Kangasalan kulttuuripalvelut ja Pirkanmaan hyvinvointialueen kulttuurisen vanhustyön osaajat ovat tehneet pitkään hedelmällistä yhteistyötä. Ajatus yhteisötaideprojektista syntyi keväällä.
– Mietimme, miten voisimme tuoda taidetta vielä lähemmäs kaupunkilaisia. Yhteistyö Pirhan kanssa on todella tärkeää, koska meillä on yhteiset asukkaat, sanoi Kangasalan kaupungin taide- ja kulttuuriasiantuntija Eljas Suvanto teoksen julkistamistilaisuudessa.
Mukaan lähti kangasalalainen kuvataiteilija Mari Hillo, joka jalosti ideaa pidemmälle. Hän suunnitteli teoksen, jossa asukkaat voivat maalata kerroksellisia kukka-aiheita akryylilevyille. Hillo täydensi lopulta teoksen taustamaalauksella.
Lopputuloksena on Höllinkodon aitaan kiinnitetty teos, josta on iloa pitkään.
Heittäytymistä muistoihin, väreihin ja muotoihin
Höllinkodon asukkaiden maalaustyöpajoja vetivät kulttuuriohjaajat Sini Muranen ja Marianne Nurmi. Kuusi asukasta osallistui aktiivisesti teoksen tekemiseen, ja myös monet hoitajat jättivät kädenjälkensä työhön.
Yksi teoksen maalaamiseen osallistuneista asukkaista kertoi projektin herättäneen muistoja:
– Olen maalannut pikkutytöstä asti, mutta edellisestä kerrasta oli pitkä aika. Siitä se kuitenkin lähti. Ihmisen ei koskaan pitäisi ajatella, ettei osaa.
– Oli älyttömän hienoa seurata, miten asukkaat heittäytyivät projektiin, väreihin ja muotoihin. Tämä on yhteisötaidetta parhaimmillaan, ja mikä parasta, projektista jäi näkyvä jälki, kulttuuriohjaaja Nurmi iloitsee.
Kaikki eivät päässeet teoksen pohjina olevien akryylilevyjen ääreen, mutta jokaiselle kiinnostuneelle tarjottiin mahdollisuus osallistua.
– Vuoteessa oleva asukas maalasi oman osuutensa paperille, ja minä painoin työn akryylilevylle, Muranen kertoo.
– Oli ihanaa ja liikuttavaakin seurata, miten asukkaat uppoutuivat työskentelyyn. Projekti oli todiste yhteistyön voimasta, Muranen jatkaa.
Taide vahvistaa hyvinvointia ja osallisuutta
Yhteisötaideteos julkistettiin juhlallisessa tilaisuudessa Suomen kuvataiteen päivänä torstaina 10.7. Tilaisuus keräsi Höllinkodon pihapiiriin asukkaita ja läheisiä, ja harmonikkaduo Väliaikaiset huolehti tilaisuuden musiikillisesta annista.
Yhteisötaideprojekti on osa Kangasalan kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen kulttuurihyvinvoinnin edistämistyötä ja Lumoava Kangasala -ohjelmaa. Hyvinvointialueen kulttuurisen vanhustyön tavoitteena on lisätä ikäihmisten hyvinvointia, osallisuutta ja merkityksellisyyden kokemuksia. Etenkin Kangasalan ja Pälkäneen seudulla kulttuurisella vanhustyöllä on pitkät ja vahvat perinteet.