Moniammatillinen yhteistyö

Moniammatillinen yhteistyö

Lapsen kokonaisvaltaisen tukemisen kannalta on tärkeää, että tieto moniammatillisessa verkostossa kulkee. Aktiivisen roolin suhteessa oppimisympäristön ulkopuolisiin tahoihin voi huoltajien luvalla ottaa oppimisympäristön henkilöstö. Kun vuorovaikutus kodin ja oppimisympäristön välillä on kunnossa, saumattomampi yhteistyö mahdollistuu myös ulkopuolisen verkoston suuntaan.

Minun tiimini on pirkanmaalainen tapa tehdä monialaista yhteistyötä asiakaslähtöisesti. Toimintamalli soveltuu asiakkaalle, joka käyttää paljon palveluja ja hyötyy niiden yhteensovittamisesta. Minun tiimini -toiminta voi olla myös ennaltaehkäisevää, kun tunnistetaan tarvittavat palvelut riittävän ajoissa. Minun tiimini kootaan asiakkaalle siellä, missä tarve tunnistetaan: esimerkiksi kunnan palveluissa, kolmannella sektorilla tai hyvinvointialueella.

Moniammatillisessa työssä tukemisen suunnitelmallisuus, mitä tarkoittaa vastuuhenkilöiden sopiminen ja suunnitelmien kirjaaminen muistiin tietojärjestelmiin. Oppimisympäristön tukitoimien onnistumisen kannalta on varmistettava, että tieto eri toimijoiden välillä kulkee riittävällä tavalla. Tiedonsiirtoon tarvitaan alaikäisen lapsen vanhemman suostumus.

Nivelvaiheiden tiedonsiirtoon on panostettava koulupolulla erityisen painokkaasti. Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun välillä sekä uuteen päiväkotiin/kouluun siirryttäessä tieto lapsen vahvuuksista ja tuen tarpeista täytyy siirtää.

Konsultaatiotuki kouluihin:

  • Koivikkopuiston koulutalo (Tampere) tarjoaa sairaalaopetuksen konsultaatiota myös nepsy-asioissa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueen perusopetuksen kouluille. Konsultaation käynnistämiseksi tarvitaan koulun pyyntö.

Päivitetty 19.5.2026