Vanhusneuvosto otti kantaa kuntouttavaa päivätoimintaan
Vanhusneuvosto piti tärkeänä kuntouttavan päivätoiminnan jatkumista myös fyysisissä toimipisteissä, ei pelkästään etätoimintana. Asiaa käsiteltiin keskustelutilaisuudessa 28.1.2025 vaihtoehtoisia toimintamuotoja selvittäneen työryhmän kanssa. Neuvoston antama lausunto huomioitiin aluehallituksen päätöksenteon valmistelussa.
Vanhusneuvosto on myös ottanut kantaa sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuspalveluihin, antanut kommenttinsa vaikuttamistoimielinten vaikuttavauuden kehittämisestä sekä seurannut IKI2035-ohjelman ja hyvinvointisuunnitelman toimeenpanoa.
Vammaisneuvosto laittoi alulle vammaispoliittisen ohjelman
Vammaisneuvoston aloitteesta Pirkanmaan hyvinvointialueelle on tehty vammaispoliittinen ohjelma, jonka valmisteluun neuvosto osallistui aktiivisesti. Ohjelma hyväksyttiin aluevaltuuston kokouksessa 15.9.2025.
Kevään 2025 aikana vammaisneuvosto on edistänyt neuvostojen roolin vahvistamista ja antanut lausuntoja vammaispalvelulain sekä kuljetuspalvelujen soveltamisohjeista. Kuljetuspalveluja koskeva lausunto eteni myös yhdenvertaisuusvaltuutetun arvioitavaksi. Lisäksi neuvosto kommentoi omaishoidon tuen vapaiden ja lyhytaikaisen huolenpidon palvelujen hankinnan valmistelua.
Nuorisovaltuustoon haetaan uusia jäseniä
Nuorisovaltuusto on tehnyt yhteistyötä useiden eri alueellisten toimijaryhmien kanssa ja näin kehittänyt nuorten osallisuutta Pirkanmaalla. Nuorisovaltuusto osallistuu hyvinvointialueiden nuorisovaltuustojen yhteiseen kannanottoon huumeidenkäyttöhuoneiden käyttöönoton selvittämiseksi.
Nuorisovaltuuston kausi on päättymässä ja kuntiin on lähetetty nimeämispyynnöt uusista edustajista. Lisäksi nuorisovaltuusto nimeää itse ns. vapaiden paikkojen jäsenet nuorisovaltuuston seuraavalle kaudelle. Vapaiden paikkojen edustajaksi voi hakea kuka tahansa 13–20-vuotias Pirkanmaalla asuva tai opiskeleva nuori. Vapaiden paikkojen haku avataan 1.10. 2025 alkaen.