─ Hyvinvointialueen potilastietojärjestelmien yhtenäistäminen on edennyt suunnitellusti, ja järjestelmä on otettu käyttöön jo kahdeksalla uudella paikkakunnalla tänä vuonna. Vuoden loppuun mennessä hyvinvointialueen koko perusterveydenhuolto toimii yhteisessä järjestelmässä. Erikoissairaanhoito siirtyy samaan järjestelmään keväällä 2026, kertoo Pirkanmaan hyvinvointialueen vastaava johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalo.
Miten muutos näkyy asukkaille?
Muutos ei vaadi asukkailta pääosin toimenpiteitä. Käyttöönoton yhteydessä osaan terveydenhuollon palveluista on kuitenkin tarjolla hieman tavanomaista vähemmän aikoja. Pääsy kiireelliseen hoitoon on turvattu kaikissa tilanteissa.
Nykyisen potilasjärjestelmän tiedot ovat terveydenhuollon ammattilaisten käytettävissä siihen asti, kun uuden järjestelmän toimivuus on varmistettu. Potilaan on kuitenkin hyvä ottaa vastaanottokäynnille mukaan tiedot kaikista käytössään olevista lääkkeistä. Lääkitystiedot tarkistetaan ja päivitetään uuteen järjestelmään vastaanottokäyntien yhteydessä.
Digitaalisen asioinnin luvat siirtyvät uuteen järjestelmään automaattisesti. Joissakin tilanteissa, esimerkiksi jos henkilöllä on aiempia lupatietoja eri kunnista, tai jos lupia on päivitetty juuri ennen järjestelmän vaihtumista, kaikkia tietoja ei teknisistä syistä välttämättä voida päivittää automaattisesti. Suosittelemme, että asukkaat käyvät päivittämässä digitaalisen asioinnin lupansa OmaPirhassa, kun seuraavan kerran kirjautuvat palveluun 15. syyskuuta jälkeen. Näin varmistetaan, että kaikki digitaaliset palvelut, kuten ajanvarausmuistutukset, toimivat sujuvasti.
Vaikutukset OmaKanta-merkintöihin
Hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi käyttöönoton yhteydessä on asiakkaiden keskeisiä tietoja siirretty uuteen potilastietojärjestelmään. Tämän vuoksi Nokialla ja Kuhmoisissa terveydenhuollon palveluissa asioineilla voi OmaKannassa näkyä uusia merkintöjä. Aiemmin tehdyt vielä avoimet kuvantamis- ja laboratoriolähetteet nousevat näkyviin uutena merkintänä, mutta tämä ei vaikuta tutkimusten toteutumiseen. Yksittäisiä uusia merkintöjä voi olla myös aiemmin todetuista hoitoon vaikuttavista riskitiedoista.
Perusterveydenhuolto yhteisessä järjestelmässä vuoden lopussa – erikoissairaanhoito kesään 2026 mennessä
Hyvinvointialueen käyttämät potilastietojärjestelmät yhdistetään yhdeksi yhteiseksi järjestelmäksi vuosien 2025 ja 2026 aikana. Lokakuussa siihen siirtyvät Ikaalinen, Hämeenkyrö, Ruovesi ja Virrat. Muissa hyvinvointialueen kunnissa on jo tällä hetkellä käytössä sama potilastietojärjestelmä. Erikoissairaanhoidossa uuteen järjestelmään siirrytään toukokuussa 2026. Muutos ei koske suun terveydenhuoltoa, jonka potilastietojärjestelmä kilpailutetaan vuoden 2025 aikana.
Yhteisen järjestelmän suurin etu on se, että potilaan tiedot löytyvät yhdestä paikasta, mikä tuo kaikki hyvinvointialueen terveydenhuollon ammattilaiset saman tiedon äärelle. Tämä parantaa potilasturvallisuutta ja tukee hoidon jatkuvuutta. Myös aikaa hoitotyöhön vapautuu, kun käytössä on heti ajantasaiset potilastiedot. Yhteiseen potilastietojärjestelmään siirtyminen on osa hyvinvointialueen palvelujen kehittämistä ja toimintatapojen yhtenäistämistä. Luopuminen useista päällekkäisistä järjestelmistä tuo myös kustannussäästöjä.