Havainnekuva Kaupin yliopistollisesta sosiaali- ja terveysasemasta. © Työyhteenliittymä ManU
Kaupin yliopistollinen sosiaali- ja terveysasema korvaa tulevaisuudessa nykyisen Tammelakeskuksen sosiaali- ja terveysaseman palvelut ja vastaa Tampereen itäisten alueiden palvelutarpeen kasvuun. Tuleva 14500 bruttoneliömetrin kokoinen sosiaali- ja terveysasema on mitoitettu palvelemaan vähintään 60 000 asukkaan väestöpohjaa. Laajuutta on varmennettu hankesuunnittelun aikana tulevaisuuden tarpeita ennustavalla kapasiteettitarvelaskennalla.
Tulevan sosiaali- ja terveysaseman palveluvalikoimaan kuuluvat vastaanottopalvelujen lisäksi työikäisten sosiaalipalvelut, aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelut, äitiys- ja lastenneuvolapalvelut sekä kehitystä tukevat palvelut, perheohjaus, lasten ja aikuisten avokuntoutuksen palvelut, suun perushoidon palvelut sekä lasten ja nuorten perustason mielenterveys- ja päihdepalvelut.
Kaupin yliopistollinen sosiaali- ja terveysasema erikoistuu tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja opetustoiminnassa osaamiskeskukseksi. Sijainti Kaupin kampusalueella on keskeinen koko hyvinvointialueen palveluverkon, kulkuyhteyksien ja korkeakouluyhteistyön kannalta. Rakennus sijoittuu alueen länsipuolelle, Kuntokadun ja Ensitien kulmaukseen. Tampereen kaupunki omistaa rakennuksen tontin, jolla sijaitsee nykyisin Tampereen ammattikorkeakoulun käytössä olevia rakennuksia.
– Tavoitteena on, että tontti luovutetaan Pirkanmaan hyvinvointialueelle ja rakentaminen käynnistyy alkuvuodesta 2027, ja rakennus päästään ottamaan käyttöön keväällä 2029. Syksyn ja alkuvuoden aikana käytävissä tonttineuvotteluissa määritetään purkaako kaupunki vai Pirkanmaan hyvinvointialue vanhat rakennukset ja ostetaanko vai vuorataanko tontti kaupungilta, Tays Uudistamisohjelman hankejohtaja Veli-Pekka Tanhuanpää kertoo.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 54,8 miljoonaa euroa. Kustannukset eivät sisällä tontin ostoon tai rakennusten purkamiseen liittyviä kustannuksia. Lopullinen budjetti tarkennetaan urakkakilpailutuksen jälkeen.
Konserni- ja toimitilajaosto esittää päätöksenään, että aluehallitus hyväksyy Kaupin yliopistollisen sosiaali- ja terveysaseman toiminnallisen hankesuunnitelman ja rakentamisen hankesuunnitelman, jonka jälkeen hankkeelle haetaan rakennuslupa.
Asemakaavan muutoksella haetaan joustavuutta sairaala-alueen kehittämiseen
Kaupin kampuksella on voimassa asemakaava nro 8311, joka on tullut lainvoimaiseksi vuonna 2015. Voimassa olevassa asemakaavassa kortteli 881 on pääosin osoitettu sairaala- ja opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Osa korttelista 881 on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jolla sallitaan terveydenhuoltoa palvelevien tutkimus-, opetus- ja tuotantotilojen rakentaminen. 1960-luvulla rakennettuihin A- ja B-rakennuksiin kohdistuu suojelumerkinnät. Pirkanmaan hyvinvointialue hakee Tampereen kaupungilta asemakaavaan muutosta, sillä nykyinen asemakaava soveltuu huonosti sairaala-alueen kehittämiseen.
–Tavoitteenamme on turvata yliopistosairaalatasoisen erikoissairaanhoidon edellyttämät kehittämistarpeet ja saada kaavoitusratkaisu, joka tehdään potilasturvallisuuden ja Pirkanmaan asukkaiden erikoissairaanhoidon tarpeista. On myös varmistettava, että huoltovarmuuden edellyttämät kehittämistarpeet mahdollistetaan. Kaupin kampuksen asemakaavan pitää mahdollistaa toiminnan ja sitä seuraavan rakennuskannan muuttuminen 50–100 vuoden aikanäkymällä, Tanhuanpää kertoo.
Tällä hetkellä erityisesti A- ja B-rakennusten suojelu heikentää sairaala-alueen toimintojen tehokasta suunnittelua. Sairaalassa siirtymien on oltava lyhyitä ja nopeita ja eri toimintojen on sijaittava lähellä toisiaan, jotta potilasturvallisuus säilyy. Yli 60 vuotta vanhat, suojellut rakennukset edustavat tilojen ja rakenteiden mitoituksen osalta oman aikakautensa tarpeita. Keskellä sairaalan ydintä ne eivät vastaa nykyaikaisen sairaanhoidon tarpeisiin. Suojeltujen rakennusten korjaaminen ei poista toiminnallisia ongelmia. Korjattu rakennus ei vastaa modernin sairaalan toiminnallisia ja teknisiä vaatimuksia esimerkiksi kerroskorkeuden osalta, eikä sen elinkaari vastaa uudisrakennusten elinkaarta.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kiinteistöjohtaja päättää kaavoitusta koskevien hakemusten vireille laittamisesta konserni- ja toimitilajaoston valmistelun pohjalta. Konserni- ja toimitilajaosto hyväksyi asemakaavan muutoshakemuksen jättämisen.