Syövän etenemistä jarruttava hoito

Sädehoito

Levinneen tai parantavaan hoitoon soveltumattoman keuhkosyövän aiheuttamia oireita voidaan myös hoitaa sädehoidolla, jonka kesto on tyypillisesti 1–14 arkipäivää. Tyypillisiä oireita, joita sädehoidolla voidaan lievittää ovat mm. keuhkoputkea ahtauttavan kasvaimen aiheuttama hengenahdistus, kasvaimesta johtuva veriyskä tai luustometastaasin tai hermokompression aiheuttama kipu. Sädehoito pyritään aloittamaan parin viikon sisään lähetteestä. Päivystyksellistä sädehoidon arviota vaativat epäily yläonttolaskimo-oireyhtymästä ja selkäydintä komprimoivasta metastaasista.

Pääsääntöisesti sädehoito toteutetaan ulkoisena sädehoitolaitteella. Joskus sädehoitoa voidaan antaa keuhkoputken sisäisesti, jolloin tähystämällä viedään säteilyn lähde kasvaimen läheisyyteen.

Sädehoidon toteutus

Sädehoito suunnitellaan aina yksilöllisesti ja ennen sädehoitoa tehdään sädehoidon suunnittelutietokonekuvaus. Kuvauksen perusteella suunnitellaan hoidettava alue ja sädehoitokenttien suunnat. Lähellä olevien elinten annos pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Sädehoito on paikallishoitoa ja siitä aiheutuvat haitat tulevat vain sädetetyille alueille. Sädehoidon haitat riippuvat kasvaimen sijainnista, läheisten kudosten sädeherkkyydestä ja käytetystä sädeannoksesta. Keuhkosyövän sädehoidon tyypillisin haitta on ruokatorviärsytys, mutta 1–6 kuukauden kuluessa voi ilmetä kortisonihoitoa vaativa keuhkon sädereaktio.

Sädehoito alkaa yleensä parin viikon sisällä suunnittelukuvauksesta ja toteutetaan peräkkäisinä arkipäivinä. Yksi sädehoitokerta kestää noin 20 minuuttia. Sädetys ei tunnu miltään eikä potilas ole säteilevä hoidon jälkeen. Hoidon aikana on tärkeä pysyä paikallaan ja potilaan pitää pystyä olemaan yksin sädehoitohuoneessa sädehoidon ajan. Tupakointi heikentää sädehoidon tehoa.

Syöpälääkehoito

Suurin osa keuhkosyövistä todetaan levinneessä tautitilanteessa, eli etäpesäkkeitä on kehittynyt alueellisten imusolmukkeiden ulkopuolelle. Keuhkosyövän etäpesäkkeiden toteamisen yhteydessä syövän levinneisyys kartoitetaan tietokonetomografiatutkimuksella ja tarvittaessa luuston isotooppitutkimuksella ja/tai magneettikuvauksella. Kudosnäytepalasta määritetään hoitoa ohjaavat molekyylipatologiset tutkimukset, eli kasvaimen kudosopillinen alatyyppi, PD-L1-reseptorin määrä kasvainsoluissa ja usean geenin (mm. EGFR, ALK, ROS1) aktivoivien muutosten olemassaolo. Taudin etenemistä jarruttava hoito suunnitellaan syöpälääkärin kanssa toteutettavassa hoitoneuvottelussa potilaskohtaisesti syövän levinneisyyden, em. syövän molekyylipatologisten ominaisuuksien, potilaan yleiskunnon ja muiden sairauksien perusteella.

Mikäli kasvainnäytteessä todetaan tiettyjen geenien aktivoiva muutos, on sellaiseen usein käytettävissä kohdennettu lääkehoito. Kohdennettu lääkehoito aloitetaan yleensä taudin toteamisen jälkeen, mutta jotkin lääkkeet ovat käytettävissä vasta, kun edeltävästi on annettu jotain muuta syöpälääkehoitoa.

Mikäli aktivoivia geenimuutoksia ei kasvainnäytteessä todeta, annetaan tuolloin potilaan ja kasvaimen ominaisuuksista riippuen solunsalpaajahoitoa, elimistön immuunipuolustukseen kohdentuvaa hoitoa tai molempia yhtä aikaa.

Mikäli potilas on syövän heikentämänä tai korkean iän tai muiden sairauksien vuoksi heikkokuntoinen, ei syöpälääkehoidoista ole todettu olevan hyötyä ja oireita lievittävä hoitolinja on tuolloin suositeltavin.