Readspeaker

Silmätaudit

Silmätaudit

Pirha 2.0 PTV Palvelu Widget

Tays Keskussairaalassa tutkimme ja hoidamme erilaisia silmäsairauksia, joita ovat esimerkiksi glaukooma, kaihi, silmänpohjan ikärappeuma, karsastus, tai värikalvotulehdus. Hoidamme kaiken ikäisiä potilaita. Vastaamme myös silmätautien päivystyksestä.

Oireina sinulla saattaa olla esimerkiksi muutos näkökyvyssä, erilaiset tulehdukset ja kivut, silmätapaturma, luomioire tai kyyneltieoire.

Valtaosan potilaistamme hoidamme polikliinisesti, teemme esimerkiksi erilaisia silmätutkimuksia ja pientoimenpiteitä. Myös suurin osa leikkauksista tehdään päiväkirurgisina toimenpiteinä, jonka jälkeen kotiin pääsee samana päivänä. Osa potilaista voi tarvita oireidensa tai lääkehoidon takia hoitoa vuodeosastolla. Myös silmäleikkauksen jälkeen voi seuranta vuodeosastolla olla tarpeen. Hoitoaika osastolla on yleensä lyhyt, noin 1-2 vuorokautta.

Joitakin silmäsairauksia voidaan hoitaa myös terveyskeskuslääkärin vastaanotolla perusterveydenhuollossa. Tällaisia ovat esimerkiksi silmän sidekalvon tai luomen tulehdukset tai luomirakkulat. Terveyskeskuksessa voidaan myös poistaa silmään joutuneita roskia.

Osana toimintaamme on myös Tays Hatanpäälle keskittynyt näkövammaisten kuntoutus. Näönkuntoutuksessa hoidetaan kaikenikäisiä potilaita, joilla on näönkuntoutuksen tarvetta.

Toimi näin

Sinut kutsutaan hoitoon tai tutkimuksiin lääkärin tekemän lähetteen perusteella. Saat tarkemmat ohjeet kutsun yhteydessä.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Hoitoon pääsemiseksi tarvitset lääkärin lähetteen. Voit saada lähetteen terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta, yksityiseltä lääkäriltä tai sairaalan poliklinikalta.

Vastaamme myös silmätautien päivystyksestä. Silmätautien päivystykseen saapuvalla on myös oltava lähete omasta terveyskeskuksesta tai yksityislääkäriltä.

Maksaako palvelu?

Palvelu on maksullinen.

Alle 18-vuotiaalle käynnit poliklinikalla tai poliklinikan etävastaanotolla ovat maksuttomia.

Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta peritään maksu. Peruutus pitää tehdä vähintään 24 tuntia ennen varsinaista vastaanottoaikaa.

Näönkuntoutuskäynti on asiakkaalle maksuton, mutta peruuttamattomasta ajasta peritään peruutusmaksu.

Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget

Asioi verkossa

OmaTays

OmaTays on Taysin sähköisen asioinnin palvelu.

OmaTays auttaa sinua, jos olet saanut kutsun Taysiin tai sinulla on parhaillaan hoitosuhde meille. Sähköiseen OmaTaysiin kirjaudutaan joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Sähköisen asiointipalvelun kautta voit esimerkiksi

  • Nähdä ajanvarauksia ja laboratoriopyyntöjä. Monissa yksiköissä myös ajanvarauksen siirto on mahdollista.
  • Asioida alle 13-vuotiaan lapsen ja täysi-ikäisen (tarvitset Suomi.fi-valtuuden 'Terveydenhuollon asioiden hoito') puolesta.
  • Täyttää hoitoon liittyviä kyselyitä.
  • Lähettää viestejä hoitoyksikköön, eli käydä hoitokeskusteluita. Hoitokeskustelu ei ole käytössä toistaiseksi kaikissa yksiköissä.
  • Osallistua etävastaanotolle.
  • Päivittää yhteyshenkilön tietoja.
  • OmaTaysissa ei näy potilaskertomustekstejä, mutta OmaTaysista pääsee kätevästi katsomaan niitä Omakantaan.

Hoitokeskustelun käyttöön tarvitset PIN-koodin.

Silmätautien poliklinikan hoitokeskusteluun tarvittava PIN-koodi on 2227.

Silmänpohjakuvauksen ajanvaihtopalvelu

Silmänpohjakuvauksen ajanvaihtopalvelu tamperelaisille tyypin 2 diabetesseulontapotilaille. Käyttäjätunnus ajanvaihtopalveluun löytyy sinulle lähetetystä kutsukirjeestä, ja salasana on oma henkilötunnus.

