Murupolku

Readspeaker

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Neurologinen kuntoutusyksikkö, Tays Hatanpää

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Tays Hatanpään neurologinen kuntoutusyksikkö sijaitsee Hatanpään puistosairaalassa. Kuntoutusyksikössä tutkimme, hoidamme ja kuntoutamme pääasiassa selkäydinvamman, aivovamman tai aivoverenkiertohäiriön saaneita potilaita, mutta järjestämme kuntoutusjaksoja myös kroonisesta kivusta tai toiminnallisista neurologisista oireista kärsiville potilaille. Yksikkö on kahdessa kerroksessa ja siihen kuuluvat osastot HNE1 (1. kerros) ja HNE2 (2. kerros).

Yksikköömme potilaat tulevat akuuttineurologian, neurokirurgian tai tuki- ja liikuntaelinsairauksien osastoilta. Osa potilaista tulee arviointi- ja kuntoutusjaksolle kotoa.

Tays on yksi kolmesta yliopistosairaalasta, joihin selkäydinvammojen hoito on keskitetty, joten selkäydinvammojen osalta hoidamme myös potilaita, jotka tulevat yksikköömme muiden hyvinvointialueiden sairaaloista.

Keskimääräinen hoitoaika yksikössä vaihtelee muutamasta päivästä useampaan kuukauteen.

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Käyntiosoite

Gauffininkatu 3, 33900 TAMPERE -

Hatanpään puistosairaala, 1. ja 2. kerros.

Postiosoite

PL 2000, 33521 TAMPERE -

Neurologinen kuntoutusyksikkö, Tays Hatanpää puistosairaala

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Puhelinnumerot

044 485 8917
Yksikön hoidon koordinaattori

03 311 59706
HNE1 kanslia

03 311 59707
HNE2 kanslia

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Pirha 2.0 PTV Perus Asiointikanava Widget

Toimipisteen palvelut

Neurologia

Käyntiosoite: