Vaikuttavuusseura ry:n Hukanpoistaja-palkinnot jaettiin Helsingissä 23. toukokuuta 2025. Hukanpoistaja on teko, jolla on onnistuttu poistamaan hukkaa eli vähähyötyisiä toimia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teko saattoi liittyä esimerkiksi turhan työn karsimiseen, toimivampiin prosesseihin tai fiksuun arkea helpottavaan oivallukseen. Tilaisuudessa annettiin kuusi palkintoa kahteen kategoriaan: arjen teot ja järjestelmätason muutokset.
Perustelujen mukaan pitkäaikaissairauksien seurantasuosituksen avulla on voitu luopua vähähyötyisistä hoidoista, kuten näyttöön perustumattomista ja vailla terveyshyötyä olevista rutiinimaisista laboratoriotutkimuksista. Sen sijaan seuranta on voitu kohdentaa potilaalle terveyshyötyä tuottaviin toimiin. Toimintamalli on yhdenmukaistanut toimintaa Pirkanmaan hyvinvointialueella, ja on helposti hyödynnettävissä myös muille alueille.
Seurantasuositus helpottaa ammattilaisten työtä ja vähentää vähähyötyisiä toimenpiteitä
Pirkanmaan pitkäaikaissairauksien seurantasuositus on työväline, jonka tarkoituksena on ohjata lääkäreitä ja hoitajia potilaiden pitkäaikaissairauksien seurannassa perusterveydenhuollossa tutkittuun tietoon perustuen. Seurantasuosituksen tavoitteena on yhdenmukaistaa pitkäaikaissairauksien seurantaa hyvinvointialueella ja toimia ammattilaisten päätöksenteon tukena.
Suositus auttaa ammattilaisia koostamaan nopeasti ja helposti asiakkaan sairauksiin liittyvät ohjeet sekä suositukset tarvittavista laboratoriokokeista ja määräaikaiskontrollien sisällöistä. Ohjeet koskevat pitkäaikaissairauksien vähimmäisseurannan toteuttamista.
Seurantasuositusta arvioidaan ja päivitetään jatkuvasti uusimman tutkimustiedon perusteella. Pyrkimyksenä on laittaa etusijalle ne säännölliset tarkastukset ja seurannat, joilla on vaikutusta asiakkaan hoitoon, sekä karsia sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät tuota terveyshyötyä potilaalle tai vaikuta heidän hoitonsa suunnitteluun.
Pitkäaikaissairauksien seurantasuositusta on kehitetty Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRP) Hoitoon pikaisesti Pirkanmaalla uusilla toimintavoilla (HOPPU) -hankkeessa. Hanke saa rahoituksensa Euroopan unionin kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.