Pirkanmaan hyvinvointialueen asukaspooliin kuuluu yli 1400 henkilöä, joista kyselyyn vastasi 162 Taysissa asioinutta. Vastaajia oli eri puolilta Pirkanmaata ja heistä valtaosa oli eläkeläisiä. Vastaajista noin 40 prosenttia tuli viimeisimmälle Tays-käynnille autolla ja 12 prosenttia taksilla. Joukkoliikenteellä ainakin osan matkaa tuli noin 35 prosenttia vastaajista. Suurin osa vastaajista oli itse sairaalan asiakkaana, mutta osa oli käynyt Taysissa saattajan roolissa ja osa vierailijana.
Maksuttomuus ja paremmat yhteydet voisivat kannustaa joukkoliikenteen käyttöön
Noin 40 prosenttia vastaajista ei kokenut joukkoliikenteen käytössä merkittäviä haasteita. Muilla vastaajilla haasteet jakautuivat moniin tekijöihin, joista yleisimmät liittyivät heikkoihin joukkoliikenneyhteyksiin maaseudulta ja ympäryskunnista. Lisäksi esille nousivat myös muun muassa epävarmuus ehtimisestä vastaanotolle, toimintarajoitteet ja terveydentila.
Avoimissa vastauksissa vastaajat toivoivat enemmän vuoroja, suorempia yhteyksiä ilman vaihtoja sekä parempia yhteyksiä maaseudulta Taysiin. Lisäksi esiin nousi esteettömyyden kehittäminen, jotta joukkoliikenne palvelisi nykyistä paremmin myös henkilöitä, joilla on toimintarajoitteita tai terveydellisiä haasteita.
Kaikista vastaajista 75 prosenttia arvioi voivansa käyttää joukkoliikennettä Taysissa asioidessaan, jos saisi maksuttoman joukkoliikennelipun. Viimeisimmällä käynnillään itse autolla ajaneista asiakkaista jopa yli kaksi kolmasosaa voisi käyttää joukkoliikennettä, jos matka olisi maksuton.
Sairaala-alueen opastusta selvitetään jatkokyselyllä
Kyselyssä kartoitettiin myös kokemuksia sairaala-alueen opastuksesta. Tays Keskussairaalan alue on laaja, ja lähes puolet avoimeen kysymykseen vastanneista kuvasi aluetta sekavaksi tai sokkeloiseksi. Erityisesti oikean rakennuksen löytäminen koettiin vaikeaksi. Toisaalta moni vastaaja oli asioinut Taysissa useita kertoja vuoden aikana, jolloin alueen reitit olivat jo tulleet tutuiksi.
Sairaala-alueen opastuksen osalta päätettiin toteuttaa jatkokysely, jossa vastaajille esitetään kuvapohjaisen paikkatietoisen reittiopastussovelluksen käyttöä, ja pyydetään siitä palautetta.