Värttinäluun alaosan murtuma eli rannemurtuma on yleisin yli 65-vuotiaiden potilaiden murtuma. Kuitenkin sen optimaalisesta hoidosta ikääntyneillä potilailla on ristiriitaista tutkimusnäyttöä.
− Aiemmin tehdyt tutkimukset eivät kerro, tulisiko rannemurtuma leikata vai kipsihoitoa jatkaa, jos murtuman asento heikkenee kipsihoidon aikana, sanoo ortopediaan ja traumatologiaan erikoistuva lääkäri Teemu Hevonkorpi Taysista.
Tähän on saatu nyt vastauksia tuoreessa pohjoismaisessa tutkimuksessa, jossa Taysin tuki- ja liikuntaelinkeskus on 10 vuotta toiminut pääkeskuksena. NITEP-tutkimusryhmän (Nordic Innovative Trials to Evaluate osteoPorotic fractures) monikeskustutkimuksessa verrattiin kipsihoitoa ja volaarisen lukkolevyn avulla tehtävää leikkausta.
Leikkauksesta joskus lisähyötyä
Tutkimuksessa seurattiin yli 65-vuotiaita rannemurtumapotilaita, joiden murtuman asento ei täyttänyt hyväksyttäviä kriteerejä joko heti murtuman paikalleen asettamisen ja kipsauksen jälkeen tai joiden murtuman asento heikkeni kriteerien ulkopuolelle ensimmäisen kymmenen vuorokauden seurannassa.
Tulokset kertovat, että osa yli 65-vuotiaista rannemurtumapotilaista hyötyy varhaisvaiheen leikkaushoidosta.
− Jos rannemurtuman asento heikkeni kipsihoidossa ensimmäisen kymmenen vuorokauden aikana ja potilas päädyttiin leikkaamaan, hän ei saanut leikkauksesta merkittävää lisähyötyä kipsihoidon jatkamiseen verrattuna. Jos taas murtuman asentoa ei saatu kipsihoidolla hyväksi heti alussa, leikattujen potilaiden toimintakyky oli useilla mittareilla parempi.
Tätä katsottiin vuoden seurannassa.
− Leikkauksesta keskimäärin saatu hyöty oli pienehkö. Viime vuosina on kuitenkin ajateltu, että tämä ikäryhmä ei välttämättä hyödy leikkauksesta lainkaan, joten tulokset tulevat muuttamaan hoitokäytäntöjä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hoitolinja tulisi päättää alkuvaiheen hoitotoimien jälkeen potilaan kanssa yhdessä keskustellen.
Seurannan tarve vähenee
Tutkimukseen osallistui 291 potilasta Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta. Tutkimuspotilaiden toipumista murtumasta seurattiin 12 kuukauden ajan käyttäen ranteen toimintakyvyn arviointiin käytettäviä kyselykaavakkeita, fysiologisia mittauksia, röntgenkuvia ja potilasasiakirjamerkintöjä.
Perinteisesti rannemurtuman asentoa on kipsihoidon aikana seurattu viikon, kahden viikon ja viiden viikon kohdalla otettavin röntgenkuvin. Jos murtuman asento on heikentynyt kontrollikuvissa, on konsultoitu paikallisten käytäntöjen mukaisesti ortopedia tai käsikirurgia leikkaushoidon tarpeesta.
Tutkimustulokset tulevat muuttamaan hoitokäytäntöjä myös seurannan ja kuvantamisen osalta.
− Koska kipsihoidon jatkaminen murtuman asennon heikentyessä johti ranteen toimintakyvyn kannalta yhtä hyviin tuloksiin kuin leikkaus, ei murtuman asennon seuraamisesta röntgenkuvilla kipsihoidon aikana saada lisähyötyä. Tutkimushavainto vähentää murtuman alkuvaiheen seurannan tarvetta ja aikaansaa huomattavat kustannussäästöt, kun tuhansien potilaiden rannemurtumien kontrollikäyntejä niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin voidaan vähentää.
Drift-rannemurtumatutkimuksen päätulokset on julkaistu Plos Medicine -julkaisussa syyskuussa: