Tuomen asiakastiedote
Tuomi haluaa osaltansa olla turvaamassa jouluaattona 24.12.2023 asiakkaidensa sujuvaa kulkemista.
Kuohken invaoikeuden omaavat asiakkaat saavat mahdollisuuden sopia jouluaaton kuljetuksistaan haluamansa Tuomen sopimusauton kuljettajan kanssa, vaikkei heillä olisikaan tuttu- tai vakiotaksioikeutta. Lista palveluntuottajien yhteystiedoista on Tuomen verkkosivuilla: Vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset (VPL) - Tuomi Logistiikka Oy
Poikkeus koskee tilauksia, joissa asiakas tarvitsee matkalleen invataksin. Kuljetuksesta tulee sopia hyvissä ajoin kuljettajan kanssa - mielellään jo jouluviikolla, jotta kuljettaja voi myös ilmoittaa tilauksen Kuohkeen mahdollisimman aikaisin. Huomioitavaa on, että jouluaatto on erittäin kiireinen päivä kaikissa taksikuljetuksissa, ei pelkästään Tuomen välittämissä kuljetuksissa.
Asiakkaidemme itsenäisellä sopimisella kuljetuksistaan jouluaattona pyritään varmistamaan autojen riittävyys Tuomen välittämissä kuljetuspalveluissa vuoden ruuhkaisimpana päivänä. Autojen saatavuuden turvaamiseksi Kuohke yhdistelee samaan suuntaan kulkevien asiakkaiden matkoja mahdollisuuksien mukaan. Myös invataksien tilauksia yhdistellään, ellei asiakkaalla ole yksinkulkuoikeutta. Esteettömien autojen määrä on taksialalla henkilöautoja vähäisempi pieniin henkilöautoihin verrattuna, ja invataksien tarve on normaalia suurempaa erityisesti tänä yksittäisenä päivänä.
Pyydämme asiakkaita myös huomioimaan aikatauluissaan mahdolliset ruuhkasta johtuvat viiveet autojen saapumisajoissa.
Kuljetustenohjauskeskus toivottaa asiakkailleen rauhallista ja lämmintä joulunaikaa.