Kari Mänttärin työura on kulkenut Keski-Suomesta vuodeosastojen, terveyskeskuksen vastaanoton, kirurgian poliklinikan ja leikkaussalin kautta Tampereelle Acutaan, jossa hän on työskennellyt lääkintävahtimestarina vuodesta 2020.
Yksi työuran pisimmistä vaiheista sijoittui kuitenkin oikeuslääketieteen pariin. Kari työskenteli 14 vuotta obduktioissa, ensin Keski-Suomen keskussairaalassa ja myöhemmin Tampereen yliopistolla lääketieteen laitoksen alaisuudessa. Työ sisälsi oikeuslääketieteellisiin ruumiinavauksiin osallistumista yhdessä oikeuslääkärin kanssa. Karin tehtävänä oli elinten irrotus tarkempia tutkimuksia varten. Sen lisäksi hän koulutti obduktiopreparaattoreita.
– Nykyistä työtäni helpottaa hyvä anatomian tuntemus. Obduktiotyössä opin tuntemaan muun muassa luiden ja lihasten rakenteita erittäin hyvin. On huomattavasti helpompaa tulkita röntgenkuvia, kun pystyn hahmottamaan luun joka suunnasta, Kari kertoo.
Moniosaaja päivystyksen arjessa
Lääkintävahtimestarin työ Acutassa on monipuolista. Työtehtäviin kuuluu muun muassa murtumien ja sijoiltaanmenojen reponointi eli takaisin paikalleen asettaminen, kipsaukset, haavojen ja palovammojen hoito sekä leikkausvalmistelut. Lisäksi Kari avustaa erilaisissa hoitotoimenpiteissä sekä potilaiden perushoidossa.
Kipsaamisen osaaminen on karttunut vuosien aikana käytännön työn kautta.
– Ammattitaito siihen on tullut kokemuksesta. Leikkaussalissa ja kirurgian poliklinikalla sain osaamista ja kokemusta kipsaamiseen, Kari kertoo.
Työssä yhdistyvät kädentaidot ja ongelmanratkaisu. Vaikka hoitopäätökset tehdään yhdessä lääkärin kanssa, työssä on paljon mahdollisuuksia käyttää omaa osaamista ja ehdottaa vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Palkitsevinta on nähdä potilaan helpotus
Karin mukaan työn antoisimpia hetkiä ovat onnistuneet reponoinnit ja kipsaukset.
– Erityisesti mieleen jäävät tilanteet, joissa esimerkiksi olkapään sijoiltaanmeno saadaan korjattua nopeasti ja onnistuneesti. Potilas tuntee usein välittömän helpotuksen, kun nivel palautuu paikoilleen ja kipu loppuu, hän hymyilee.
Myös lasten kohtaaminen on hänelle tärkeää. Vaikka lapsipotilaat eivät aina anna sanallista kiitosta, turvallisen ilmapiirin luominen näkyy heidän olemuksessaan.
– Tein aikanaan lopputyöni lapsipotilaan kohtaamisesta ensihoidossa. Siitä saadut opit ovat edelleen mukana jokapäiväisessä työssäni, Kari jatkaa.
Moniammatillinen yhteistyö on työn perusta
Päivystyksessä on usein kiireistä ja samanaikaisesti hoidettavana voi olla useita asioita. Karin mukaan hyvä lääkintävahtimestari tarvitsee paineensietokykyä, sorminäppäryyttä ja kykyä kohdata erilaisia ihmisiä.
– Esimerkiksi muistisairaiden potilaiden kohdalla hoidon toteuttaminen vaatii usein tavallista enemmän aikaa, rauhallista kohtaamista ja tilanteeseen mukautumista, koska he eivät aina ymmärrä hoidon tarkoitusta tai esimerkiksi olkaortoosin käyttöä, Kari kertoo.
Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä eri ammattiryhmien kesken. Lääkintävahtimestarit työskentelevät erityisesti ortopedipäivystäjien ja akuuttilääkäreiden kanssa, mutta yhteistyötä tehdään myös muiden erikoisalojen lääkäreiden sekä sairaanhoitajien kanssa. Kiireessä toimiva yhteistyö ja avoin vuorovaikutus ovat sujuvan potilashoidon edellytyksiä.
– Meillä on valtavan iso työyhteisö, jossa on monenlaisia persoonia ja erilaisia vahvuuksia. Yhteinen tavoite on kuitenkin aina sama – potilaan paras mahdollinen hoito.
Luovuus näkyy myös vapaa-ajalla
Työpäivän jälkeen kädentaidot eivät jää työpaikalle. Kari tekee vapaa-ajallaan taidetta sekä erilaisia puu- ja metallitöitä. Hänellä oli vuonna 2017 ITE-taidenäyttely Tampereen taidemuseossa ja viime syksynä Oriveden taitopajalla.
– Tällä hetkellä teen puukipsin ylijäämäpaloista erilaisia ihmisfiguureja ja hahmoja. Olen tehnyt niitä muun muassa työkavereille läksiäislahjaksi, Kari nauraa.
Taideharrastus on kasvanut vuosien varrella niin suureksi, että viime syksynä hän perusti yrityksen nimeltä Mänttärin taidepaja.
– Teen tilaustöitä, kuten pahkakuksia ja puukkoja. Hopeakorujakin on tullut tehtyä.
Vapaa-aikaa rytmittävät lisäksi metsänhoitotyöt, jackrussellinterrierit Kerttu ja Urho sekä rescuekissa BigMag.
Me hoidamme – ihmisiä, palveluja ja asioita. Miten se näkyy pirhalaisten työssä? Tätä kysymme Me hoidamme -juttusarjassa ‒ tuodaan työmme todellinen arvo esiin!