Soita

Tays Keskussairaalan kaihiklinikan puhelinasiointi potilaille ja heidän läheisilleen.

Puhelinnumerot
03 311 69402 Potilastiedustelut

Tays Keskussairaalan silmätautien vuodeosaston puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.

Puhelinnumerot
03 311 66987 Potilastiedustelut

Voit olla yhteydessä Tays Silmäkeskuksen kuntoutusohjaajiin puhelimitse. Yhteydenottaja voi olla myös läheisesi, terveys- ja sosiaalitoimen tai kuntoutuksen parissa toimiva työntekijä. Lähetettä ei tarvita.

Tays Silmäkeskuksen näönkuntoutuksen kuntoutusohjaajien toimistot sijaitsevat Tays Hatanpään puistosairaalan K-siivessä.

Tays Silmäkeskuksen näönkuntoutuksen kuntoutusohjaajien toimistot sijaitsevat Tays Hatanpään puistosairaalan K-siivessä.

Puhelinnumerot
050 593 6406 Aikuisten näkö- ja kuulonäkövammaisten kuntoutusohjaus ja apuvälinesovitukset, kaiken ikäisten liikkumistaidonohjaus
050 331 4878 Lasten kuntoutusohjaus, näönkäytön ja liikkumistaidon ohjaus sekä apuvälinesovitukset
050 436 9482 Aikuisten näkövammaisten kuntoutusohjaus ja apuvälinesovitukset, kaiken ikäisten liikkumistaidonohjaus
050 593 4321 Näkövammaisten koululaisten (3. luokasta alkaen) ja aikuisten kuntoutusohjaus sekä apuvälinesovitukset

Tays Hatanpään näönkuntoutuksen puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.

Puhelinnumerot
044 472 8046 Osastonsihteeri
044 485 9237 Sosiaalityöntekijä

Jokaiselle osastolle ja poliklinikalle on nimetty sosiaalityöntekijä, joka on tavoitettavissa arkipäivisin virka-aikana. Sosiaalityöntekijään voit ottaa yhteyttä itse, läheisesi tai sinua hoitava henkilökunta.

Puhelinnumerot
044 485 9237 Silmätautien poliklinikka, silmätautien vuodeosasto, leikkausosasto, näönkuntoutus (Tays Hatanpää)

Tays Keskussairaalan silmätautien poliklinikan puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja noudata niitä. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Puhelinnumerot
03 311 66451 Asiakaspalvelu
03 311 65003 Glaukoomapotilaiden tiedustelut

Asiakaspalvelu palvelee
Ma
klo 9–15
Ti
klo 9–15
Ke
klo 9–15
To
klo 9–15
Pe
klo 9–15
Glaukoomapotilaiden tiedustelujen soittoaika
Ma
klo 9–15

Tays Silmäkeskuksen puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan. Me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Puhelinnumerot
03 311 66451 Asiakaspalvelu

Aukioloajat
Ma
klo 9–15
Ti
klo 9–15
Ke
klo 9–15
To
klo 9–15
Pe
klo 9–15

Tays Valkeakosken päiväkirurgian leikkausosaston puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen.

Tays Valkeakosken sairaalassa tehdään kaihileikkauksia 29. marraskuuta 2022 lähtien.

Puhelinnumerot
03 311 67322 Hoitoa koskevat asiat
03 311 67238 Päiväkirurgian leikkausosaston sairaanhoitaja, soittoaika klo 7-19, takaisinsoittopalvelu
03 311 67959 Toimenpiteen ajankohtaa koskevat kysymykset: korva-, nenä- ja kurkkutaudit sekä suu- ja leukakirurgia, soittoaika klo 9-14, takaisinsoittopalvelu
03 311 67322 Toimenpiteen ajankohtaa koskevat kysymykset: lastenkirurgia ja gastrokirurgia, soittoaika 8-15, takaisinsoittopalvelu
03 311 67440 Faksi

Tuloksia ei löytynyt.

Tuloksia ei löytynyt.

Silmätaudit - potilasohjeet

2.0 Hiusviivaerotin


Diabetes - silmänpohjakuvauksen ajanvaihto - nosto

Silmänpohjakuvaukset

Jos silmänpohjakuvauksesi on Tays Silmäkeskuksessa, voit halutessasi vaihtaa saamaasi aikaa ajanvaihtopalvelussa:

2.0 Hiusviivaerotin


Silmätaudit - sinua saattaisivat kiinnostaa

Sairaalat ja hoitoyksiköt - sivuja koskeva kuvaton nosto

Kartta, kahvila?

Tietoa Tays sairaaloiden ajo-ohjeista, ravintoloista ja muista oheispalveluista: