Majakan lähitori, Hämeenkyrö
Lähitorin palveluja ovat
- Neuvonta
- Palveluohjaus
Lähitorien työntekijät neuvovat sinua digiasioinnissa ja auttavat löytämään tiedon sosiaali- ja terveyspalveluja koskeviin kysymyksiin. Työntekijät ovat apunasi esimerkiksi erilaisten hyvinvointialueen hakemusten ja lomakkeiden täyttämisessä.
Ammattilaisen toteuttama palveluohjaus on tarkoitettu ikääntyneille ja vammaisille henkilöille oman hyvinvoinnin ja kotona asumisen tueksi. Ikäihmisten ja vammaisten palveluihin hakeudutaan lähitorien kautta. Palveluohjauksessa perehdymme kanssasi syvällisemmin tilanteeseesi ja etsimme keinoja arkesi tueksi.
Lähitorin henkilöstö neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa, opastaa digitaalisen asioinnin käytössä ja auttaa tarvittaessa varaamaan ajan puhelinpalveluun. Lähitorilta löydät myös Kelan etäpalvelupisteen. Tarvittaessa lähitorin henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa. Kelan etäasiointipalvelussa ei ole tulkkipalvelun mahdollisuutta. Kelan etäpalvelua tarjotaan lähitorin aukioloaikoina tai ajanvarauksella.
Palvelua on mahdollista saada etukäteen sovitusti etäyhteydellä. Mahdollisuus myös avustettuun Suomi.fi-valtuutukseen ajanvarauksella.
Käyntiosoite
Kyrönsarventie 5, 39100 HÄMEENKYRÖ -
Seurakunnan tila, Majakan olohuone
Palveluajat
- Ti klo 10–12
Sähköpostiosoitteet
Puhelinnumerot
05 068 253 , Tarvittaessa voit varata etukäteen ajan palveluohjaukseen.
Verkkosivut
Reitti pääsisäänkäynnille
- Ainoa esteetön autopaikka sijaitsee ulkona alle 10 m sisäänkäynnistä. Pysäköintiruudun leveys on vähintään 3,6 m.
- Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
- Kulkureitti sisäänkäynnille on opastettu, tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
- Kulkureitillä on alle 6 m pitkä luiska.
Pääsisäänkäynti
- Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
- Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi ja lasiovissa on kontrastimerkinnät. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
Sisätilat
- Kahvilaan käydään sisään suoraan kadulta.
- Kahvilassa on opasteet eri tiloihin.
- Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
- Palvelutiski/kassa löytyy helposti. Palvelutiskillä on hyvä valaistus.
- Kahvilan kalusteet erottuvat hyvin taustastaan. Ruokailutilassa on pöytiä, joiden ääreen pääsee pyörätuolilla. Osassa tuoleja on käsinojat.
- Kahvilassa on hiljaisempi ruokailutila. Kulkureitillä tilaan on käsin helposti avattava ovi. Hiljaisemman ruokailutilan kalusteet erottuvat hyvin taustastaan. Hiljaisemmassa ruokailutilassa on pöytiä, joiden ääreen pääsee pyörätuolilla. Osassa tuoleja on käsinojat.
- Kahvilassa on esteettömäksi merkitty wc. Kaikki esteettömän wc:n vaatimukset eivät täyty, esim. käsituki puuttuu wc-istuimen toiselta tai molemmilta puolilta.
Toimipisteen palvelut
Valitse palvelu, josta haluat lisätietoa. Linkistä pääset siirtymään palvelusta kertovalle sivulle.
Käyntiosoite:
Kyrönsarventie 5, 39100 HÄMEENKYRÖ -
Seurakunnan tila, Majakan olohuone
- Ti klo 10–12
Käyntiosoite:
Kyrönsarventie 5, 39100 HÄMEENKYRÖ -
Seurakunnan tila, Majakan olohuone
- Ti klo 10–12
Käyntiosoite:
Kyrönsarventie 5, 39100 HÄMEENKYRÖ -
Seurakunnan tila, Majakan olohuone
- Ti klo 10–12
Käyntiosoite:
Kyrönsarventie 5, 39100 HÄMEENKYRÖ -
Seurakunnan tila, Majakan olohuone
- Ti klo 10–12
Käyntiosoite
Kyrönsarventie 5, 39100 HÄMEENKYRÖ -
Seurakunnan tila, Majakan olohuone
Palveluajat
- Ti klo 10–12
Sähköpostiosoitteet
Puhelinnumerot
05 068 253 , Tarvittaessa voit varata etukäteen ajan palveluohjaukseen.
Verkkosivut
Päivitetty 12.6.2026