Pirha järjestää ennen varsinaista hakua aiehaun, jonka kautta valitaan enintään kuusi tutkimus- ja/tai kehittämishanketta jatkovalmisteluun ja Suomen Akatemian lopulliseen hakuun. Aiesuunnitelmat tulee toimittaa ajalla 4.–20.9.2026.
Rahoitusta haetaan konsortiona, jossa Pirha toimii konsortion johtajana. Konsortiossa tulee olla mukana vähintään yksi toinen hyvinvointialue sekä vähintään yksi tutkimus- tai koulutusorganisaatio, kuten yliopisto, ammattikorkeakoulu tai valtion tutkimuslaitos. Lisäksi hankkeessa voi olla mukana yhteistyökumppaneita, jotka eivät saa suoraa akatemian rahoitusta.
Rahoituksen tavoitteena on vahvistaa hyvinvointialueiden tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä lisätä yhteistyötä hyvinvointialueiden, korkeakoulujen ja muiden tutkimustoimijoiden välillä. Samalla pyritään edistämään väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä kehittämään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja yhteistyöalueilla.
Yhdelle konsortiolle voidaan myöntää enintään 800 000 euroa, ja rahoitus tulee käyttää kokonaisuudessaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
Aiehaun päätyttyä Pirhan asiantuntijoista koostuva valintaraati arvioi hakemukset Suomen Akatemian hakukriteerien sekä Pirhan strategisten tavoitteiden näkökulmasta. Tieto jatkoon valittavista hankkeista toimitetaan hakijoille 1.10.2026.