Neuvolapalveluissa uudistetaan synnytyksen jälkitarkastusta Pirkanmaalla

Pirkanmaan neuvolapalveluissa uudistetaan säännöllisen synnytyksen jälkitarkastuksen toteutusta. Jatkossa normaalisti edenneen raskauden ja synnytyksen jälkeisen tarkastuksen tekee yhä useammin siihen koulutettu terveydenhoitaja tai kätilö lääkärin sijaan. Lääkäri on edelleen mukana hoidossa aina silloin, kun siihen on lääketieteellinen tarve.

Uutinen
Pieni vauva nukkuu värikkään peiton alla.

Synnytyksen jälkitarkastus tehdään kaikille synnyttäneille 5–12 viikon kuluttua synnytyksestä. Tarkastuksessa käydään läpi äidin fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toipuminen sekä jutellaan koko perheen kokemuksista. Vastaanotolla voidaan käsitellä muun muassa mielialaa, jaksamista, vanhemmuutta, parisuhdetta, varhaista vuorovaikutusta sekä imetyksen ja vauvanhoidon sujumista. Tavoitteena on tukea perheen arjen käynnistymistä ja tunnistaa mahdollinen lisätuen tarve varhaisessa vaiheessa.

Hoitajan toteuttama jälkitarkastus on ollut käytössä jo Nokian ja Sastamalan neuvoloissa, ja kevään 2026 aikana toimintamalli laajenee koko Pirkanmaalle. Maaliskuussa terveydenhoitajan tekemiä jälkitarkastuksia toteutetaan myös Pirkkalassa ja Tampereella Linnainmaan neuvolassa, ja muille alueille toimintamalli jalkautuu kevään aikana.

Kaikissa neuvoloissa ei vielä ole tähän koulutettuja terveydenhoitajia, mutta palvelua pyritään tarjoamaan kaikille perheille koulutuksen ja toimintamallin laajentuessa. Tavoitteena on, että jokaiselle normaalin raskauden ja synnytyksen kokeneelle voidaan tarjota aikaa jälkitarkastukseen terveydenhoitajan vastaanotolle.

Uudistuksen tavoitteena on sujuva, yhdenvertainen ja perhekeskeinen hoitopolku kaikille perheille Pirkanmaalla.

Tuoreimmat ajankohtaiset