Pirkanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta nosti vuoden 2024 arviointikertomuksessaan esiin mm. palveluihin pääsyn pitkät odotusajat, toimimattomien tietojärjestelmien aiheuttamat ongelmat sekä henkilöstön heikon työtyytyväisyyden.
Positiivisina asioina tarkastuslautakunta näkee mm. erikoissairaanhoidon ja tytäryhtiöiden laadukkaan ja tehokkaan toiminnan, Taysin uudistamisohjelman etenemisen sekä digiklinikan.
Arviointikertomuksesta ilmenee, että vuonna 2024 reilu neljännes pirkanmaalaisista asiakkaista odotti lääkärille pääsyä yli kahden viikon hoitotakuuajan. Erikoissairaanhoidon palveluissa hoitoon pääsi pääsääntöisesti hyvin, mutta lasten ja nuorten psykiatrian jonotilanne oli Pirkanmaalla yliopistollisista hyvinvointialueista suhteellisesti huonoin. Siellä kolmen kuukauden hoitotakuu toteutui vain joka toisella hoitoon yrittäneellä.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijäkohtainen asiakasmäärä oli Pirkanmaalla verrokkialueisiin nähden kaikkein suurin, mikä näkyy muun muassa lastensuojelutarpeen tai erityistä tukea tarvitsevan lapsen palvelutarpeen arvioinnin käsittelyaikojen pitkittymisenä.
Ongelmia on ollut myös työikäisten sosiaalipalveluissa, joissa on asiakkaita suhteellisesti eniten muihin hyvinvointialueisiin verrattuna. Tampereella voi joutua jonottamaan sosiaalityöntekijälle kymmenen kuukautta, ja yhdellä työntekijällä voi olla sata asiakasta. Tarkastuslautakunta muistuttaa, että aikuisten sosiaalipalvelujen pitkät jonotusajat pahentavat asiakkaiden ongelmia, mikä heijastuu esimerkiksi lisääntyneenä lastensuojelun tarpeena.
Suun terveydenhuollossa palveluiden saatavuudessa on suuria alueellisia eroja. Yhteinen potilastietojärjestelmä mahdollistaa tulevaisuudessa väestön liikkumisen yli kuntarajojen, mikä toivottavasti tasaa alueen resursseja ja parantaa nykyistä eriarvoista tilannetta.
Tarkastuslautakunta esittää parannuksia ikäihmisten palvelutarpeen arviointiin
Hyvinvointialue on onnistunut järjestämään ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumispaikan 97 prosentille kriteerit täyttävistä hakijoista kolmen kuukauden määräajassa, mitä voidaan pitää hyvänä saavutuksena. Tarkastuslautakunta edellyttää, että tarjolla on riittävästi myös lyhytaikaisen hoidon paikkoja henkilöille, joiden toimintakyky on heikentynyt äkillisesti esimerkiksi heidän odottaessaan ympärivuorikautisen asumisen paikkaa.
Tarkastuslautakunta on huolissaan siitä, että kotona asuu liian huonokuntoisia ikäihmisiä. Lautakunta kehottaa hyvinvointialuetta selvittämään, voidaanko palvelutarpeen arviointia kehittää, jotta asiakkaan todellisesta palvelun tarpeesta saataisiin tarkka ja ajantasainen tieto.
Henkilöstöhallinnossa edelleen ongelmia
Henkilöstön sairauspoissaolojen määrä oli Pirkanmaan hyvinvointialueella edelleen huomattavan suuri verrattuna muihin hyvinvointialueisiin.
Yksi työhyvinvointia alentava tekijä ovat käytettävyydeltään hankalat tietojärjestelmät. Toimivat ja yhteensopivat tietojärjestelmät ovat tehokkaan työnteon ja sujuvan asiakaspalvelun edellytys. Tarkastuslautakunta painottaa, että on ensiarvoisen tärkeää, että järjestelmät saadaan kuntoon mahdollisimman pian.
Tarkastusautakunta kaipaa mittaritietoa työhyvinvoinnin parantamiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksista. Lautakunta myös toivoo, että henkilöstö otettaisiin entistä paremmin mukaan palvelujen ja toimintamallien uudistamistyöhön.
Lautakunta pitää tärkeänä, että esihenkilöitä koulutetaan jatkuvasti henkilöstöasioissa ja muistuttaa, että esimerkiksi työturvallisuuteen liittyviin HaiPro-ilmoituksiin suhtaudutaan vakavasti ja että ilmoitukset myös johtavat korjaaviin toimenpiteisiin.
Säästöt vai ihminen?
Hyvinvointialueen tytäryhtiöt toteuttivat niille asetetut tavoitteet hyvin eikä olennaisia poikkeamia asetettuihin tavoitteisiin nähden ollut. Myös Taysin uudistamisohjelma on edennyt hyvin, suunnitelmat ovat kattavat ja riskejä on arvioitu laajasti.
Talouden seurannassa ja tuloksen ennustamisessa tilikauden aikana onnistuttiin edellisvuotta paremmin eikä olennaisia valtuustoon nähden sitovien erien ylityksiä esiintynyt. Vuoden 2024 tulos oli edelleen alijäämäinen, mutta selvästi edellisvuotta parempi.
Vuosien 2023 ja 2024 alijäämät luovat haasteen talouden tasapainoon saattamiselle vuoden 2026 loppuun mennessä. Kertyneet alijäämät tulee kattaa lain mukaan vuoden 2026 loppuun mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää sitä, että tilinpäätös on kahtena seuraavana vuonna selvästi ylijäämäinen.
Tarkastuslautakunta esittääkin arviointikertomuksessaan huolensa siitä, näkyykö strategian otsikko ”Tärkeintä on ihminen” riittävästi strategian toimenpiteissä vai ajavatko taloustavoitteet liikaa toiminnallisten tavoitteiden edelle.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida aluevaltuuston asettamien tavoitteiden toteutumista sekä sitä, onko hyvinvointialueen toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa, joka on luettavissa 9.6.2025 kokoontuvan aluevaltuuston esityslistalta.