Aluevaltuusto keskusteli ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelmien etenemisestä

Aluevaltuusto keskusteli maanantaina ikäihmisten palvelujen seurantaraporteista ja merkitsi tiedoksi tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen. Valtuusto merkitsi tiedoksi myös aluehallituksen vastaukset vuoden 2025 arviointikertomukseen ja hyväksyi muutoksia hallintosääntöön.

Uutinen

Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi ikääntyneiden palveluketjun kehittämissuunnitelman seurantaraportin sekä IKI2035-kehittämisohjelman puolivuotisraportin tammi-kesäkuulta. Kehittämisohjelmien toimeenpano on edennyt pääosin suunnitellusti ja tavoitteissa on saavutettu konkreettisia tuloksia. Ikääntyneille annettavien palvelujen määrää on lisätty ja monipuolistettu.

Laitoshoidon asiakasmäärä on vähentynyt mutta laitoshoidon purkua hidastaa sopivien tilojen puute. Yhteisöllisen asumisen ja perhehoidon asiakasmäärä on puolestaan kaksinkertaistunut. Sairaalassa ympärivuorokautiseen palveluasumiseen jonotti alkuvuoden aikana keskimäärin 90 asiakasta,​ joka on noin 16 prosenttia pienempi määrä kuin vastaavana aikana vuonna 2025.

Hyvinvointialueen tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen mukaan asiakkaiden palvelut pystyttiin järjestämään pääosin hyvin lakisääteisten ja hyvinvointialueen omien tavoitteiden mukaisesti. Henkilöstön tyytyväisyys on kuluvana vuonna kasvanut. Sairauspoissaolojen vähentämistä koskevia tavoitteita ei alkuvuonna kuitenkaan saavutettu. Ensimmäinen puoli vuotta oli hyvinvointialueella 67 miljoonaa euroa ylijäämäinen, joka vaikuttaa riittävän vanhan alijäämän kattamiseen.

Hallintosääntöön jaostoja koskevia muutoksia

Hallintosääntöön tehtiin aluevaltuustossa maanantaina erityisesti jaostojen toimintaa koskevia muutoksia. Muutokset koskevat pääasiassa jaostojen tehtäviä ja toimivaltaa sekä puheenjohtajien tehtäviä. Jatkossa esimerkiksi yksilöasioiden jaosto antaa aluehallitukselle vuosittaisen selonteon toiminnastaan ja siihen liittyvistä havainnoistaan. Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.10.2026.

Valtuustoaloitteeseen perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden kieltämisestä hyväksyttiin yksimielisesti ponsi, jonka mukaan jatkossa aluevaltuustolle raportoidaan vuosittain henkilöstökertomuksen yhteydessä määräaikaisten palvelussuhteiden kokonaismäärä, sekä perusteettomien määräaikaisuuksien lukumäärä.

Muut asiat hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tuoreimmat ajankohtaiset