Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteisöllisen asumisen palvelut kasvavat tänä syksynä, kun uusia asumisyksiköitä avautuu Sastamalaan ja Tampereelle. Yhteisöllinen asuminen on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät enää selviydy yksin kotona kotiin vietävien palvelujen, apuvälineiden tai teknologisten ratkaisujen avulla, mutta eivät tarvitse ympärivuorokautista hoivaa.
Yhteisöllisessä asumisessa asukas asuu omassa vuokra-asunnossaan esteettömässä ja turvallisessa ympäristössä. Arjen tueksi tarjotaan kotihoidon ja tukipalveluiden palveluja yksilöllisen asiakassuunnitelman mukaisesti. Asumiseen kuuluu myös mahdollisuus yhteiseen tekemiseen, harrastuksiin ja muiden asukkaiden seuraan.
Sastamalassa yhteisöllisen asumisen yksikkö Hopunhelmi on jo aloittanut toimintansa. Tampereella Raholanlinna avaa ovensa lähiaikoina.
Hopunhelmessa asukaspaikkoja on 39, Raholanlinnaan taas avautuu 48 asukaspaikkaa.
Yhteisöllisyys syntyy arjen kohtaamisista
Yhteisöllisen asumisen tavoitteena on tarjota asukkaille mahdollisuus oman näköiseen arkeen. Yhteisöllisyys rakentuu tavallisista kohtaamisista ja asiakkaiden omista toiveista.
Hopunhelmessä yhteisöllisyys on lähtenyt rakentumaan heti toiminnan alusta lähtien. Ensimmäisessä yhteisökokouksessa asukkaat kokoontuivat kahvin ja jäätelön äärelle tutustumaan toisiinsa, vaihtamaan kuulumisia ja suunnittelemaan yhteistä arkea.
Asukkaiden esiin nostamissa toiveissa korostuivat yhdessä tekeminen, liikunta, laulaminen, keskustelut ja mukavat yhteiset hetket. Ensimmäinen tuolijumppa on jo järjestetty, ja tulevaisuudessa ohjelmassa on muun muassa bingoa, muistikerhoa ja lettukestejä.
Yhteisöllinen asuminen tarjoaa vaihtoehdon niille henkilöille, jotka tarvitsevat arkeensa tukea, mutta eivät ympärivuorokautista hoivaa. Jos asiakas on jo palvelujen piirissä ja kiinnostunut yhteisöllisestä asumisesta, hän voi ottaa yhteyttä omaan kotihoitoonsa, omaishoidon työntekijäänsä tai asiakasohjaukseen.