveluneuvonnan yhteydenottolomake
Voit ottaa yhteyttä palveluneuvontaan täyttämällä sähköisen yhteydenottolomakkeen.
Tuloksia ei löytynyt.
Sinua saattaisi kiinnostaa
Päivitetty 22.5.2026