Readspeaker

Tutkijoiden digitaalinen asiointijärjestelmä valmistuu loppuvuodesta

Tutkijat pystyvät hoitamaan kaikki lupa- ja lausuntohakemukset yhdessä paikassa, kun uusi asiointi- ja hallinnointijärjestelmä saadaan käyttöön. Testaus on alkanut, ja toiveissa on, että järjestelmä saadaan hiottua käyttökuntoon vuoden loppuun mennessä.

Uutinen

Tutkijoiden digitaalinen asiointi ottaa jättiloikan loppuvuodesta 2024, kun Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimuspalveluissa otetaan käyttöön uusi tutkimusten sähköinen asiointi- ja hallinnointijärjestelmä.

– Teemme tiivistä yhteistyötä ohjelmistotoimittajan kanssa. Haluamme, että järjestelmä on priimakunnossa ennen käyttöönottoa. Siksi on vaikea sanoa vielä aivan tarkkaa aikataulua, sanoo TKIO-palvelujohtaja Katja Luojus.

Tutkijat voivat jatkossa hoitaa järjestelmässä kaikki tutkimukseen liittyvien lupien ja lausuntojen hakemukset: eettisen toimikunnan lausunnot, tutkimusluvat, tietoluvat, opinnäytetöiden luvat ja valtion tutkimusrahoitushaut. Lisäksi järjestelmän kautta on mahdollista hallinnoida esimerkiksi yritysrahoitteisten tutkimuksien laskutusta.

− Järjestelmä nopeuttaa hakemusten käsittelyä ja sujuvoittaa, automatisoi ja tasalaatuistaa lupaprosessit. Tätä on valmisteltu ja odotettu kauan. On jo aikakin päästä eroon papereista ja manuaalisesta työstä, Luojus toteaa.

Järjestelmä ohjaa käyttäjää

Järjestelmä ohjaa ja auttaa tutkijaa hakuprosessissa eteenpäin. Infokentät neuvovat hakijaa tutkimustyypin mukaan eri vaiheissa. Järjestelmä kertoo myös, mitä liitteitä tarvitaan eikä päästä hakijaa eteenpäin, ellei hakemuksen kaikkia kohtia ole huomioitu.

Kaikki tieto kertyy tutkijan omaan käyttäjäprofiiliin, josta pohjia voi hyödyntää myös mahdollisten seuraavien tutkimusten hakemuksissa. Samalla pääsy hakemuksiin liitteineen saadaan jaettua kätevästi kaikille tarvittaville henkilöille.

Järjestelmää rakennetaan yhteistyössä Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa. Sisältöjä on käyty läpi työpajoissa osio kerrallaan yhteistyössä eri osaamisalueiden asiantuntijoiden kanssa. Alusta tulee olemaan sama, mikä HUSilla on jo käytössä. 

Ehdota järjestelmälle nimeä

Kauan kaivatulla uudella digitaalisella asiointi- ja hallinnointijärjestelmällä pitää toki olla kuvaava ja hyvin suuhun sopiva nimi. Olisiko sinulla sopiva ehdotus? Lähetä ehdotuksesi TKIO-palvelujohtaja Katja Luojukselle 15.6. mennessä: katja.luojus@pirha.fi.