Myönteinen kasvatus

Lämmin vuorovaikutussuhde lapsen ja oppimisympäristön aikuisten välille rakennetaan pitkäjänteisesti, ja vastuu sen muodostumisesta on aikuisilla. Kun lapsi käyttäytyy tilanteeseen sopimattomalla tavalla, lapsi toimii tilanteessa senhetkisen parhaan taitonsa ja tietonsa mukaan. Tilanteeseen sopimattoman käytöksen takana on usein taitopuutoksia. Lapsella ei ole vakiintunutta toimintamallia tilanteeseen, tai vanha toimintamalli on riittämätön tai tilanteeseen sopimaton. Esimerkiksi häiriökäyttäytyminen voidaan tulkita lapsen yritykseksi selvitä tilanteesta edes jotenkin. Aikuisen on pyrittävä kohtaamaan lapsi tilannetta kannatellen ja tarvittaessa esimerkiksi tunnetta yhdessä säädellen.

Keskittymättömän lapsen stressijärjestelmä virittyy herkästi ja käytös muuttuu levottomaksi tai tarkkaamattomaksi. Aikuiselta tarvitaan tilannetajua sekä kykyä olla joustavasti ja myönteisesti lapsen rinnalla säätelemässä stressiä ja ohjata häntä takaisin toisten yhteyteen.

Onnistunut kohtaaminen ja haastavan tilanteen ratkeaminen suotuisasti merkitsee lapsen kannalta, että tilanteesta jää myönteinen merkintä lapsen itsetuntoon, mikä lisää monin tavoin toiveikkuutta ja kokemusta pystyvyydestä. Mitä enemmän lapsella on takanaan epäonnistuneita yrityksiä selvitä tilanteista ympäristön hyväksymällä tavalla, sitä haastavampaa voi käyttäytyminen olla. Tällöin tarvitaan moninkertainen määrä onnistumisia ja myönteistä palautetta ja vahvistamista kierteen kääntämiseksi negatiivisesta positiiviseksi.

Nepsyhaasteita, jotka ilmenevät esimerkiksi toiminnanohjauksen pulmina, pystytään parhaiten lievittämään varhaiskasvatuksessa tai koulussa ratkaisukeskeisen asenteen avulla, lapsen vahvuuksia esiin nostaen ja onnistumisen mahdollisuuksia tarjoten. Positiivisen kasvatuksen periaatteen mukaisesti on tärkeää vahvistaa sitä, mikä jo toimii. Vahvuusperustainen opetus tuo haasteiden rinnalle ja näkyväksi voimavaraksi lapsen vahvuudet. Tätä kautta on mahdollista kirkastaa myös lapselle itselleen pulmien luonne puuttuvina tai keskeneräisinä taitoina, joita on mahdollista harjoitella.

Myönteinen pedagogiikka lapsen ja nuoren tukena

• Vahvuuksia, onnistumisia ja edistymistä dokumentoimalla ja näitä esimerkiksi lapsen läheisten ja vertaisryhmän kesken jakamalla vahvistetaan mm. lapsen itsetuntemusta, itsetuntoa ja minäpystyvyyttä.
• Ryhmän jäsenten henkilökohtaisten vahvuuksien ja onnistumisten esiin nostaminen vahvistaa myös yhteenkuuluvuuden tunnetta ja auttaa näin ryhmän yhteishengen tukemisessa. Kun lapsi saa huomion hyvällä ja vahvistusta itsetunnolleen, vähenee yleensä myös tarve häiriökäyttäytymiselle ja esimerkiksi toisten kiusaamiselle.
• Monenlaisten onnistumisten ja myönteisen palautteen kautta käynnistynyt positiivinen kierre tukee osaltaan lapsen toiveikkuutta ja myönteistä kokemusta itsestään myös oppijana. Kuten muutkin, myös levottomasti käyttäytyvät tai keskittymättömät lapset ovat varhaiskasvatuksessa ja koulussa oppimassa uutta, ja aikuisen toiveikkuus ja optimismi rohkaisevat yrittämään vaikeiltakin tuntuvia asioita.
• Oppimisen mahdollistajana kokemus kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ovat keskeisessä roolissa. Myönteiset tunteet ja pitkäaikainen henkilökohtainen kokemus hyvinvoinnista edellyttävät ihmisen psykologisten perustarpeiden täyttymystä. Psykologisia perustarpeita kuten autonomiaa, kyvykkyyttä ja osallisuutta on koulussa osaltaan mahdollista vahvistaa monin tavoin.

Kokemusta perustarpeiden täyttymisestä vahvistetaan tarjoamalla mahdollisuuksia kokea onnistumista. Tämä tapahtuu oppimisympäristöissä esimerkiksi tarjoamalla lapselle mahdollisuuksia valintoihin ikätason ja kyvyn mukaan, pilkkomalla tehtäviä sopivan tasoisiksi ja kokoisiksi onnistumisen varmistamiseksi, sekä tukemalla tunne- ja vuorovaikutustaitoja, jotka mahdollistavat osallisuuden kokemukset ja yhteenkuuluvuuden tunteen suhteessa muiden kanssa.