Lapsiperheiden sosiaalityöstä ja lastensuojelusta puhuttaessa kuulee usein sanat sijoitus, huostaanotto, päihteet ja mielenterveys. On totta, että osa meidän työstämme on sijoituksia ja huostaanottoja. Nämä ovat kuitenkin äärimmäisiä ja viimesijaisia keinoja lapsen tai nuoren kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. Sosiaalityö perheiden parissa on pääasiassa kuitenkin ihan kaikkea muuta: yhteistyötä perheen ja eri toimijoiden kanssa, monialaista verkostotyötä, lapsen ja nuoren tapaamisia, keskusteluja, tukemista, asioiden yhdessä pohtimista, arjen asioiden järjestämistä, kuuntelemista ja rinnalla kulkemista.
Syyt, joiden takia meidän asiakkaaksemme päätyy, ovat yleensä hyvin moninaisia. Toki taustalla saattaa olla myös noita edellä mainittuja päihteitä tai mielenterveyspulmia, mutta usein kuitenkin syyt ovat meille kaikille tuttuja: haasteet vanhemmuudessa, keinojen vähyys uhmaikäisen tai teini-ikäisen kanssa, yllättävä kriisitilanne perheessä, koulunkäynti ja siihen liittyvät erilaiset pulmat tai väsymys ja uupumus. Toisin sanoen syynä voi olla asiat, jotka saattavat koskettaa ihan ketä tahansa meistä. Ja kukapa meistä ei olisi jossain elämänvaiheessa kaivannut neuvoja tai apua ja tukea.
Syy avun tarpeelle voi olla myös vanhemmuuden haasteet ja suuret odotukset
Erityisesti vanhemmuuden haasteet puhuttavat tänä päivänä, ja odotukset vanhemmuuteen liittyen ovat valtavat. Itse ajattelen, että rohkea on se, joka uskaltaa pyytää apua ja sanoa ääneen, että nyt en pärjää tai nyt en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mitä aikaisemmin pääsemme miettimään asioita yhdessä, sitä helpompaa on myös löytää toimivia ratkaisuja tilanteen parantamiseksi.
Lastensuojeluilmoituksella tai pyytämällä apua saa rinnalleen ihmisen, jonka kanssa näitä asioita voi pohtia. Kenenkään ei tarvitse tietää etukäteen, millaista apua tai tukea kaipaa. Ei tarvitse myöskään tietää etukäteen, onko huoli tai hätä ”riittävän iso”, jotta sosiaaliviranomaiseen voi ottaa yhteyttä. Ammattilaisen tehtävänä on miettiä yhdessä asiakkaan kanssa, miten ja missä asiaa olisi järkevää käsitellä. Ajattelen, että ilmoituksen tekijä on ottanut ensimmäisen ja tärkeimmän askeleen siinä kohtaa, kun hän huolestaan kertoo.
Lapsiperheiden sosiaalityö ja lastensuojelu voivat auttaa monella eri tavalla
Millaista se meidän työmme sitten käytännössä on? Lapsiperheiden sosiaalityö ja lastensuojelu ovat vaativaa arviointityötä sekä ihmissuhdetyötä. Arviointia emme tee yksin, vaan tarvitsemme siihen perhettä itseään sekä perheen elämässä olevia muita verkostoja, kuten isovanhempia tai muita läheisiä, päiväkotia, koulua, neuvolaa, kouluterveydenhuoltoa jne. Työmme koostuu melko paljon näiden verkostojen kanssa käydyistä keskusteluista. Sosiaalityöntekijä koittaa kasata kokonaiskuvan perheen historiasta ja nykyhetkestä.
Tapaamme myös perheen lapsia ja nuoria yksin. Joskus vanhempia pelottaa tai mietityttää ajatus siitä, että sosiaaliviranomainen tapaa lasta ilman vanhempien läsnäoloa. Työntekijän yksi isoimmista tehtävistä on kuitenkin muodostaa käsitys lapsen, nuoren ja perheen tilanteesta sekä siitä, mikä on lapsen edun mukaista. On kohtuutonta vaatia ketään kertomaan kipeimpiä ja arimpia asioitaan ventovieraalle. Siksi on tärkeää, että työntekijä voi tutustua lapseen edes jollain tasolla. Ainoastaan tällä tavalla lapsi voi kokea olevansa osallinen omassa asiassaan.
Joskus kuulee puhuttavan siitä, kuinka sosiaaliviranomaisen toiminta on mielivaltaista ja piittaamatonta. Ajattelen, että erityisesti lastensuojelun työ on haastavaa osittain siitä syystä, että joudumme välillä tilanteisiin, jossa olemme perheen kanssa eri mieltä perhettä koskevista asioista ja tehtävistä päätöksistä.
On kuitenkin tärkeää muistaa, että sosiaaliviranomaisen toiminta perustuu aina tiukasti lakiin. Meidän tavoitteenamme on aina ensisijaisesti löytää perhettä tukeva ratkaisu, jossa perhe hetken matkaa saattaa tarvita meidän palveluitamme, mutta pärjää lopulta ilman meitä.