Muutos ei tule pakottamalla, ihmiset eivät ole valmiita siihen samaan aikaan. Siksi se on verisuonikeskuksen osastonhoitaja Annika Sárosin mukaan asia, jonka voi tehdä vain yhdessä.
− Ihmiset tukevat muutoksessa toisiaan. Hän, jolle se on helppoa, osoittaa muille, kuinka uudessakin tilanteessa voi pärjätä ja onnistua. Se on luonnollista, ja ihan yhtä ok on tulla mukaan rauhallisemmin perässä.
− Tasavertaisuus ei tarkoita sitä, että kaikki tekevät samoja asioita yhtä hyvin. Jokaisella on omaa erityisosaamista, mitä pitäisi hyödyntää koko yksikön sisällä. Arvostaa toisen osaamista, oppia siitä ja tehdä asioita yhdessä potilaan hyväksi. Sekin on avain muutokseen, hän sanoo.
Verisuonikeskuksen toiminta muuttui kauttaaltaan vajaa neljä vuotta sitten, kun uudet tilat valmistuivat Taysin uuden pääaulan kainaloon. Tuolloin kaikki hajallaan olleet toiminnot yhdistettiin niin, että potilaat löytävät nyt kaikki tarvittavat palvelut ja ammattilaiset samasta kerroksesta: verisuonikirurgia ja toimenpideradiologia yhdistettynä tarjoaa katkeamattoman hoitopolun hoidon suunnittelusta kotiutumiseen saakka.
Päällisin puolin muutos tapahtui, kun tilat valmistuivat. Käytännössä kehitys jatkuu edelleen.
− Minulla on menossa nyt neljäs vuosi lähiesihenkilönä tässä yksikössä ja edelleen riittää tekemistä ja oppimista, jotta asiat etenisivät sujuvasti jokaisen työssä. Se ottaa aikaa, samoin kuin tämä hyvinvointialueelle siirtyminen. Ei Pirhaakaan rakenneta vuodessa tai kahdessa, Sárosi korostaa.
Tietokuormaa voi keventää
Sárosi tuli Taysiin sairaanhoitajaksi 15 vuotta sitten. Suurin osa hänen työvuosistaan on vierähtänyt gastroenterologian osastolla, jossa hän on työskennellyt osastonhoitajana, apulaisosastonhoitajana ja sairaanhoitajana. Verisuonikeskuksessa hän toimii 70 hoitotyöntekijän esihenkilönä.
− Muutoksesta on tullut rutiinia, se on opettanut luovaksi ja ratkaisukeskeiseksi. Nautin itse siitä, että työ haastaa, mutta henkilökunnalle soisin jo tasaisempia aikoja. Kun saavuttaa tietyt rutiinit, voi keskittyä täysillä potilastyöhön.
Hyvinvointialueen ensimetreillä Sárosi onkin pyrkinyt tarjoamaan ihmisilleen työrauhaa.
− Muutoksessa tietoa aina puuttuu ja toisaalta omaksuttavaa on enemmän, mihin ihminen pystyy. Olen miettinyt aika tarkasti, minkä tiedon välitän työntekijöille eteenpäin. Mikä on heille oikeasti hyödyllistä eikä turhaan kuormittavaa.
− Toistaiseksi suurimmat haasteet ovat meillä liittyneet järjestelmien toimintahäiriöihin, mikä on aiheuttanut ylimääräistä käsityötä. Yleiset fiilikset ovat olleet odottavat. Mitä Pirha tuo tullessaan? Olemme kuitenkin keskittyneet lähinnä potilaiden hoitamiseen, sillä sehän meidän tärkein tehtävämme on.
On tärkeä päästä purkamaan
Tietotulvan ja -vajeen kanssa käsikkäin kulkee tunne ja muutoksen sisäistäminen. Muutos on helppo ilmoittaa. Toinen juttu on alkaa toimia sen mukaan.
− On tärkeä päästä purkamaan, kokoukseen on lupa tuoda huonojakin tunteita. Välillä räiskähdellään, mutta se on parempi niin.
– Olemme pyrkineet pitämään yllä kulttuuria, jossa suunnitellaan paljon yhdessä ja keskustellaan. Kun yhdessä tekemiseen käytetään aikaa ja vaivaa, lopputuloksena on huomattavasti vähemmän yllätyksiä, Sárosi lataa.
Parasta, mitä pirhalaisuus Sárosin mukaan voi tuoda tullessaan, on juuri sitä, mitä verisuonikeskuskin sai muutoksessaan. Se toi eri ammattiryhmät yhteen, jotta potilaat saisivat sujuvampaa palvelua. Heistä tuli omavarainen yksikkö, joka toisaalta on levittänyt lonkeronsa eri suuntiin palvelemalla kaikkia erikoisaloja.
− Ihminen helposti yrittää tehdä kaiken itse, vaikka ympärillä on valtava joukko ammattilaisia. Itsekin olen kompastunut siihen. Pirhassa meitä on paljon ja kun tämä joukko saadaan toimimaan yhteen, voi syntyä mitä vain.
Kuusi ajatusta muutoksesta
- Oli muutos mikä hyvänsä, potilaan hyvä hoito on ykkönen.
- Pirha ei valmistu hetkessä. Jos asia ei selviä tänään, se selviää ehkä huomenna.
- Ratkaisu alkaa jo syntyä, kun sanot ongelman ääneen.
- Kaikki etenevät omassa tahdissa. Muutos on toisille kuormittavampaa kuin toisille.
- Kun tulee mokia, ne voi aina tunnustaa.
- Huumori yhdistää ja antaa luoville ratkaisuille mahdollisuuden.