Readspeaker

Aluehallitus käsittelee henkilöstökertomusta 20.5.

Aluehallituksella on kokous maanantaina 20.5. klo 13.30 talousarvioseminaarin jälkeen. Kokouksessa käsitellään muun muassa viime vuoden henkilöstökertomusta.

Uutinen

Pirkanmaan hyvinvointialueella työskenteli viime vuoden lopussa yhteensä 20 485 henkilöä, joista vakituisessa palvelussuhteessa 16 409 henkilöä, selviää hyvinvointialueen ensimmäisestä henkilöstökertomuksesta.

Ammattiryhmistä eniten oli hoitohenkilöstöä, yhteensä 12 157. Hoitohenkilöstön jälkeen suurimmat henkilöstöryhmät olivat sosiaalityössä (1934) ja lääkäreinä (1811). Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli 45 vuotta ja määräaikaisen henkilöstön 36 vuotta.

Hyvinvointialueen henkilöstölle kertyi poissaoloja työstä viime vuonna yhteensä 1,7 miljoonaa kalenteripäivää. Sairauspoissaolopäiviä työssä olevaa työntekijää kohden oli 21 päivää. Poissaoloja oli eniten ikäihmisten ja vammaisten palvelulinjalla sekä tukipalveluissa.

Viime vuonna tehdyn kyselyn perusteella hyvinvointialueen työelämän laatu oli Suomen keskimääräisen työelämän laatuindeksin tasolla. Vaikka moni koki esihenkilötyön onnistuneeksi, työnsä mielekkääksi ja työyhteisön voimavarakseen, kehitettävää jäi erityisesti työn kuormittavuuteen.

Hyvinvointialueella kehitettiin henkilöstön saatavuuteen vaikuttavia tekijöitä monella tavalla. Pirkanmaalla kehitettiin esimerkiksi varahenkilötoimintaa ja edistettiin kansainvälistä rekrytointia sekä toteutettiin henkilöstövuokrauksen kilpailutus. Strategian toimeenpano-ohjelmassa tunnistettiin henkilöstöhaasteelliset alat sekä pysyvyyteen ja saatavuuteen vaikuttavat vetovoima- ja mainetekijät. Näiden pohjalta on tehty kohdennettuja toimenpiteitä ja tehostettu rekrytointia ja viestintää.

Henkilöstökertomus seuraa vuosittain strategisten toiminnallisten ja taloudellisten henkilöstötavoitteiden saavuttamista, antaa tietoa henkilöstökuvasta, henkilöstön uudistumisesta, ajankäytöstä, henkilöstökustannuksista ja työelämän laadusta sekä johtamisesta.

Muut 20.5. aluehallituksen esityslistalla olevat asiat:

  • Vuoden 2024 talousarvion muuttaminen
  • Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 41 §:n täydentäminen
  • Varajäsenen vaihtuminen monipalveluvaliokunnassa

Katso esityslista liitteineen verkossa