Syyskuun lopulla järjestettiin Pirkanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten palveluiden ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteinen kumppanivierailupäivä. Päivässä THL:n ja Pirhan edustajat tarkastelivat ikäihmisten palveluja ja jakoivat hyviä käytäntöjä. Erityisiä teemoja olivat asiakkaiden osallisuus, kuntoutumisen mahdollisuuksien tunnistaminen, voimavaroja vahvistava arki ja kaatumisten ehkäisy.
– Vierailultamme jäi erityisesti mieleen pitkäjänteinen työ toimintakulttuurin muuttamiseksi entistä asiakas- ja voimavaralähtöisemmäksi, THL:n asiantuntijat toteavat.
Asiakas osallistuu oman arkensa ja palvelunsa suunnitteluun
Kumppanivierailupäivässä Pirhan vahvuudeksi nousi asiakkaiden osallisuus. Asiakas osallistuu tilanteensa arviointiin, kertoo itselleen tärkeistä asioista ja asettaa palvelulle omia tavoitteitaan.
– Palvelut vaikuttavat keskeisesti iäkkään henkilön arkeen ja elämään, ja osallistuminen niiden suunnitteluun on osa itsemääräämisoikeuden toteutumista. Kun iäkkään henkilön oma ääni tulee kuulluksi, palvelut voidaan toteuttaa tavalla, joka tukee hänen toimintakykyään, hyvinvointiaan ja elämänlaatuaan mahdollisimman hyvin, toteaa THL:n johtava asiantuntija Katri Karppinen.
Kuntoutumisusko tukee asiakkaan omia voimavaroja
THL:n asiantuntijoiden mukaan Pirhassa on rohkeasti kehitetty työtapoja, joissa huomioidaan asiakkaan omat toiveet ja vahvuudet. Kuntoutumisusko tarkoittaa uskoa asiakkaan mahdollisuuksiin ja kykyyn toimia itse. Työntekijät tunnistavat asiakkaan vahvuudet ja tukevat häntä tekemään arjen asioita itse.
Voimavarat näkyvät usein tavallisissa, asiakkaalle tärkeissä asioissa. Asiakas voi esimerkiksi haluta pukeutua mahdollisimman itsenäisesti tai osallistua ruoanlaittoon. Asiakkaalle annetaan tarvittavaa apua, mutta asiakkaan puolesta ei tehdä sellaista, minkä hän voi tehdä itse.
– Ikäihmisten palveluissa uskomme, että jokainen ihminen on enemmän kuin vain avuntarvitsija. Siksi haluamme nähdä ennen kaikkea asiakkaan voimavarat, mahdollisuudet ja tavoitteet sekä tukea niiden toteutumista joka päivä palveluissamme, kertoo ikäihmisten palveluiden toimialuejohtaja Mari Ollinpoika.
– Voimavaralähtöisyyden toimintamallissa Pirha on rohkeasti vahvistanut asiakas- ja voimavaralähtöistä ajattelua sekä sen soveltamista käytännön työhön. Kun iäkästä henkilöä rohkaistaan, kannustetaan ja tuetaan aktiiviseen toimijuuteen, hänen voimavaransa pääsevät käyttöön ja vahvistuvat, toteavat THL:n asiantuntijat.
Päivästä saatiin evästyksiä myös kaatumisten ehkäisyyn ja turvallisen arjen tukemiseen. Turvallisuus ja toimintakyvyn tukeminen kulkevatkin rinnakkain: esimerkiksi liikkumisen harjoittelu, ravitsemus, sopivat apuvälineet ja kodin turvallisuus voivat vähentää kaatumisriskiä.
RAI-tieto auttaa viemään tavoitteet käytäntöön
Kumppanivierailupäivässä korostui, että asiakkaan tavoitteiden ja voimavarojen tunnistamiseen tarvitaan myös tietoa. RAI-arviointi on asiakkaan kanssa tehtävä kokonaisarviointi, jossa kootaan tietoa hänen toimintakyvystään, arjestaan, voimavaroistaan ja palvelujen tarpeestaan.
– Päivän aikana meihin teki erityisesti vaikutuksen se, miten järjestelmällisesti Pirkanmaan hyvinvointialueella hyödynnetään toimintakyvyn ja palvelutarpeiden arvioinnista saatavaa tietoa, kertoo Karppinen.
Arviointi auttaa tunnistamaan asiakkaalle merkitykselliset tavoitteet ja huomaamaan muutokset, joihin on hyvä reagoida ajoissa. Olennaista on, että arvioinnissa syntyvä tieto muuttuu asiakkaan arkea tukeviksi teoiksi.
Pirhan käytännöistä oppia muille hyvinvointialueille
THL:n asiantuntijoiden mukaan Pirha toimii RAI-tiedossa esimerkkinä muille hyvinvointialueille.
– Pirha on RAI-arviointien kattavuudessa koko maan kärkeä, mikä kertoo vahvasta sitoutumisesta tiedon hyödyntämiseen ja palvelujen jatkuvaan kehittämiseen. Tässä Pirha toimii suunnannäyttäjänä myös muille hyvinvointialueille, kertovat THL:n asiantuntijat.
RAI-arviointeja tehdään Pirhassa kattavasti, ja niistä saatavaa tietoa käytetään suunnitelmallisesti palvelujen kehittämisessä ja johtamisessa. Muut hyvinvointialueet voivat ottaa oppia myös siitä, miten Pirhassa panostetaan ennaltaehkäisevään työhön ja asiakkaiden toimintakyvyn tukemiseen.
