Kulmakammarin lähitori, Punkalaidun
Tapahtumat
Tällä sivulla on muutamia tapahtumia. Katso kaikki tapahtumat
Lähitorin palveluja ovat
- Neuvonta
- Palveluohjaus
- Hyvinvointia tukevat tilaisuudet ja ryhmät
Lähitorien työntekijät neuvovat sinua digiasioinnissa ja auttavat löytämään tiedon sosiaali- ja terveyspalveluja koskeviin kysymyksiin. Työntekijät ovat apunasi esimerkiksi erilaisten hyvinvointialueen hakemusten ja lomakkeiden täyttämisessä.
Ammattilaisen toteuttama palveluohjaus on tarkoitettu ikääntyneille ja vammaisille henkilöille oman hyvinvoinnin ja kotona asumisen tueksi. Ikäihmisten ja vammaisten palveluihin hakeudutaan lähitorien kautta. Palveluohjauksessa perehdymme kanssasi syvällisemmin tilanteeseesi ja etsimme keinoja arkesi tueksi.
Palvelua on mahdollista saada tulkin välityksellä tai etukäteen sovitusti etäyhteydellä. Mahdollisuus myös avustettuun Suomi.fi-valtuutukseen ajanvarauksella.
Lähitoreilla voit osallistua hyvinvointia tukeviin tilaisuuksiin ja ryhmiin sekä toimia vapaaehtoisena. Kohtaamispaikkatoimintaa ja tapahtumia järjestetään yhdessä kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Pirkanmaan lähitorit ovat toiminnaltaan erilaisia. Tule tutustumaan alueesi lähitoriin.
Käyntiosoite
Pihlajatie 1, 31900 PUNKALAIDUN -
Suomen Punaisen Ristin kulmakammari
Palveluajat
Neuvontaa ja ohjausta parillisten viikkojen torstaisin (kesä-heinäkuun suljettu, 20.8)
- To klo 9.30–11.30
Suljettu Mon Jun 01 00:00:00 UTC 2026 – Fri Jul 31 00:00:00 UTC 2026: Kulmakammarin lähitori on kesä-heinäkuussa suljettu.
Sähköpostiosoitteet
Toimipisteen palvelut
Valitse palvelu, josta haluat lisätietoa. Linkistä pääset siirtymään palvelusta kertovalle sivulle.
Käyntiosoite:

Päivitetty 22.5.2026