Lasten ja nuorten terveyden edistämisen professori, lastenlääkäri Kalle Kurpan tutkimusaiheet ulottuvat keliakiasta ja tyypin 1 diabeteksesta lasten lihavuuteen ja sen liitännäissairauksiin. Kokonaisuus on laaja, mutta taustalla on yksi yhteinen tavoite: sairauksien varhainen tunnistaminen ja ennaltaehkäisy.
– Äkkiä voi kuulostaa, että aiheet ovat toisistaan irrallisia. Näitä sairauksia yhdistää kuitenkin moni tekijä, kuten toive siitä, että ne huomattaisiin mahdollisimman ajoissa, Kurppa sanoo.
Viimeisin konkreettinen todiste varhaisen tunnistamisen voimasta kävi ilmi DIPP-tutkimuksen aineistosta. Laajassa DIPP-tutkimuksessa on yli 30 vuotta seurattu tyypin 1 diabeteksen mahdollista puhkeamista ja etenemistä lapsilla, joilla on siihen perinnöllinen alttius. Uusia tuloksia saatiin pari kuukautta sitten.
– Vahvistui, että ne tyypin 1 diabetekseen sairastuneet lapset, jotka olivat olleet DIPP-tutkimuksen seurannassa, tarvitsivat huomattavasti muita harvemmin tehohoitoa. Jos sairaus löydetään tavalliseen tapaan tutkimuksen ulkopuolella, joka neljännellä sairastuneella todetaan happomyrkytys ja hän joutuu teho-osastolle, Kurppa sanoo.
Uusia hoitoja sairauden varhaisvaiheisiin
Kurpalla on tällä hetkellä menossa kaksi päätutkimussuuntaa, joihin tutkimusryhmä ja sen yhteistyökumppanit ovat saaneet merkittäviä rahoituksia muun muassa Suomen Akatemialta.
Toisessa aiheena on autoimmuunisairauksien (tyypin 1 diabetes ja keliakia) tautitaakan vähentäminen seulonnan ja varhaisen ennaltaehkäisyn avulla. Toisessa tavoitteena on tuoda Suomeen uudenlainen ennakoivaan ja yksilölliseen ennaltaehkäisyyn perustuva terveydenhuollon toimintamalli ja lääketieteen P4-keskus.
Kurppa aloitti tutkimustyön aikoinaan keliakiaan liittyvällä väitöskirjalla. Myöhemmin rinnalle tuli diabetestutkimus ja viimeisimpänä lasten lihavuuteen liittyvä tutkimus. Yhteinen nimittäjä on ympäristötekijöiden ja elintapojen vaikutus sairauden hoidossa.
– Keliakia on siitä mielenkiintoinen sairaus, että siihen on olemassa ruokavaliohoito, jota potilaat useimmiten noudattavat, koska hyödyt ovat niin selkeät. Jos sama ehdottomuus toteutuisi muissa elintapoihin liittyvissä sairauksissa, monta ongelmaa olisi ratkaistu. Helppoahan tämä ei toki ole.
Niin tyypin 1 diabetekseen kuin keliakiaankin on kehitteillä myös niiden puhkeamista ja etenemistä hidastavia lääkkeellisiä hoitoja. Kurppa mainitsee, että kun nämä tutkimukset edistyvät ja lääkkeitä tai rokotteita saadaan potilaille käyttöön asti, alkaa taas uusi aikakausi.
– Silloin meidän on syytä olla valmiina tunnistamaan riskiryhmiä ajoissa, kuten esimerkiksi DIPP-tutkimuksessa jo tehdään. Täytyy löytää järkeviä tapoja seuloa sairauksia ja löytää varhain ne henkilöt, jotka hyötyvät seurannasta ja mahdollisista uusista hoitomuodoista.
Riskiryhmäseulontojen lisäksi Kurpan tutkimuksissa on vireillä väestöseulontapilotti (BASSO-tutkimus), jossa on mukana Pirhan ja Tampereen yliopiston lisäksi Helsingin yliopisto ja HUS. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää laajasti keliakian, tyypin 1 diabeteksen ja kilpirauhassairauksien yhteisseulontaan liittyviä kysymyksiä.
Älyvälineitä elämäntapojen tueksi
Ajatus sairauksien ennakoinnista ja ehkäisystä liittyy läheisesti niin sanottuun P4-lääketieteeseen, jota Kurppa pitää tulevaisuuden terveydenhuollon tärkeänä kehityssuuntana. Sen ytimessä ovat ennustava, ennaltaehkäisevä, osallistava ja yksilöllinen terveydenhuolto.
– Tässä kehityksessä tärkeä tulee olemaan Tampereelle suunniteltu Kaupin yliopistollinen sote-asema, joka avaa aivan uusia mahdollisuuksia tutkimuksen, yliopiston, korkeakoulun ja terveydenhuollon yhteistyölle.
