Valikkonäyttö
Neuvolapsykologit
Neuvolapsykologit
Pirha 2.0 PTV Palvelu Widget
Neuvolapsykologit tarjoavat sinulle psykologista tukea vanhemmuuden kysymyksissä. Neuvolapsykologin puoleen voit kääntyä muun muassa silloin, kun raskauteen tai synnytykseen liittyvät asiat huolestuttavat, uuteen elämäntilanteeseen tai vanhemmuuteen sopeutuminen tuntuu vaikealta tai kun lapsesi kehitystason arviointi ja seuranta edellyttävät psykologisia tutkimuksia. Neuvolapsykologit ovat sinun ja perheesi tukena raskauden aikaisen ja jälkeisen masennuksen hoidossa.
Neuvolapsykologilta saat ohjausta ja neuvontaa. Perheesi voi myös saada kokonaisvaltaista hoidollista tukea ja lapsesi voi saada tarvittaessa psykologisia tutkimuksia. Neuvolapsykologi tekee yhteistyötä muiden lapsiperheiden parissa työskentelevien tahojen kanssa.
Toimi näin
Neuvolapsykologin palveluihin hakeutumisesta voit keskustella esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä neuvolapsykologeihin puhelimitse.
Kaikilla alueilla ei ole omaa neuvolapsykologia, jolloin vastaavankaltainen palvelu on järjestetty toisin. Voit kysyä oman alueesi palvelusta neuvolan terveydenhoitajalta.
Kenelle palvelu on tarkoitettu?
Palvelu on avoin kaikille lapsiperheille. Et tarvitse lääkäriltä lähetettä päästäksesi palvelun piiriin.
Maksaako palvelu?
Palvelu on maksuton.
Pirha 2.0 PTV Kuntavalinta Widget
Hae paikkakunnan mukaan
Pirha 2.0 PTV Joustava Asiointikanava Widget
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla puhelimitse yhteydessä Akaan äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Äitiysneuvolan terveydenhoitajat palvelevat myös ehkäisyyn liittyvissä asioissa.
Puhelinnumerot
040 335 2720
, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola/ Toijala
040 335 2518
, Terveydenhoitaja, äitiysneuvola / Viiala, Kylmäkoski
040 335 2721
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2200
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2405
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 335 2722
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola
Voit olla puhelimitse yhteydessä Hämeenkyrön äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 390 4230
, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön keskusta ja Kyröskoski
050 442 0368
, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön taajaman ulkopuoliset alueet
040 133 1288
, Terveydenhoitaja, äitiys- ja vauvaneuvola (alle 2v) Hämeenkyrön taajaman ulkopuoliset alueet
040 129 5342
, Terveydenhoitaja, lastenneuvola 2-5-vuotiaat
040 129 5342
, Terveydenhoitaja, ehkäisyneuvola
040 133 1288
, Ajanvarauksen peruuttaminen tekstiviestillä
Voit olla puhelimitse yhteydessä Ikaalisten äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Voit jättää takaisinsoittopyynnön. Sinuun otetaan yhteyttä mahdollisimman pian, viimeistään kolmen (3) arkipäivän kuluessa.
Voit perua varatun ajan neuvolan puhelinnumeroiden vastaajapalvelun kautta ympäri vuorokauden. Kuuntele silloin vastaajaviesti kokonaan, niin saat ohjeet kuinka toimia.
Puhelinnumerot
03 311 59515
, ITÄ-IKAALINEN (Hakala-Kiviniemi, Läykkälä-Sarkkila, Sikuri-Kolkko, Tevaniemi, Röyhiö, Luhalahti, Sisättö-Juhtimäki)
03 311 59518
, LÄNSI-IKAALINEN (Vanha Kauppala, Rahkola, Läykkälänlahti, Karttu, Kilvakkala, Kurkela, Vatula, Jylli, Mansoniemi, Kovelahti, Riitiala)
Voit olla puhelimitse yhteydessä Kangasalan Keskusneuvolan äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
040 133 6552
, Eteläisen alueen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
040 133 6562
, Keskustan alueen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
040 133 6553
, Eteläisen alueen lastenneuvola
040 133 6554
, Keskustan alueen lastenneuvola
Voit olla puhelimitse yhteydessä Kuljun äitiys- ja lastenneuvolaan sekä ehkäisyneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla ma-to klo. 12-13.
Kuljun neuvola-aikojen peruutukset tulee lähettää tekstiviestillä alla oleviin puhelinnumeroihin.
Puhelinnumerot
044 421 5027
, Milla Oinonen
044 421 5028
, Minna Hämeensaari
044 421 5029
, Janna Peltola
044 421 5030
, Susanna Kauttu
044 421 5031
, Sanna Ritola
Voit olla lastenneuvolaan yhteydessä puhelimitse puhelinaikoina.
Puhelinnumerot
044 754 1412
, Terveydenhoitaja
Voit olla yhteydessä lastenneuvolaan puhelimitse puhelinaikoina.
Puhelinnumerot
044 786 5460
, Parkanon keskustan alue, terveydenhoitaja
044 754 1412
, Parkanon reuna-alueet ja kylät, terveydenhoitaja
Voit olla puhelimitse yhteydessä Lempoisten äitiys- ja lastenneuvolaan sekä ehkäisyneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Ajan peruutus
Voit perua neuvola-ajan tekstiviestillä alla oleviin puhelinnumeroihin.
