Juhannuksen viettoon kuuluu monella juhannuskokko, ja maastopalovaroituksen näkökulmasta kokkojen polttaminen näyttää tänä vuonna Pirkanmaalla mahdolliselta. Sääennuste on luvannut sadetta eri päiville.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen vs. valvontapäällikkö Aleksi Mertsalmi kuitenkin muistuttaa, että pelastuslain mukaan myös esimerkiksi tuuliolosuhteet täytyy huomioida eikä kokkoa saa sytyttää, jos se on vaarassa sytyttää maaston tai jonkin muun tulipalon.
– Maastopalovaroituksen aikana avotuli on ehdottomasti kielletty, mutta pelastuslaki kieltää avotulen teon myös silloin, kun olosuhteet voivat aiheuttaa leviämisvaaran. Ja on tärkeää huomioida, että maasto voi olla paikoin kuivaa, vaikka maastopalovaroitus ei olisikaan voimassa, Mertsalmi muistuttaa.
Pelastuslain mukaan avotulta ei saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman maastopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että maastopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen.
– Avotulella tarkoitetaan mitä tahansa tulta, jonka on mahdollista päästä leviämään maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Erityisesti varoitamme kertakäyttögrilleistä, joista tuli voi helposti levitä, Mertsalmi tähdentää.
Maastopalovaroituksen voimassaolon voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. Mertsalmi painottaa myös sitä, että avotulen tekoon tarvitaan aina maanomistajan lupa.
Tiedä sijaintisi
Juhannukseen kuuluu mökkeily ja kyläily, joten majoittuminen voi tapahtua täysin uudessa sijainnissa. Mahdollisen hätätilanteen sattuessa on kuitenkin tärkeää tietää oma sijainti tarkasti, ja kiiretilanteessa sitä ei ole enää aikaa ryhtyä selvittämään. Jos viettää juhannusta uudessa ympäristössä, onkin tärkeää heti ensimmäisenä perille saavuttuaan selvittää paikan tarkka osoite tai koordinaatit, jotta ne ovat heti tiedossa mahdollisessa hätätilanteessa.
Hyvä apu kaikissa hätätilanteissa on 112 Suomi -mobiilisovellus, joka mahdollistaa sen, että hätäkeskus voi paikantaa sijainnin automaattisesti, kun hätäpuhelu soitetaan sovelluksen kautta. Sovellus on hyvä apu myös tien päällä ollessa, kun maisemat vilistävät nopeasti ohi eikä välttämättä aina edes tiedä, minkä kunnan alueella on. Hätänumeroon 112 tulee soittaa myös silloin, jos epäilee hätätilannetta. Hätäkeskuspäivystäjä tekee aina arvion tilanteesta, ja lähettää apua paikalle sen perusteella.
Vs. valvontapäällikkö Mertsalmi pyytää ihmisiä kiinnittämään huomiota asianmukaisiin osoitemerkintöihin myös kesämökeillä.
– Apu löytyy perille nopeimmin, kun kiinteistön osoitemerkinnät näkyvät tielle. Lisäksi tulee muistaa, että kesämökki voi olla kaukana siitä tiestä, jonka mukaan osoite on annettu, joten numerokyltti tulee viedä mökkitien alkupäähän. Kun ambulanssin tai paloauton ei tarvitse käydä pikkuteiden päässä kääntymässä ja etsimässä oikeaa kohdetta, säästyy monta minuuttia.
Turvallisuus rakentuu paljolti varautumisesta ja ennen juhannusjuhlien aloitusta kannattaakin tarkistaa käytettävissä oleva alkusammutuskalusto, palovaroittimet sekä ensiapuvälineet. Tähän ei mene kauaa aikaa, mutta toimivalla ja asianmukaisella alkusammutuskalustolla voi pelastaa juhannusjuhlien jatkumisen, jos jotain pääsisi sattumaan.
Turvallisuus myös rannoilla ja vesillä
Juhannus on sesonkia myös vesistöillä ja rannoilla. Lasten touhuja on tärkeää valvoa, kun vesistö on lähellä. Tuntemattomalla uimarannalla aikuisen tehtävänä on selvittää rantaolosuhteet ja veden alla olevat mahdolliset vaarat.
– Koskaan ei tule hypätä veteen tietämättä, mitä pinnan alla on, Mertsalmi kertoo.
Kun lähdetään veneilemään, jokaisella tulee olla pelastusliivit, ja veneessä tulee olla myös tarkastettu ja toimiva käsisammutin. Sammutin on pakollinen niissä veneissä, joissa on liekillä toimiva polttolaite, sisäkone tai yli 25 kilowatin (34 hv) perämoottori, mutta sitä suositellaan kaikkiin moottoriveneisiin.
– Jos on tarkoitus veneillä koko perheen kanssa, kannattaa tarkistaa etenkin lasten pelastusliivien oikea koko jo hyvissä ajoin etukäteen. Väärän kokoinen pelastusliivi ei aja tehtäväänsä ja on vain riski käyttäjälleen.
Juhannusjuhlat sujuvat entistä paremmin huomioimalla turvallisuusasiat etukäteen.
– Turvallisuus syntyy siitä, kun huomioidaan asioita etukäteen. Monesti on kyse ihan pienistäkin turvallisuuden eteen tehtävistä asioista, mutta niillä voi olla kuitenkin suuri merkitys onnettomuuksien ehkäisyn kannalta, Mertsalmi muistuttaa.