Mitä yhteistä on kätilöllä ja palotarkastajalla? Paljonkin – ainakin tällä kaksikolla

Mira ja Heli Koskinen työskentelevät hyvin erilaisissa ammateissa: Mira kätilönä, Heli palotarkastajana. Yhdistäviä tekijöitä heiltä kuitenkin löytyy useita – pirhalaisuus on niistä yksi.

Artikkeli

Mira Koskinen työskentelee kätilönä Taysin raskaus- ja päivystysyksikössä, tarkemmin sanottuna äitiysultrassa, jossa seulotaan poikkeavuuksia sikiöissä. Tätä ennen hän työskenteli sikiötutkimusyksikössä, johon äitiysultrasta lähetetään jatkotutkimuksiin kaikki poikkeavat tapaukset. Useissa tilanteissa Mira on työnsä puolesta ollut ensimmäinen henkilö, jonka potilas kohtaa puhelimessa.

Hän kertoo, että viime vuodet ovat olleet erityisen opettavaisia, sillä seulontojen ja sikiötutkimusten parissa työskennellään usein haastavien asioiden äärellä.

‒ Ne asiat ovat usein perheille aika vaikeita paikkoja, ja kohtaamiset perheiden kanssa ovat jääneet mieleen. Toki nyt kun olen siirtynyt tekemään sikiöseulontoja, työ on aika erilaista, Mira kertoo.

Kohtaamiset ihanien perheiden kanssa – niin iloisissa kuin surullisemmissa asioissa – ovatkin Miran mukaan parasta omassa työssä, supermukavan työporukan lisäksi. Seulontojen parissa työskentelystä kiehtovaa tekee Miran mielestä myös sen haastavuus.

‒ Ei ole ihan helppoa ja yksinkertaista ultrata vatsanpeitteiden päältä pientä liikkuvaa sikiötä ja saada varmuus siitä, että on ammattilaisena nähnyt kaiken tarvittavan.

Yhteinen ilo edistyksestä

Heli Koskinen on puolestaan aloittanut palokuntauransa nuorena: hän on ollut palokunnan toiminnassa mukana noin seitsemänvuotiaasta lähtien.

Palotarkastajan työssä hän kiertää rakennuksia ja tarkistaa, että paloturvallisuusasiat ovat kunnossa: että sammuttimet ovat paikallaan, poistumistiet auki, paloilmoittimet kunnossa ja tarvittavat huoltotoimenpiteet tehty. Helin vastuulla ovat Oriveden, Juupajoen ja Mänttä-Vilppulan alueen rakennukset.

Palkitsevaa Helin mielestä omassa työssä on, kun voi todeta paloturvallisuusasioiden edistyneen.

‒ Parhaita hetkiä ovat, kun on käynyt kierroksellaan jossain rakennuksessa ja todennut ensin, että vielä on petrattavaa paloturvallisuusasioissa, ja sitten seuraavalla kerralla todetaankin, että asiat ovat jo hyvällä mallilla. Voimme iloita yhdessä asioiden edistymisestä, Heli sanoo.

Parasta työssä ovat myös työkaverit – liikkuvassa työssä heitä näkee hieman harvemmin mutta kuitenkin noin kerran kuussa.

”Vihdoin kova työ palkittiin”

Miraa ja Heliä yhdistää pirhalaisuuden lisäksi myös se, että molemmat pelaavat uppopallon naisten maajoukkueessa. Viime marraskuussa pelatuissa Ateenan EM-kisoissa joukkue nappasi hienosti pronssia monenlaisten käänteiden jälkeen.

‒ Se oli kauan kaivattu palkinto vuosia tehdystä työstä. Mentiin pronssiotteluun rankkareiden kautta. Sitten tuli pronssipeli, sekin meni jatkoajan kautta rankkareille. Lopulta voittoon ja mitalit kaulaan. Viisi kertaa olen ollut mukana EM-pronssiottelussa, ja tämä oli eka mitali tälle joukkueelle, Heli tiivistää tuntemuksiaan.

‒ Ylipäätään naisten uppopallomaajoukkueelle on tullut mitali viimeksi 90-luvulla. Itsekin olen ollut joukkueessa yli kymmenen vuotta mukana, joten voi sanoa, että vihdoin tehty työ palkittiin, Mira toteaa onnellisena.

Maajoukkueen seuraava tähtäin on jo vuoden 2027 MM-kisoissa.

Palapelin palojen sovittelua

Työ voi tukea urheilua – ja päinvastoin, urheilu voi tukea työtä ja muuta elämää. Mutta miten työn ja urheilun yhdistäminen onnistuu?

‒ Uppopallo on siitä kiitollinen laji, että treenien määrä on paljon kiinni itsestä. Meillä on Tampereella kolmet treenit viikossa, mutta oman tilanteen mukaan joukkuekaverit treenaavat 4‒11 tuntia viikossa. Aiemmin kolmivuorotyössä ja ennen lapsia treenasin silloin kun aikaa oli. Nyt päivätyötä tehdessä ja lapset saatuani treenaan keskimäärin sellaisen viisi tuntia laadukasta treeniä viikossa. Teen vajaata työaikaa, se auttaa jaksamisen kanssa, Mira avaa.

‒ Päivätyössä on helpompi yhdistää treenit työn kanssa. Minä treenaan 5‒10 tuntia viikossa. Tälle kaudelle saatiin naistensarja, ja suuri osa meidän joukkuekavereistamme pelaa lisäksi miesten joukkueessa, Heli kertoo.

‒ Kiva on ollut huomata, että meillä on Pirhassa muitakin, jotka treenaavat kovaa ja että tähän löytyy työnantajalta tukea. Tätä toivon jatkossakin, Mira summaa lopuksi.

Yksi Miraa ja Heliä yhdistävä tekijä löytyy urheilun ja työn ulkopuolisesta elämästä, ja tarkimmat lukijat saattoivat tätä jo arvailla samasta sukunimestä. Heli on Miran käly, eli sukulaisuuskin heitä yhdistää. Keskustelun perusteella yhtäläisyyttä voi havaita myös molempien asenteessa paikoin hektiseenkin arkeen: asiat ovat järjesteltävissä – työ, urheilu ja muu elämä tukevat toisiaan.

Me hoidamme – ihmisiä, palveluja ja asioita. Miten se näkyy pirhalaisten työssä? Tätä kysymme Me hoidamme -juttusarjassa ‒ tuodaan työmme todellinen arvo esiin!

Teksti: Miina Salmenharju

Tuoreimmat ajankohtaiset