Päivä alkaa aamutoimilla, jonka jälkeen lähdetään kouluun. Koulupäivän jälkeen touhutaan ja ulkoillaan yhdessä, pelaillaan ja katsotaan televisiota. Illalla luetaan iltasatu, silitellään ja peitellään yöunille. Tällaiseksi Elina Warnicki kuvailee lapsen tavallista arkipäivää Pitkäniemen perhetukikeskuksessa. Elina työskentelee vastaavana ohjaajana 7–12-vuotiaiden lasten vaativan tason asuinyksikössä Pitkäniemessä.
Helmikuussa 2026 Pitkäniemen perhetukikeskukseen avautui kaksi uutta asuinyksikköä. Toinen viisipaikkainen asuinyksikkö tarjoaa vaativan tason sijaishuollon palveluita 7–12-vuotiaille Pirkanmaalaisille lapsille. Toinen uusista asuinyksiköistä on seitsemänpaikkainen, joka tarjoaa erityistason sijaishuollon palveluita 12–17-vuotiaille nuorille. Asuinyksiköissä työskentelee sairaanhoitajia, sosionomeja ja lähihoitajia.
Koulua, kavereita ja harrastuksia
Perhetukikeskuksen johtaja Riitta Kujansivu kertoo, että asuinyksiköissä lapsille pyritään tarjoamaan mahdollisimman kodinomainen ja turvallinen arki.
– Lapset saavat käyttää puhelinta ja nähdä kavereitaan. Kaverisuhteita valvotaan siinä mielessä, että ne olisivat lapselle eduksi ja tukisivat lapsen hyvinvointia, aivan kuten kotonakin vanhempien tehtävänä on valvoa. Lapset saavat harrastaa, heitä kannustetaan ja tuetaan niissä. Viikonloppuisin lasten on mahdollista päästä kotijaksolle harjoittelemaan kotona olemista.
Perhetukikeskuksen yhteydessä toimii Nokian Alhoniityn koulun alaisuudessa oleva kouluyksikkö, jossa työskentelee kaksi erityisen tuen opettajaa. Se mahdollistaa koulunkäynnin silloin, kun tuen tarve on suuri.
– Lapsilla on myös mahdollisuus käydä omaa koulua, jos asiat siellä sujuvat.
Luottamus, joka kasvaa askel kerrallaan
Perhetukikeskukseen sijoittamisen taustalla on aina lapsen kehityksen ja kasvun vaarantuminen, ja tähän voi johtaa sekä lapsen oma että vanhempien toiminta. Perhetukikeskukseen tuleva lapsi voi olla peloissaan eikä hän välttämättä luota aikuisiin. Elina korostaa, kuinka tärkeää on luoda lapselle turvallinen ja lämmin ympäristö, jossa hän voi vähitellen oppia luottamaan aikuisiin.
– Meidän tehtävänämme on kohdata lapsi yksilöllisesti ja antaa hänelle hyvää ja lämminhenkistä kohtelua. Työntekijämme luovat rutiineja, rajoja ja pysyvyyden tunnetta. Olemme turvallisia aikuisia heidän kasvuolosuhteissaan.
– Toivomme, että lapsi ymmärtää meidän olevan täällä häntä varten, jotta asiat saataisiin paremmalle tolalle. Kaikki mitä teemme, tukevat hänen hyvinvointiaan ja kasvuaan, Riitta jatkaa.
Vanhemmuutta ei oteta pois
Jos tavoitteena on lapsen paluu omaan kotiin, sen mahdollistamiseksi on tärkeää, että perhe ja työntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä ja vahvistavat luottamusta.
– Vanhemmista voi olla pelottavaa, että lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, mutta vanhemmuutta heiltä ei kuitenkaan oteta pois. Vanhempien mielipiteet kuullaan lasta koskevassa päätöksenteossa ja päätökset pyritään aina tekemään yhteistyössä vanhempien kanssa. Lapsen lisäksi myös vanhemmilta kerätään luottamusta työntekijöitä kohtaan ja yhteistyötä rakennetaan pienin askelin. Yhteistyöllä pyritään löytämään ratkaisuja ongelmiin ja saada asioita parempaan suuntaan, Riitta painottaa.
Pienet onnistumiset, suuret ilot
Elina nauttii työskentelystä lasten ja perheiden kanssa. Pienetkin edistysaskeleet tuovat suurta ilon tunnetta, ja lapsilta saadut vilpittömät palautteet lämmittävät mieltä.
– Kun lapsi esimerkiksi käy koulua suunnitelman mukaisesti tai kokee onnistumisen jonkin pienen tavoitteen täyttämisessä, se on todella palkitsevaa. Ja tietenkin ne ovat hienoja hetkiä, kun lapsi pääsee takaisin kotiin.
– Kyllä täällä tietyllä tavalla kiintyy lapsiin, mutta on tärkeää osata erottaa ammatillisuus henkilökohtaisesta elämästä. On kuitenkin hyvä, että omaohjaajan ja lapsen välille syntyy kiintymyssuhde, sillä se turvaa lapsen kasvua ja kehitystä.
Riitan mielestä on hienoa seurata lapsia ja työntekijöitä yhdessä. Heidän yhteisestä tekemisestä välittyy lämmin ja kotoisa tunnelma. Vaikka perhetukikeskuksessa eletään mahdollisimman tavallista arkea, silti jokainen päivä on erilainen. Myös työyhteisö on tärkeä.
Työ on palkitsevaa, mutta se tuo myös omat haasteensa. Riitta kertoo, että yksi suurimmista haasteista on riittämättömyyden tunne.
– Vaikka kuinka haluaisimme ja tekisimme kaikkemme, emme voi aina vaikuttaa kaikkeen. Se on inhimillinen osa tätä työtä – me emme ole yli-ihmisiä, Riitta toteaa.