Turkka Lehtonen on ensimmäinen sädehoidossa työskentelevä röntgenhoitaja, joka on palkittu kyseisellä tunnustuksella. Valintaperusteina mainitaan muun muassa Turkan oman osaamisen jatkuva ja ennakkoluuloton kehittäminen. Hän myös jakaa osaamistaan sekä kollegoilleen että luennoimalla ammattikorkeakoulussa röntgenhoitajaopiskelijoille. Lehtonen on huolellinen ja aidosti välittävä röntgenhoitaja.
Ihmisläheistä työtä, jossa tarvitaan myös teknistä osaamista
Röntgenhoitajan työssä yhdistyvät sulavasti teknisyys ja ihmisläheisyys. Tämä mielenkiintoinen yhdistelmä sai Turkan alun perin hakeutumaan alalle. Hän valmistui röntgenhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2012 ja on valmistumisestaan lähtien työskennellyt Taysin sädehoitoyksikössä.
- Tunsin jo opiskeluaikana, että sädehoito on minun juttuni ja tunne vahvistui entisestään käytännön harjoittelun myötä, Turkka kertoo.
Varsinaisen potilashoidon lisäksi Turkan monipuoliseen tehtävänkuvaan kuuluu nykyään esimerkiksi sädehoidon annossuunnittelua, laatutyötä sekä yksikön toiminnan kehittämistä. Myös turvallisuuteen liittyvät tehtävät ovat oleellinen ja luonteva osa röntgenhoitajan työtä, kuten oman osaamisen kehittäminenkin.
- Sädehoidossa laitteet ja menetelmät ovat kehittyneet viimeisen kymmenenkin vuoden aikana huimasti, mikä on edellyttänyt yksikkömme henkilökunnalta jatkuvaa osaamisen päivittämistä ja työskentelytapojen arviointia, Turkka pohtii.
Kiitokset potilailta motivoivat ja auttavat jaksamaan
Tays Keskussairaalan Radius-rakennuksessa sijaitsevassa sädehoitoyksikössä saa hoitoa päivittäin jopa 130–170 potilasta. Yksi sädehoitokerta kestää vain viidestätoista minuutista puoleen tuntiin, mutta useita viikkoja kestävien hoitojaksojen aikana potilaat tulevat hoitajille tutuiksi. Potilaiden auttaminen on Turkan mukaan työn parhaita puolia.
- Työn merkityksellisyys näkyy selkeänä joka päivä, kun potilaat saavat sädehoidosta avun sairauteensa tai kipuihinsa. ”Kiitos” on sana, jonka sädehoidossa työskentelevä röntgenhoitaja kuulee monta kertaa päivässä. Se motivoi jatkamaan raskaassa työssä.
Taysin sädehoitoyksikkö saa Turkalta kehuja kehitysmyönteisestä ilmapiiristä ja toimivasta moniammatillisesta yhteistyöstä. Yksikössä työskentelee röntgenhoitajien lisäksi muun muassa sairaanhoitajia, sairaalafyysikoita sekä syöpälääkäreitä. Työtä tehdään aina yhdessä, tiimeinä tai työpareina.
Suomen Röntgenhoitajat ry valitsee vuosittain vuoden röntgenhoitajan. Ehdotuksia kerätään Suomen Röntgenhoitajien jäseniltä ja valinta julkistetaan valtakunnallisten Radiografiapäivien yhteydessä.