Puhelinnumerot
044 421 5022
, Outi Elo, Itä
044 421 5023
, Soile Multanen, Itä
044 421 5024
, Teea Leppänen, Itä
044 421 5025
, Tiina Muurinen, Itä
044 421 5020
, Jaana Alarova, Länsi
044 421 5021
, Niina Haikonen, Länsi
040 483 7130
, Lotta Eskolin, Länsi
Voit olla puhelimitse yhteydessä Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 415 2262
, Luopioisten ja Aitoon äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
050 415 2254
, Luopioisten ja Aitoon lastenneuvola
Voit olla yhteydessä Sastamalan Mouhijärven lastenneuvolaan puhelimitse. Voit myös perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestin peruuntuvasta ajasta neuvolan terveydenhoitajalle.
Puhelinnumerot
040 506 2130
, Salla Ranta, lastenneuvolan terveydenhoitaja
Voit olla yhteydessä Akaan neuvolapsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 335 2006
Voit olla yhteydessä neuvolapsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 542 9774
Neuvolapsykologin vastaanotolle hakeutumisesta voit keskustella esim. neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Varhaiskasvatus voi myös suositella perheellesi neuvolapsykologin palveluita. Voit myös olla suoraan yhteydessä puhelimitse neuvolapsykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 7196
, Neuvolapsykologi
Voit olla yhteydessä Lempäälän neuvolapsykologeihin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 383 9275
, Neuvolapsykologi, puhelinaika ke klo 12.00-13.00
040 133 5238
, Neuvolapsykologi, puhelinaika ti klo 11.00-11.30
044 486 1975
, Neuvolapsykologi, puhelinaika pe klo 11.00-11.30
Voit olla neuvolapsykologeihin yhteydessä puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 133 4730
, Neuvolapsykologi (ma ja ke)
044 486 1097
, Neuvolapsykologi (ti ja to)
Tampereen neuvolapsykologien puhelinyhteystiedot alueittain.
Puhelinnumerot
040 639 7125
, Pohjois-Hervanta ja Vuores
040 806 3858
, Etelä-Hervanta, Keski-Hervanta
040 026 7945
, Lielahti
040 801 6468
, Koilliskeskus ja Kämmenniemi
040 800 7364
, Linnainmaa
040 047 6978
, Tesoma
044 486 3822
, Tipotie
040 801 2501
, Sarvis (Hatanpään alue)
040 141 7745
, Peltolammi, Mustametsä, Sarvis (Härmälän alue)
040 800 7887
, Tampella
040 806 3774
, Kaukajärvi ja Pellervo
Voit olla yhteydessä neuvolapsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 133 5238
, Neuvolapsykologi, puhelinaika ti klo 11-11.30
044 486 1975
, Neuvolapsykologi, puhelinaika ke 11.00-11.30
Ylöjärven neuvoloiden psykologien puhelinyhteystiedot.
Puhelinnumerot
050 437 1339
, Neuvolapsykologi, puhelinaika ma-ke klo 11.00-11.30.
050 584 5007
, Neuvolapsykologi, puhelinaika to-pe klo 11.00-11.30
Voit soittaa neuvolan terveydenhoitajalle ajanvaraus-, ohjaus- ja neuvonta-asioissa.
Voit perua varaamasi neuvola-ajan lähettämällä tekstiviestillä peruutuksen neuvolan numeroon.
Puhelinnumerot
040 133 4344
Oriveden äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajien puhelinyhteystiedot.
Puhelinnumerot
040 133 6419
040 133 6404
050 430 7946
Saat apua ja tukea perheneuvolasta, jos lapsesi tai perheesi tarvitsee erilaisia tutkimuksia. Perheneuvola auttaa sinua myös, jos kaipaat tukea parisuhteeseen, vanhemmuuteen tai erotilanteeseen liittyen.
Puhelinnumerot
044 728 8205
, Sosiaalityöntekijä
Voit olla puhelimitse yhteydessä Pirkkalan äitiys- ja lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
03 384 5358
, Äitiysneuvola alue 1: Sääksjärvi, Pere, Pakkalankulma, Nuoliala
03 384 5359
, Äitiysneuvola alue 2: Takamaa, Huovi, Kyösti, Naistenmatka, Lepomoisio, Sionkylä, Hyrsinki, Kirkonkylä, Ania
03 384 5360
, Äitiysneuvola alue 3: Kurikka, Vähäjärvi
03 384 5361
, Äitiysneuvola alue 4: Turri, Niemenmaa, Suuppa, Rantaniitty, Ala-Haikka, Ylä-Haikka, Loukonlahti, Nikkilänniemi, Killo, Toivio, Solja
03 384 5353
, Lastenneuvola alue 1: Pere (Ei Korkokuja ja Pereentie 1), Sääksjärvi, Toivio, Nuolialanlaakso
03 384 5354
, Lastenneuvola alue 2: Ahvenisto, Ania, Hyrsinki, Koivisto, Kranstolppa, Pirkkalankylä, Sankila,Solja, Sorkkala, Lentokenttä, Säijä, Takamaa, Kyösti
03 384 5355
, Lastenneuvola alue 3: Killo, Kurikka, Korkokuja ja Pereentie 1 (poislukien ne kadut, jotka kuuluvat alueeseen 5)
03 384 5356
, Lastenneuvola alue 4: Ala-Haikka, Huovi, Lepomoisio, Naistenmatka, Niemenmaa (ei Kattilaistentie), Suuppa, Rantaniitty, Turri ja Vähäjärvi
03 384 5357
, Lastenneuvola alue 5: Loukonlahti, Nikkilänniemi, Pakkalankulma, Ylä-Haikka, osa Kurikkaa, osa Niemenmaata, osa Kyöstiä
Voit olla puhelimitse yhteydessä Pälkäneen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 415 2262
, Pälkäneen äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
050 415 2254
, Pälkäneen lastenneuvola
Voit olla puhelimitse yhteydessä Ruutanan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä lastenneuvolaan terveydenhoitajien puhelinajoilla.
Puhelinnumerot
050 415 2241
, Ruutanan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola
050 415 2238