Readspeaker

Hyvinvointialue turvaa palveluja myös ulkomaisella työvoimalla – työntekijät ovat pääosin intialaisia ja filippiiniläisiä

Pirkanmaan hyvinvointialue turvaa eniten hoivaa tarvitsevien pirkanmaalaisten palvelut muun muassa rekrytoimalla työntekijöitä ulkomailta. Aiemmin ulkomaista työvoimaa on ollut vain muutamissa Pirkanmaan kunnissa, mutta nyt ulkomailta tulleita työntekijöitä työskentelee koko hyvinvointialueella. Ulkomainen rekrytointi on yksi keino, jolla työvoiman saatavuutta Pirkanmaalla parannetaan.

Uutinen

Hyvinvointialue ja Healthcare Staffing Solutions Oy ovat solmineet sopimuksen, jonka perusteella 37 filippiiniläistä hoiva-avustajaa on saapunut Hong Kongista töihin hyvinvointialueelle. He aloittivat työnsä 17.5. ja työskentelevät tehostetun palveluasumisen palveluissa eri puolilla Pirkanmaata.

Sopimus filippiiniläisistä hoiva-avustajista on hyvinvointialueen tekemän laajemman kilpailutuksen ulkopuolinen hankinta. Laajemmassa kilpailutuksessa Barona Sote Oy rekrytoi syksyyn mennessä hyvinvointialueelle 75 sairaanhoitajataustaista hoitajaa Intiasta. He aloittavat pätevöitymisensä työhön lähihoitajaoppisopimuksella. Heistä 12 tulee hyvinvointialueen palvelukseen kesällä. Loput tulevat elokuussa.

Hyvinvointialueelle siirtyi lisäksi Tampereen pilotin ja hyvinvointialueella toimivien kuntien yhteishankinnan kautta tulleita filippiiniläisiä hoiva-avustajia. He suorittavat parhaillaan lähihoitajan oppisopimuskoulutusta.

Joustavuutta myös oppisopimuksella opiskeluun

­­Pirkanmaan hyvinvointialueelle on tulossa ensi vuoden loppuun mennessä 91 oppisopimuksella lähihoitajaksi koulutettavaa ja 34 hoiva-avustajaksi koulutettavaa ulkomaalaista työntekijää.

–  Sitä seuraavina kahtena vuotena tulee ulkomailta yhteensä noin 100 lähihoitajaksi ja 50 hoiva-avustajaksi kouluttautuvaa. Ulkomaiset rekrytoinnit ovat osa keinoista, joita teemme sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saamiseksi Pirkanmaalle, kertoo hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen.

Ikäihmisten asumisen palveluissa tehdään myös muita toimenpiteitä, jotta palveluja tuotetaan lain mukaisella henkilöstömitoituksella.  

–  Monipuolistamme henkilöstörakennetta vanhuspalvelulain hengen mukaiseksi ja tiivistämme oppilaitosyhteistyötä, jotta oppisopimusopiskelijat voivat kouluttautua alalle joustavasti, kertoo ikäihmisten ja vammaisten palvelujen johtaja Päivi Tryyki Pirkanmaan hyvinvointialueelta.

Lisäksi henkilöstörakennetta monipuolistetaan huomioimalla kaikki vanhuspalvelulain mahdollistamat ammattinimikkeet, jotta voidaan vastata parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaiden fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen tarpeeseen. Ikäihmisten palvelujen parissa työskentelyä tuodaan myös jatkossa aktiivisemmin esille viestinnän keinoilla.