Kurpan mukaan Suomi on jo ennaltaehkäisevän terveydenhuollon edelläkävijä, mitä on muun muassa neuvolatoiminta edistänyt. Seuraavana askelena hän näkee kehittyvät digitaaliset työkalut ja terveysteknologian, joiden avulla ihmisten terveyttä voidaan seurata aiempaa tarkemmin ja yksilöllisemmin.
– Pystymme kehittämään välineitä, joilla voidaan vaikuttaa sairauksien ehkäisyyn, varhaiseen puuttumiseen ja riskien seulontaan raskausajasta lapsuuteen ja aikuisuuteen. Tavoitteena on auttaa ihmisiä terveellisempiin elämäntapavalintoihin yksilöllisesti ja myös eettisesti kestävällä tavalla.
Biopankkinäytteet nopeuttavat tutkimusta
Tampere on Kurpan mukaan mitä parhain kotipesä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon tutkimukselle. Esimerkiksi DIPP-tutkimuksen aineisto avaa valtavasti mahdollisuuksia diabeteksen lisäksi myös siihen liittyvien muiden sairauksien tutkimukselle.
Kurppa on tutkimuksissaan hyödyntänyt laajasti myös Tampereen Biopankin näytteitä.
– Biopankkinäytteet nopeuttavat tutkimusta. Näytteitä on valmiina vuosien ajalta, joten uusia aineistoja ei tarvitse aina kerätä alusta asti. Esimerkiksi keliakiatutkimuksessa olemme hyödyntäneet potilasnäytteitä, jotka on otettu jo ennen virallisen diagnoosin saamista.
Samoin riittävä rahoitus on tärkeää tutkimusten toteutumisen kannalta. Kurppa kertoo, että hänen tutkimuksissaan Suomen Akatemian lisäksi merkittäviä rahoittajia ovat olleet muun muassa Lastentautien tutkimussäätiö ja Pirhan hallinnoima valtion tutkimusrahoitus (VTR).
Rahoituksen saannissa tärkeimpänä Kurppa pitää sitä, että koossa on hyvä tiimi, joka uskoo asiaansa.
– Hakemukseen pitää yrittää saada mahdollisimman selvästi ja realistisesti se, mitä merkitystä tutkimuksella on. Kerro, miten tutkimus vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Älä kuitenkaan liioittele, sillä odotukset täytyy pystyä myös täyttämään.
Tutkimusryhmä
Lasten ja nuorten terveyden edistämisen tutkimusryhmä tutkii lasten autoimmuunisairauksia, erityisesti keliakiaa ja tyypin 1 diabetesta sekä lasten lihavuutta ja sen liitännäissairauksia.
Tutkimusten painopisteet ja päätavoitteet:
- Lasten keliakian syntymekanismit, seulonta, varhainen diagnostiikka, hoito, seuranta ja ennuste.
- Tyypin 1 diabeteksen syntymekanismit, seulonta, varhainen diagnostiikka, hoito, seuranta ja ennuste.
- Autoimmuunisairauksille yhteisten laukaisevien tekijöiden tunnistaminen, mahdollisten kohdennettujen ehkäisy- ja hoitokeinojen tutkiminen sekä näiden sairauksien yhteisseulonta.
- Esidiabeteksen ja tyypin 2 diabeteksen sekä rasvamaksasairauden (MASLD) yleisyys, ajalliset muutokset, riskitekijät, hoitovaste sekä luonnollinen kulku lapsilla ja nuorilla.
- Kardiometabolisten sairauksien varhaisen seulonnan ja diagnostiikan toteutuminen terveydenhuollossa sekä nykyisten ja tulevien seulonta-, hoito- ja seurantakäytäntöjen vaikuttavuus.
- Lihavuuden ja kardiometabolisten sairauksien raskaudenaikaiset riskitekijät ns. DOHaD-hypoteesin (terveyden ja sairauksien kehitykselliset juuret) näkökulmasta sekä raskaudenaikaisten ja varhaislapsuuden elintapainterventioiden tehon ja kustannusvaikuttavuuden tutkiminen.
- Lasten ja nuorten ravitsemus- ja liikuntatottumusten sekä näihin vaikuttavien tekijöiden tutkimus.
- Lihavuuden ja kardiometabolisten sairauksien ehkäisy kohdennettujen interventioiden ja yhteiskunnallisten muutosten avulla.
- Sekä autoimmuuni- että kardiometabolisten sarauksien seulonta-, hoito- ja seurantakäytäntöjen kehittäminen mm. todennäköisyysmalleja hyödyntämällä, jotta seulontaa voidaan kohdentaa tehokkaasti ja kustannusvaikuttavasti, tunnistaa uusia ennusteellisia ja diagnostisia biomarkkereita sekä arvioida interventioiden toimivuutta.
